Qadisiyyan taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Qadisiyyan taistelu
Osa Persian muslimivalloitusta
Qadisiyyan taistelu persialaisessa teoksessa vuodelta 1614.
Qadisiyyan taistelu persialaisessa teoksessa vuodelta 1614.
Päivämäärä:

630-luku

Paikka:

Qadisiyya, Irak

Lopputulos:

persialaisten tappio

Vaikutukset:

muslimit valtasivat Irakin

Osapuolet

Rashidun -kalifaatti

sassanidit

Komentajat

Sa'd ibn abi Waqqas

Rustam

Vahvuudet

30 000[1]

60 000 [2]

Tappiot

6000? [3]

10 000? [4]

Qadisiyyan taistelu käytiin islamilaisen perimätiedon mukaan Persiaa hallinneiden sasanidien ja Irakiin hyökänneiden islaminuskoisten arabien välillä. Taistelun sanotaan yleensä tapahtuneen vuonna 637, mutta joissakin lähteissä annetaan myös muita vuosia 630-luvulta. Taistelu päättyi muslimiarmeijaa huomattavasti suuremman persialaisarmeijan tappioon ja lopulta myös Persian pääkaupungin Ktesifonin kukistumiseen. Nykyinen Irak liitettiin muslimien laajenevaan alueeseen.

Qadisiyyan taistelusta kertoo jo Ibn Ishaq 700-luvun lopulla, mutta yksityiskohtaisimman kuvauksen esittää Tabari Historia -teoksensa 12. osassa 900-luvun alussa.[5] Taistelua on pidetty myös pelkkänä myyttinä, koska siitä ei ole aikalaistodisteita eikä arkeologisia löytöjä.[6]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islaminuskoiset arabit olivat alkaneet tunkeutua nykyisen Irakin alueelle 630-luvulla, ja alkuvaiheen ryöstöretkistä oli hiljalleen muotoutumassa suurempia valloitusretkiä. Irak kuului tuolloin Persiaa hallinneille sasanideille, jotka arabiarmeijoiden saapuessa kamppailivat vallasta. Voittajaksi osoittautui lopulta Yazdegerd III. Alueen arabeja johti kaksi arabikenraalia, al-Muthanna ja Jariri. Arabien komentajat olivat riidoissa keskenään, ja hankaloituneen tilanteen takia kalifi Umar päätti lähettää Irakiin lisää joukkoja. Sotaretkelle halukkaat beduiinit kokoontuivat Medinaan. Retkelle ilmaantui runsaasti vapaaehtoisia, sillä sotaretket olivat usein tie vaurastumiseen sotasaaliin ja valtion maksaman palkan ansiosta. Umar asetti joukkojen komentajaksi Sa'd ibn abi Waqqasin. Joukkojen tarkkaa suuruutta on vaikea arvioida. Sa'd lienee komentanut lähtiessään noin 4 000:ta miestä, minkä lisäksi joukkoihin liittyi muita arabien sotajoukkoja matkan varrella. Joissain lähteissä puhutaan jopa 6 000–12 000 miehestä, mutta suuremmat luvut lienevät liioiteltuja. Jo 4 000 miestä oli sen ajan muslimeille huomattavan suuri sotajoukko.[7]

Sa'd saapui lopulta Hiraan Najdin kautta, ja hänen ollessaan matkalla Irakin arabien komentajat olivat vaihtuneet. Al-Muthanna oli kuollut, ja joukot olivat valinneet uudeksi johtajaksi Bashirin. Kaikki joukkoihin kuuluneet heimopäälliköt eivät olleet tyytyväisiä valintaan, ja osa heistä siirtyi Sa'din alaisuuteen. Sa'd eteni edelleen kohti taistelupaikkaa Qadisiyyaa. Yazdegerd III oli varautunut tulevaan taisteluun ja koonnut suuren armeijan arabeja vastaan. Qadisiyya oli lähellä Persian tuolloista pääkaupunkia Ktesifonia. Persialaisjoukkojen komentoon asetettiin Rustam-niminen kenraali. Eri lähteet antavat myös persialaisarmeijan koosta eri tietoja. Niiden mukaan armeijaan kuului 30 000–210 000 sotilasta, mutta suuremmat luvut ovat jälleen todennäköisesti liioiteltuja. Luultavaa kuitenkin on, että armeijaan kuului kymmeniätuhansia sotilaita.[7]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itse taistelusta kertovat useat lähteet, mutta ne ovat usein keskenään ristiriitaisia.[7] Ne keskittyvät lähinnä yksittäisten taistelijoiden edesottamusten kuvailuun, eikä niinkään taistelun kokonaiskuvan selittämiseen.[8] Taistelun vuosilukuna pidetään yleensä vuotta 637, mutta joissakin lähteissä mainitaan myös eri vuosia aikaväliltä 635–638.[9] Taistelu kesti kolme vuorokautta, ja se alkoi kahden armeijan asettuessa ensin muodostelmassa toisiaan vastaan, minkä jälkeen osapuolet kokeilivat voimiaan kaksintaisteluissa. Kaksintaistelut olivat tyypillinen osa etenkin beduiinisodankäyntiä, ja ne saattoivat johtaa kaksintaistelut hävinneen osapuolen vetäytymiseen jo ennen varsinaista armeijoiden yhteenottoa. Qadisiyyassa näin ei kuitenkaan käynyt, vaan taistelu muuttui laajemmaksi yhteenotoksi. Taistelun osapuolilla tiedetään olleen ajalleen tyypillisesti rintaman keskusta sekä oikeat ja vasemmat siivet. Arabien valttikortti oli kevyt ratsuväki. Persialaisilla oli puolestaan sotanorsuja.[7] Niiden määräksi Tabari kertoo 30-33.[10]

Taistelut jatkuivat kahden ensimmäisen päivän ajan kummankaan osapuolen saamatta yliotetta toisesta. Taistelut lakkasivat käytännön syistä öisin, jolloin oli mahdotonta erottaa kumpaan joukkoon sotilaat kuuluivat. Kolmannen päivän illalla arabit olivat kuitenkin voitolla, ja taistelut jatkuivat hämärään saakka.[7] Persialaisarmeijan sanotaan romahtaneen, kun eräs arabisoturi surmasi näiden komentajan Rustamin.[8] Persialaisten armeija tuhottiin miltei tyystin. Arabit ajoivat pakenevia persialaisia takaa aina Ktesifonin porteille saakka. Kaupunki kukistui, ja Yazdegerd III pakeni itään. Irak oli nyt muslimien hallussa.[7]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persialaisten tappiosta huolimatta Qadisiyyan taistelulla ei ollut ratkaisevaa merkitystä ja persialaiset tekivät vastarintaa muslimeille vielä vuosien ajan.[8] Joidenkin radikaalien islamistien retoriikassa taistelua on käytetty esimerkkinä pienen oikeauskoisen joukon voitosta suuremmasta vastustajasta.[8] Todellisuudessa taistelijoita lienee motivoinut pikemminkin vallan- ja rahanhimo, kuin uskonnollinen kiihko.[7] Saddam Husseinin ajan Irakissa taistelua korostettiin arabien taisteluna etnisiä persialaisia vastaan ja vastaavasti Iranissa on korostettu sen merkitystä islamin leviämisen kannalta.[8]

Historiatieteen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin varhaiset historiateokset syntyivät 800- ja 900-luvuilla, kun suullisia tarinoita alettiin merkitä talteen. Lopputuloksessa näkyvät nuotiotarinoille ominaiset piirteet, kuten se, että tarinat keskittyvät sankarihahmojen käymiin keskusteluihin ja seikkailuihin mutta sivuuttavat esimerkiksi taistelujen tarkan kuvauksen ja sotajoukkojen koot. Historiikit muistuttavat Vanhan Testamentin kertomuksia Pyhän maan valloittamisesta.[11] Ne ovat täynnä jännittäviä ja dramaattisia yksityiskohtia, joilla kuulijoiden mielenkiinto vangitaan. Tarinat korostavat valtavaa voimasuhteiden eroa muslimien ja heidän vihollistensa välillä. Herkuttelu runsaalla sotasaaliilla kuului myös asiaan. Taistelun kuukausi oli tiedossa (Muharramin alkupuoli) mutta tarkkaa vuosiluku ei. [12]

Islamilaisen valloitustarinan epäuskottavat piirteet eivät silti ole tärkein syy epäilysten heräämiselle. Merkittävämpää on riippumattomien aikalaislähteiden ja arkeologian tuoman vahvistuksen puuttuminen. Suurtaisteluiden sijaintipaikkoja ei tiedetä eikä niistä ole arkeologisia löytöjä kuten nuolenkärkiä tai muita sotavarusteita.[13] Asian ymmärtää, jos taisteluita ei koskaan käyty. Taistelupaikkojen maantieteellinen kuvaus on tarinoissa epämääräistä, vaikka kertomukset joissakin asioissa ovat pikkutarkkoja.[14]

Vakavin vastaväite on, että 600-luvun kirjalliset aikalaislähteet eivät tunne Arabian niemimaalta lähtenyttä arabihyökkäystä, joka olisi kukistanut Bysantin ja Iranin armeijat. Siitä ei ole jäänyt jälkiä kristittyjen munkkien tekemiin kirjoituksiin, joissa he dokumentoivat aikansa tärkeimpiä tapahtumia. [6] Aikalaislähteet seulonut israelilainen arkeologi Yehuda Nevo kirjoittaa, että jos kymmenien tuhansien arabien sotilaallinen invaasio jättitaisteluineen tapahtui, ainakaan kukaan aikalainen ei sitä pannut merkille.[15] Länsimainen historiankirjoitus on silti ottanut pääosin tarinat todesta ja tyytynyt vain tasoittamaan uskomattoman oloisia voimasuhteita.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tabari, 1992 s.15
  2. Tabari, 1992 s.75
  3. Tabari, 1992 s.125
  4. Tabari, 1992 s.124
  5. Tabari: The History of al-Tabari State University of New York University Press.
  6. a b Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus Books, 2003.
  7. a b c d e f g Jaakko Hämeen-Anttila: ”Qadisiyyan taistelu”, Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia. Sähköinen versio. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  8. a b c d e D. Gershon Lewental: Qādesiya, Battle of Encyclopædia Iranica Online. Viitattu 18.3.2018. (englanniksi)
  9. Tabari: History of al-Tabari, Volume X11, s. 161. State University of New York Press, 1992.
  10. Tabari, 1992, 62
  11. Ohlig, K-H.: Geschichte und Geschichten. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam (s.13-33), s. 20. Verlag Hans Schiler, 2012.
  12. Tabari, 1992, 161
  13. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 6. Prometheus Books, 2003.
  14. Ohlig, 2012
  15. Nevo & Koren, 2003, 177
  16. esim. Kennedy, 2007, 82 ehdottaa Bysantin armeijan kooksi korkeintaan 15 000 - 20 000.