Rachel Carson

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rachel Carson
Rachel Carson 1940
Rachel Carson 1940
Syntynyt 27. toukokuuta 1907
Springdale, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut 14. huhtikuuta 1964 (56 vuotta)
Silver Spring, Maryland, Yhdysvallat
Ammatit meribiologi, kirjailija
Tyylilajit tietokirjallisuus
Aiheet meribiologia, ekologia, torjunta-aineet
Esikoisteos Under the Sea Wind (1941)
Pääteokset Äänetön kevät (1962)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Rachel Carson (27. toukokuuta 1907 Springdale, Pennsylvania14. huhtikuuta 1964 Silver Spring, Maryland, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen zoologi ja biologi, jonka tärkeimmän kirjan Äänetön kevät katsotaan usein käynnistäneen maailmanlaajuisen ympäristöliikkeen. Äänetön kevät (Silent Spring, 1962) toi julkiseen tietoisuuteen erityisesti DDT:n haittavaikutukset. Tämä johti DDT:n käytön kieltämiseen Yhdysvalloissa vuonna 1972.

Nuoruus ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rachel Carson syntyi vuonna 1907 pienellä perhemaatilalla Springdalessa, Pennsylvaniassa. Hänen vanhempansa olivat Robert ja Maria Carson, ja hänellä oli kaksi vanhempaa sisarusta.[1] Maria Carson opetti tyttärensä rakastamaan luontoa.[2] Rachel sai äidiltään myös rohkaisua kirjoittamiseen, ja jo 11-vuotiaana hän voitti ensimmäiset kirjoituskilpailunsa.[3]

Valmistuttuaan Parnassus High Schoolista Carson pääsi opiskelemaan Pittsburghissa toimineeseen Pennsylvanian naisten collegeen.[2] Hän aloitti opintonsa vuonna 1925 ja suunnitteli uraa kirjailijana. Carsonin pääaine oli alkujaan englanti, mutta noin opintojen puolivälissä hän vaihtoi sen biologiaan.[4]

Carson valmistui collegesta vuonna 1929, ja hän sai stipendin jatkaakseen opintojaan Johns Hopkinsin yliopistossa.[4] Hän valmistui 1932 maisteriksi eläintieteestä.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carson opetti seitsemänä kesänä Johns Hopkinsin yliopiston kesäkoulussa, ja vuonna 1931 hänestä tuli Marylandin yliopiston eläintieteen laitoksen työntekijä. Hän jatkoi samaan aikaan opintojaan Woods Holen meribiologian laboratoriossa.[2] Carsonin taloudellinen tilanne oli ollut aina heikko, mutta se huononi vuonna 1932, kun hänen isänsä kuoli. Carson joutui huolehtimaan ikääntyvästä äidistään eikä pystynyt jatkamaan tohtoriopintojansa.

Carson sai 1935 osa-aikatyön United States Fish CommissionYhdysvaltain kalastusasian toimistossa, missä häntä pyydettiin käsikirjoittamaan merielämää käsitellyttä radiosarjaa Romance Under the Waters. Carson valittiin vuonna 1936 nuoremmaksi meribiologiksi. Hän oli toinen nainen, jonka kalastusasiainvirasto oli palkannut kokopäiväiseen ammattivirkaan.[4]

Virastossa Carson työskenteli kaikenlaisten julkaisujen parissa keittokirjoista aina tieteellisiin aikakausjulkaisuihin saakka ja tuli tunnetuksi ehdottomasta kirjoituksien korkeatasoisuuden vaatimuksesta. Työn alkuaikana Scientific Inquiry -osaston johtaja (joka oli auttanut häntä työpaikan hankkimisessa) hylkäsi yhden Carsonin radiokäsikirjoituksen, koska se oli ”liian kaunokirjallinen”, mutta ehdotti että Carson lähettäisi sen The Atlantic Monthlyyn. Carsonin hämmästykseksi se hyväksyttiin ja julkaistiin nimellä Undersea (”merenalainen”) vuonna 1937. (Toisten lähteiden mukaan The Baltimore Sun -lehti ehdotti Atlantic Monthlylle julkaisemista – Carson oli hankkinut lisätuloja lehdelle kirjoittamistaan lyhyistä artikkeleista.) Vuonna 1937 Carsonin velvollisuudet sukuaan kohtaan kasvoivat hänen isosiskonsa kuoltua 40-vuotiaana ja hänen täytyi huolehtia kahdesta sisarentyttärestään.

Kirjajulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustannusosakeyhtiö Simon & Schuster kiinnostui Undersea-artikkelista ja otti Carsoniin yhteyttä ehdottaen että hän täydentäisi sen kirjaksi. Useiden vuosien iltatyön jälkeen Under the Sea-Wind julkaistiin vuonna 1941 ylistävin arvosteluin mutta ei onnistunut kaupallisesti – teoksella oli huono onni ilmestyä vain kuukausi ennen Yhdysvallat toiseen maailmansotaan liittävää Pearl Harborin hyökkäystä.

Carsonista tuli vuonna 1943 hiljattain uudelleenjärjestetyn Fish and Wildlife Servicen meribiologi. Virastossa hän julkaisi muun muassa useita virallisia tiedonantoja, jotka oli suunnattu yhdysvaltalaisille. ”Conservation in Action” -sarjassa käsiteltiin kansallisten luonnonsuojelualueiden lajistoa ja ekologiaa maallikoille ymmärrettävällä kielellä.[4]

Carson kohosi vuonna 1949 Fish and Wildlife Servicen julkaisujen päätoimittajaksi. Hänen tehtäviinsä kuului erilaisten käsikirjoitusten arvioiminen, viraston kirjaston ja sen henkilökunnan valvominen, kongressin lausuntojen valmistaminen ja viraston henkilökunnan puheiden laatiminen.[4]

Rachel Carson ja Bob Hines tekemässä kenttätutkimusta.

Carson oli jo jonkin aikaa työskennellyt toisen kirjan parissa: 15 eri aikakauslehteä hylkäsi sen ennen kuin The New Yorker julkaisi vuonna 1951 osan siitä sarjamuodossa nimellä A Profile of the Sea. Muut osat julkaistiin pian Nature-julkaisussa ja Oxford University Press julkaisi sen kirjana nimellä The Sea Around Us (suomeksi Meren ihmeet). Kirja pysyi New York Timesin bestsellerien listalla 81 viikkoa[4], siitä ilmestyi Valittujen palojen lyhennelmä, se voitti National Book Awardin ja Carsonille myönnettiin kaksi kunniatohtoriutta teoksen johdosta.

Menestyksen myötä Carsonin taloudellinen asema oli turvattu ja hän pystyi vuonna 1952 luopumaan työstään ja keskittymään kokopäiväiseen kirjoittamiseen. Carsonin kolmas kirja The Edge of the Sea ilmestyi vuonna 1956.[4] Kirjasta tuli jälleen bestseller, se voitti uusia palkintoja ja siitä tehtiin Oscarin voittanut dokumenttifilmi – mikä harmitti suuresti Carsonia, jota kauhistutti elokuvan sensaatiohakuinen tyyli ja tosiasioiden vääristely. Hän sanoutuikin irti elokuvasta.

Toinen Carsonin 1940-luvulla huostassa olleista sisarentyttäristä kuoli vuoden 1957 alussa. Carson adoptoi sisarentyttärensä ja huolehti tätä lähes 90-vuotiaan äitinsä lisäksi. Carson muutti pojan kanssa Marylandin Silver Springiin.[1] Tämä ympäristö tuli olemaan ratkaisevassa asemassa hänen seuraavan aiheensa valinnassa.

Äänetön kevät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carsonin neljäs ja viimeisin kirja Äänetön kevät oli lopulta hänen vaikutusvaltaisin teoksensa. Se julkaistiin vuonna 1962, ja siinä Carson dokumentoi tarkasti torjunta-aineiden vaikutuksen ekosysteemissä.[4]

Carson oli kiinnostunut torjunta-aineiden vaaroista jo työskennellessään Fish and Wildlife Servicelle. Hänen huolensa ympäristöstä kasvoi DDT:n käyttöönoton jälkeen 1945. Hänen työnsä Fish and Wildlife Servicellä antoi hänelle varhaisia tietoja DDT:n vaikutuksesta merielämään.[4]

»Mitä enemmän sain tietää tuholaismyrkyistä sitä kauhistuneemmaksi tulin.»

hän kirjoitti myöhemmin, selostaen päätöstään ryhtyä suorittamaan tulevan kuuluisimman teoksensa Äänetön kevät taustakartoitusta.

»Havaitsin, että minulle luonnontieteilijänä kaikkein tärkein oli uhattuna eikä mikään mitä tekisin voisi olla tärkeämpää.»

Äänettömän kevään neljä vuotta kestänyt kirjoitustyö alkoi kirjeellä, jonka oli lähettänyt ilmasta ruiskutetun DDT:n tuhoaman Massachusettsin lintujensuojelualueen valvoja. Kirjeessä pyydettiin Carsonia käyttämään vaikutusvaltaansa viranomaisiin nähden, jotta aloitettaisiin kasvinsuojeluaineiden käytön tutkimus. Carson päätti kuitenkin että olisi tehokkaampaa ottaa asia esille yleistajuisessa julkaisussa. Kustantajia ei asia kuitenkaan kiinnostanut ja lopulta projektista syntyi kirja.

Kesken kirjoitustyön häneltä löydettiin rintasyöpä. Äänettömästä keväästä tuli hänen viimeinen merkittävä teoksensa. Kirja kohtasi laajaa vastustusta joidenkin tiedemiesten ja kemianyhtiöiden taholta ja sen julkaiseminen yritettiin estää. Siitä tuli kuitenkin kansainvälinen menestys. Nimi Äänetön kevät viittaa siihen, että kasvinsuojeluaineiden myrkyttämät linnut eivät laula enää keväällä.[5]

Kansainvälisesti tunnustettuna tiedemiehenä Carson sai apua kuuluisilta biologeilta, kemisteiltä, patologeilta ja entomologeilta. Äänetön kevät oli yksityiskohtainen kasvinsuojeluaineiden (kuten dieldriini, toksafeeni, heptakloori ja DDT) liikakäytön lyyrinen ja täsmällinen historia.[6]

Carson kuoli 14. huhtikuuta 1964 56-vuotiaana rintasyöpään kotonaan Silver Springissä.[2] Vuonna 1980 hänelle myönnettiin kuoleman jälkeen Yhdysvaltain korkein siviilikunniamerkki, Presidential Medal of Freedom.

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Michals, Debra: Rachel Carson National Women’s History Museum. Viitattu 22.10.2017. (englanniksi)
  2. a b c d Rachel Carson Dies of Cancer; 'Silent Spring' Author Was 56 NYTimes.com. 15.4.1964 (alkuperäinen lehtijulkaisu). The New York Times Company. Viitattu 22.10.2017. (englanniksi)
  3. a b Legacy of Rachel Carson's Silent Spring American Chemical Society National Historic Chemical Landmarks. American Chemical Society. Viitattu 22.10.2017. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Rachel Carson Biography 5.2.2013. U.S. Fish & Wildlife Service. Viitattu 22.10.2017. (englanniksi)
  5. Tekniikan etiikka
  6. Merkitys.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]