Quentin Kawānanakoa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Quentin Kawānanakoa
Kawānanakoa vuonna 2013
Kawānanakoa vuonna 2013
Havaijin edustajainhuoneen edustaja
1995–1999
Edeltäjä Rod Tam
Seuraaja Sylvia Luke
Henkilötiedot
Syntynyt1961
Havaiji Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat
Tiedot
Puolue republikaanit

Quentin Kawānanakoa (s. 1961) on havaijilainen poliitikko, joka kuuluu myös Havaijin aatelistoon. Hän edustaa republikaanista puoluetta.

Kawānanakoa syntyi Honolulussa vuonna 1961. Hänen isoisoisänsä, David Kawānanakoa, oli kuningas Kalākauan serkku ja siten kuninkaallinen. Osa havaijilaisista pitää Kawānanakoata Havaijin kuningaskunnan laillisena perillisenä, mutta hän itse ei ole koskaan virallisesti hyväksynyt eikä kieltänyt titteliä. Kawānanakoa ei myöskään ole koskaan saanut virallisesti kuninkaallisia titteleitä.[1]

Kawānanakoa valittiin Havaijin edustajainhuoneeseen vuonna 1994, jossa hän edusti yhden kauden. Hänen oletettiin voittavan republikaanien esivaalit Yhdysvaltain edustajainhuoneen vaaleihin, kun hän alkoi kampanjoida vuonna 1998. Hän kuitenkin jättäytyi terveyssyistä pois kisasta vain kuukautta ennen esivaaleja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kawananakoa eager for comeback The Honolulu Advertiser. 12.9.2006. Viitattu 19.12.2022. (englanniksi)