Quebecin isku 2017
Quebecin moskeijan joukkoampuminen | |
---|---|
![]() Quebecin moskeija, kesäkuu 2022. |
|
Paikka |
Sainte-Foy, Quebecin kaupunki, Kanada |
Kohde | Muslimit moskeijassa |
Ajankohta |
29. tammikuuta 2017 19.55 (EST) |
Iskutyyppi | joukkomurha, terrori-isku, viharikos |
Kuolleita | 6 |
Haavoittuneita | 19 |
Epäilty/epäillyt | Alexandre George-Henri Bissonnette |
Tekoväline |
|
Quebecin moskeijan joukkoampuminen oli joukkoampuminen, joka tapahtui 29. tammikuuta 2017 Kanadassa, Quebecin kaupungissa, Sainte-Foyn kaupunginosassa sijaitsevassa islamilaisessa kulttuurikeskuksessa.[1] Iskussa kuoli kuusi ihmistä ja 19 loukkaantui, joista viisi vakavasti. Paikalla oli ampumisen alkaessa noin 50 henkilöä.[2] Tekijä oli 27-vuotias Alexandre Bissonnette, joka tuomittiin teostaan elinkautiseen vankeuteen.[3]
Quebecin kaupunki on Kanadan Quebecin provinssin pääkaupunki, jossa asuu noin 10 000 muslimia.[4] Vaikka kaupunki tunnetaan alhaisesta rikollisuudestaan (esimerkiksi vuonna 2015 kaupungissa tapahtui vain kaksi murhaa[5]) vuonna 2017 raportoitiin kolminkertainen määrä viharikoksia muslimeja vastaan verrattuna aiempiin vuosiin.[4] Kaupungissa on myös aktiivinen äärioikeistolainen yhteisö, ja paikalliset oikeistolaiset radiokanavat ovat tunnettuja islamin ja muslimien vastaisesta retoriikasta, jossa muslimeja on kuvattu Quebecin yhteiskunnan arvojen vastaisiksi.[6]
Tapahtumien kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isku tapahtui sunnuntaina 29. tammikuuta 2017 illalla, noin kello 19:54–19:56 paikallista aikaa, juuri iltarukousten jälkeen. Noin 40–50 henkilöä oli paikalla moskeijassa, kun Alexandre Bissonnette avasi tulen 9 mm:n Glock 17 Gen 4 -puoliautomaattipistoolilla.[7] Hän ampui viisi 10 patruunan lipasta noin kahden minuutin aikana.[7] Kuusi ihmistä kuoli ja viisi loukkaantui vakavasti. Lisäksi 35 muuta henkilöä oli silminnäkijöinä tapahtumalle.[8]
Hyökkääjä pakeni paikalta, mutta soitti myöhemmin itse poliisille ja antautui vapaaehtoisesti samana iltana.[2] Tapahtuman jälkeen insinööriopiskelija Mohamed Belkadhir, joka oli ollut lumitöissä moskeijan ulkopuolella, soitti hätäkeskukseen ja yritti auttaa uhreja.[9] Poliisi pidätti hänet aluksi epäiltynä, koska hän pakeni poliisien saapuessa uskoen hyökkääjän palanneen. Belkadhir vapautettiin seuraavana aamuna, ja poliisi vahvisti huhtikuussa 2018 oikeudenkäynnin yhteydessä, että hän ei ollut osallinen iskussa.[10] Tämä auttoi kumoamaan huhuja ja salaliittoteorioita toisesta ampujasta.[11]
Tekijä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alexandre George-Henri Bissonnette (s. 1. joulukuuta 1989) oli 27-vuotias Université Lavalin opiskelija.[12] Hänellä oli maahanmuuttovastaisia ja äärioikeistolaisia näkemyksiä, mukaan lukien uskomus valkoisen rodun ylivallasta.[13][14] Hän oli kiinnostunut äärioikeistolaisista liikkeistä ja oli aktiivinen verkossa, missä hän ilmaisi tukeaan maahanmuuttovastaisille ideologioille. Bissonnette tuomittiin helmikuussa 2019 elinkautiseen vankeusrangaistukseen kuudesta murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Ehdonalaiseen vapauteen hänellä on mahdollisuus päästä istuttuaan tuomiotaan 25 vuotta.[15]
Oikeudenkäynti ja tuomio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bissonnette pidätettiin 30. tammikuuta 2017 ja häntä syytettiin kuudesta ensimmäisen asteen murhasta ja viidestä murhan yrityksestä.[16] Hän tunnusti syyllisyytensä maaliskuussa 2018.[17] Helmikuussa 2019 Quebecin ylioikeuden tuomari François Huot tuomitsi Bissonnetten elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen 40 vuoteen.[18] Quebecin vetoomustuomioistuin kuitenkin kumosi tämän päätöksen vuonna 2020, koska 40 vuoden odotusaika katsottiin perustuslain vastaiseksi julmana ja epätavallisena rangaistuksena. Tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi ilman ehdonalaista 25 vuoteen.[3]
Vaikutukset ja jälkiseuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isku järkytti Kanadaa, ja se tuomittiin laajasti poliitikkojen ja yhteisöjen taholta. Kanadan pääministeri Justin Trudeau kutsui tekoa terroristihyökkäykseksi ja korosti tarvetta torjua islamofobiaa.[19]
Isku nosti esiin keskustelua viharikosten lisääntymisestä ja äärioikeiston toiminnasta Kanadassa. Se linkitettiin myös kansainvälisesti muihin äärioikeistolaisiin tekoihin, sillä esimerkiksi Christchurchin moskeijaiskujen tekijä Brenton Tarrant oli kirjoittanut Bissonnetten nimen aseisiinsa, mikä osoitti ideologista yhteyttä.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Christchurchin moskeijaiskut 2019
- Charlestonin kirkkoampuminen
- Pittsburghin synagogaisku
- Oak Creekin ampuminen
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Airola, Laura: Kanadan Quebecissä terrori-isku moskeijaan – Ainakin viisi kuollut Yle Uutiset. 30.1.2017. Yleisradio. Viitattu 1.2.2017.
- ↑ a b Kanadan moskeijaiskun epäilty ilmoittautui itse poliisille
- ↑ a b Quebec City mosque shooter: Canada court reduces sentence bbc.com. 26.11.2020. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Quebec City Mosque Shooting | The Canadian Encyclopedia www.thecanadianencyclopedia.ca. Arkistoitu 30.1.2021. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Alan Freeman, Lindsey Bever, Derek Hawkins: Suspect in deadly Canadian mosque shooting charged with six counts of murder The Washington Post. 30.1.2017. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Jonathan Montpetit: After mosque attack, calls to clean up Quebec City's radio waves CBC. 3.2.2017. Viitattu 1.7.2025.
- ↑ a b Julia Page: Videos of fatal mosque attack show shooter reload as victims seek cover CBC. 12.4.2018. Viitattu 1.7.2025.
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti; viitettä:0
ei löytynyt - ↑ Kamila Hinkson: Witness arrested in Quebec mosque shooting isn't holding a grudge CBC. 1.2.2017. Viitattu 1.7.2025.
- ↑ Video of attack on Quebec City mosque shows ‘heroic’ bravery of victims The Globe and Mail. 11.4.2018. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Andy Riga: Quebec mosque shooting: Chilling videos show a calm, calculated killer Montreal Gazette. 12.4.2018. Viitattu 1.7.2025.
- ↑ Tuntematon: Quebec mosque attack: Student Alexandre Bissonnette charged BBC. 31.1.2017. Viitattu 8.3.2017. (englanniksi)
- ↑ Kovac, Adam: Alleged anti-immigrant suspect held in Quebec mosque shooting USA Today. 30.1.2017. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
- ↑ Saillant, Nicolas et al.: Voici ce que l'on sait sur le suspect de la tuerie de la mosquée, Alexandre Bissonnette Le Journal de Québec. 30.1.2017. Viitattu 1.2.2017. (ranskaksi)
- ↑ Judgments - Court of Appeal of Quebec courdappelduquebec.ca. Viitattu 30.6.2025.
- ↑ Student charged with Quebec mosque attack BBC News. Arkistoitu 18.3.2019. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Quebec mosque shooting suspect Alexandre Bissonnette pleads guilty The Globe and Mail. 28.3.2018. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Quebec mosque shooter sentenced to life with no parole for 40 years bbc.com. 8.2.2019. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Ashifa Kassam: Québec City mosque shooting: six dead as Trudeau condemns 'terrorist attack' the Guardian. 30.1.2017. Arkistoitu 29.3.2018. Viitattu 30.6.2025. (englanniksi)