Rachilde

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rachilde
Marguerite Vallette-Eymery
Rachilde (Marguerite Eymery).jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 11. helmikuuta 1860
Château-l'Évêque
Kuollut 4. huhtikuuta 1953 (93 vuotta) 4. huhtikuuta 1953
Pariisi
Kansalaisuus ranskalainen
Ammatti kirjailija, kriitikko
Puoliso Alfred Vallette
Kirjailija
Salanimi Rachilde
Äidinkieli ranska
Tuotannon kieli ranska
Esikoisteos Monsieur de la Nouveauté
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Marguerite Vallette-Eymery, kirjailijanimi Rachilde (11. helmikuuta 18604. huhtikuuta 1953), oli ranskalainen kirjailija.

Vallette-Eymeryn synnyinpaikka oli lähellä Périgueux'ta Dordognessa Aquitainessa Ranskassa.

Maurice Barres nimitti Rachildea "Mademoiselle Baudelaireksi", Jules Barbey d’Aurevilly hienostuneeksi pornografiksi. Hän on 1800-1900-luvun vaihteen kompleksisimpia kirjallisia hahmoja. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat romaanit Monsieur Vénus (1884) ja La Jongleuse (1900, uud. p. 1925) ja teos Pourquoi je ne suis pas féministe (1928, 'Miksi en ole feministi'), joka ei ole kaunokirjallisuutta, vaan siinä hän muun muassa maineikkaasti lausuu: ”Minä en ole ikinä luottanut naisiin, sillä ikinaisellisuus tuotti minulle pettymksen heti elämäni alussa äitini muodossa.”

Rachilde oli biseksuaali, ylimielinen ja itsenäinen, ja hänen vierailukortissaan luki: "Rachilde – oppinut mies". Stanfordin yliopiston opettajan Petra Dierkes-Thrunin mukaan hänellä oli vaille huomiota jäänyt rooli Oscar Wilden perinnön muotoutumisessa. Sitä Oscar Wildea, jonka me nykyisin tunnemme, ei olisi ilman Rachildea. Aikana, jolloin Wilde oli tuskin muuta kuin yksi iskurepliikki. Rachilde kirjoitti homoseksuaalista rakkautta puolustavia artikkeleita, arvosteluja Wilden teoksista ja tilasi käännöksiä hänen romaaneistaan ja näytelmistään. Wilden perintö olisi hyvin toisennäköinen ilman Rachildea, jonka avantgarde-salonki oli Pariisin merkittävimpiä lajissaan ja joka toimitti Euroopan vaikutusvaltaisinta kirjallisuuslehteä Mercure de France, sanoo Dierkes-Thrun.[1]

Rachilden nuoruutta leimasivat skandaalit, häntä panettelivat niin moralistit kuin feministitkin, hänen teoksensa jäivät huomiotta tai unohdettiin hänen kuolemansa jälkeisinä vuosina. Hän tasapainoili dekadenssin ja kirjallisen modernismin välimaastossa, ja oli toisaalta kitkerän naisvihamielinen mutta uskoi syvästi omaan naisenarvoonsa.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marguerite Eymery oli onnettomassa avioliitossa olevien vanhempiensa ainoa lapsi. Hän oli lapsesta pitäen ahkera lukija, ja ilman vanhempien valvovaa silmää kasvaneena hän pääsi perehtymään isoisänsä kirjastoon, josta suurta osaa olisi pidetty tuohon aikaan sopimattomana nuorelle tytölle. Käytettävissä oleva nuoruudentuotanto osoittaa, että hän kirjoitti ahkerasti 12-vuotiaasta alkaen, piti muistikirjaa ja julkaisi ensimmäiset kertomuksensa paikallislehdessä. Niistä kuvastuu seksuaali-identiteetin pohdinta ja olemassaolevien gender-määrittelyjen kyseenalaistaminen, aiheita, jotka aina uudestaan pulpahtavat esiin hänen aikuisiän teoksissaan. Hän ei ollut vielä 16-vuotias, kun hän ryhtyi kirjoittamaan tilattua kaunokirjallista ja asiatekstiä paikallisille lehdille nimellä "Rachilde". Hän kertoo valinneensa nimen erään ruotsalaisen miehen mukaan, jonka hän väittää olleen yhteydessä häneen yliluonnollisin kenoin, mikä oli taitava temppu, jolla hän pyrki saamaan äitinsä ajattelemaan, ettei hän ollut vastuussa kirjoittamastaan skandaalimaisesta kirjallisuudesta.[2]

Aikuisikä ja muutto Pariisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän lähti Pariisiin 1878 vastoin isänsä tahtoa mutta seuranaan äitinsä esiliinana. 1880-luku oli Pariisissa kirjallista kultakautta, jolloin yleinen lukutaito lisääntyi, kirjapainot kehittyivät ja Pariisia uudistettiin, ja näiden kaikkien ansiosta syntyi ilmapiiri, jossa ilmestyi runsaat 50 päivälehteä ja useita kirjallisuuslehtiä.

Sellaisen lehden, Mercure de Francen, Rachilde ja hänen miehensä Alfred Vallette perustivat ja työskentelivät siinä. Lehdessä ilmestyivät ensimmäiset ranskalaiset katsaukset ja esseet. Pariisin muuton ansiosta Rachilde saattoi ensimmäistä kertaa liittyä taiteilijaryhmään, jolla oli samanlaisia ajatuksia kuin hänellä. Hänen ensimmäinen romaaninsa Monsieur de la Nouveauté ilmestyi 1880, ja alkusanat siihen oli kirjoittanut Arsène Houssaye. Pian syntyi dekadenttien ja symbolistien kirjallinen piiri. Tämän piirin sisällä Rachilde piti itseään ihmissutena: mullistavana, kärsimättömänä ahdasmielisten porvarillisten asioiden suhteen ja ylenkatseellisena ”vähäjärkistä rahvasta kohtaan”, joka hänen mielestään aina vastustaa yksilöllisyyttä (Face à la peur, 1942).

Vaikka Rachilde oli miehen kanssa naimisissa, hän ei tuntenut olevansa tyypillinen cis-sukupuolinen, heteroseksuuaalinen nainen. Rachilde käytti miesten vaatetusta, vaikka rikkoi sillä Ranskan lakia.[3] Lisäksi hänellä oli ennen avioliittoaan ainakin yksi suhde naisen kanssa.[4]

Rahapulan iskiessä Rachilde kirjoitti ja julkaisi 1884 teoksen Monsieur Venus, joka kertoo miehen asuun pukeutuvasta ylhäisönaisesta, joka ottaa rakastetukseen pennittömän kukkientekijän, mutta kääntää hitaasti ja varmasti maskuliiniset piirteensä feminiinisiksi. Tarinan päätös, jossa sekä sukupuolijako että inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden ero hämärtyvät, on hyvin järkyttävä ja suorastaan ennakoi nykyaikaisia keskusteluja. Teos oli aikaansa edellä feministisiin teemoihinsa nähden. Se myös heijasteli hänen omaa elämäänsä siinä suhteessa, että hän itse käytti miesten vaatetusta.[5]

Rachilde kuului Coletten aikalalaisiin ja piti tätä julkisesti Ranskan ainoana tai toisena kahdesta (itse hän oli toinen) arvostettavana naiskirjailijana, mutta yksityiskeskusteluissa sävy oli toinen: Colette on "surkein tyyppi", jonka hän oli koskaan tuntenut. Merkittävintä ja pysyvintä oli hänen kriitikontyönsä Mercure de Francessa. Sen sijaan hänen kaunokirjallinen tuotantonsa oli menettänyt lukijansa. Hän oli menneisyyden haamu, jäänne dekadenssin aikakaudelta. Hän kirjoitti yhä dekadenssin aiheista, huumeisiin sortuneista taiteilijoista, roistoista, pettureista, mutta aika oli ajanut niiden ohi. Kirjallisuudenystävät pettyivät keskinkertaisuuteen, elämysten etsijät puolestaan otsikoiden ja sisällön väliseen ristiriitaan ja hylkäsivät hänet. Hän ihaili vilpittömästi Coletten aviomiestä Willyä, Henry Gauthier-Villarsia, jonka romaaneille oli käynyt samalla tavalla,, ja kirjeenvaihdossaan he panettelivat yhdessä Colettea.[6]

Rachilde liehui vielä seitsemänkymppisenä pariisilaisissa yökerhoissa ympärillään kauniita homoseksuaalisuojatteja. Hän taisteli yhä tabuja vastaan, jotka olivat kadonneet jo aikaa sitten. Hän oli kiihkoisänmaallinen, juutalaisvastainen misogyyni, joka vuonna 1928 julkaisemassaan pamfletin "Miksi en ole feministi" esipuheessa lausui: "Minä en ole ikinä luottanut naisiin, sillä ikinaisellisuus tuotti minulle pettymksen heti elämäni alussa äitini muodossa." [7]

Symbolismi ja dekadenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

symbolistinen ja dekadenttinen taidesuuntaus olivat tyylisuuntia, jotka olivat vallalla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Niiden katsotaan kuuluvan laajempaan avantgardistiseen taidesuuntaukseen. Symbolismi käyttää hahmoja, rekvisiittaa ja tapahtumia esittämään monimutkaisia ideoita eikä niinkään juonen kuljettamiseen.[8] Symbolismi hyödyntää aistikokemuksia selittääkseenin sen, mitä ei voi ilmaista sanoin. Siihen liittyi usein muistoja, unia ja yliluonnollisia tai henkisiä tapahtumia. Se oli reaktio naturalistiselle taidesuuntaukselle, joka hallitsi eurooppalaista taidemaailma koko 1800-luvun lopun. Se lähti alkuun todellisuuden, totuuden ja normaaliuden kyseenalaistamisesta, joka naturalistisessa taiteessa oli hyvin suoraviivaista. Decadenttinen taide keskitty kaikenlaisten aistikokemusten ihannointiin. Se esitti äärimmäisen tuskan ja kurjuuden romantisoidussa valossa. Symbolismi ja dekadenssi rinnastivat vallalla olevan yhteiskunnan ja vallalla olevan ajattelun.[8]

Rachilde ja hänen miehensä Alfred Vallette olivat hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä Pariisin symbolistisessa ja dekadenttisessa yhteisössä. He perustivat Mercure de Francen ja kustannusyhtiön julkaisemaan nuorten lahjakkuuksien teoksia. Rachilde järjesti tiistai-iltapäivisin miehensä kanssa tilaisuuksia, joista käytetään nimitystä salonki, joissa nuoret taiteilijat tapasivat vakiintuneita kirjailijoita.[5] Näin käynnistyi monen merkittävän kirjailijan ura. Tunnetuimpia salongin-kävijöitä oli Oscar Wilde, jolle Rachilden kirja Monsieur Venus antoi herätteitä[5] Toinen tunnettu kävijä oli näytelmäkirjailija Alfred Jarry,[2] joka on vastuussa avantgardistisesta mestariteoksesta Kuningas Ubu.[8] Rachilde osallistui myös Theatre de I'Ouvren ja Theatre d'Artin perustamiseen ja kirjoitti niistä lehteensä arvioita.[2]

Rachilde kirjoitti muutamia merkittäviä näytelmiä, jotka hän sijoitti symbolismin maailmaan. Näytelmistä tunnetuin ja tärkein oli yksinäytöksinen näytelmä L'Araignée de Cristal ('Kristallihämähäkki'), jonka ensiesitys oli 1892.[8] Näytelmän henkilöt äiti ja hänen poikansa Terror Stricken keskustelevat rikkinäisestä peilistä. Näytelmä on kuuluisa siitä, miten se hyödyntää genderrooleja ja peilisymboliikkaa. Peili ei siinä pelkästään heijasta sen edessä olevaa, vaan se ympäröi hänet ja luo kaikenkattavan syvyyden.[2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rachilden merkittäviä teoksia :

  • 1880 Monsieur de la Nouveauté
  • 1884 Monsieur Vénus (Brussels: Auguste Brancart, 1884[9] in two "first" editions;[10][11] Paris: Flammarion, 1977)
  • 1885 Queue de poisson (Brussels: Auguste Brancart, 1885[9])
  • 1885 Nono (Paris: Mercure de France, 1997)
  • 1887 La Marquise de Sade (Paris: Mercure de France, 1981)
  • 1890 La Voix du Sang
  • 1891 Madame la Mort
  • 1892 L'Araignée de Cristal
  • 1893 L'animale (Paris: Mercure de France, 1993)
  • 1899 La tour d'amour (Paris: Mercure de France, 1994)
  • 1900 La Jongleuse (Paris: Des femmes, 1982)
  • 1929 Portrait d'hommes
  • 1934 Mon étrange plaisir (Paris: Éditions Joëlle Losfeld, 1993)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Judith Thurman, Colette: Intohimon salaisuudet, WSOY 2001 ISBN 951-0-25340-5
  • Katharina M. Wilson, Katharina J. Wilson: An encyclopedia of continental women writers, Taylor & Francis, 1991, ISBN 0-8240-8547-7
  • Melanie Hawthorne: Rachilde and French Women's Authorship: From Decadence to Modernism, University of Nebraska Press, 2001, ISBN 0-8032-2402-8
  • Diana Holmes: Rachilde: Decadence, Gender and the Woman Writer, New York, Berg, 2001, ISBN 1-85973-555-X
  • Julie Lokis: Deadly Desires: Widowhood and Perverse Female Sexuality in Rachilde's Fiction (PhD Thesis, RHUL), 2008
  • Dominique D. Fisher: Nineteenth-Century French Studies, Spring–Summer 2003, 31. vsk, nro 3&4, s. 297–310. University of Nebraska Press. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Cretella, Rachilde, su
  • Lukacher, Maryline. Maternal Fictions: Stendhal, Sand, Rachilde, and Bataille. Durham: Duke UP, 1994. Print.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rebellious French cross-dresser played an overlooked role in shaping Oscar Wilde's legacy, Stanford scholar says Stanford University. 21.10.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Kiebuzinska, C. (Summer 1994). "Behind the Mirror: Madame Rachilde's 'The Crystal Spider'. Modern Language Studies, 24(3), 28–43.
  3. Hawthorne (2001), s. 103
  4. Hawthorne (2001) s. 121
  5. a b c Gerould, D. (1983). "Madame Rachilde: 'Man' of Letters". Performing Arts Journal, 7(1), 177–122.
  6. Thurman s. 473–475
  7. Thurman s. 474
  8. a b c d Youker, T. (5 Feb. 2014) On the Avant-Garde. University of Toronto Mississauga, Mississauga. Lecture.
  9. a b Hawthorne (2001) s. 261
  10. Hawthorne (2001) s. 89
  11. Nelly Sanchez: Nineteenth-Century French Studies, Spring–Summer 2010, 38. vsk, nro 3 & 4, s. 252–263. University of Nebraska Press. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Rachilde