Rachid Alioui

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rachid Alioui vuonna 2014.

Rachid Alioui (s. 18. kesäkuuta 1992 La Rochelle, Ranska) on marokkolainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edustaa seuratasolla Ligue 1:ssä pelaavaa Angersia.[1]

Alioui edusti Guingampia vuoteen 2016 mutta pelasi viimeisen kauden lainalla Lavalissa. Vuodet 2016–2019 hän edusti Nîmesiä ja siirtyi kesällä 2019 Angersiin. Ranskan pääsarjassa Ligue 1:ssä hän pelasi Guingampin joukkueessa 23 ottelua ja teki niissä kaksi maalia kausina 2013–2015. Seuraavan kerran hän pelasi pääsarjassa Nîmesin joukkueessa kaudella 2018–2019, jolloin hän teki 27 liigaottelussa viisi maalia. Kaudella 2019–2020 hän on tehnyt Angersin joukkueessa seitsemässä ensimmäisessä ottelussa maalin Metziä vastaan ja kaksi maalia Toulousea vastaan.[1]

Alioui on pelannut Marokon maajoukkueessa syyskuun 2019 puoliväliin mennessä 13 maaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia, lokakuussa 2016 Kanadaa vastaan ja tammikuussa 2017 Afrikan-mestaruuskilpailuissa Norsunluurannikkoa vastaan. Ensimmäisen kerran hän pääsi maaottelussa kentälle maaliskuussa 2014 Gabonia vastaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.