QF 6 naulan Hotchkiss

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
QF 6 naulan Hotchkiss
Elswickin valmistama QF 6 naulan Hotchkiss
Elswickin valmistama QF 6 naulan Hotchkiss
Aseen tyyppi yksiputkinen laivatykki
rannikkotykki
panssarivaunutykki
Alkuperämaa  Ranska
Palvelushistoria
Palvelusvuodet 1885-1940-luku
Valtion käytössä  Irlanti
 Islanti
 Japani
 Ranska
 Tanska
 Venäjä
 Yhdistynyt kuningaskunta
 Yhdysvallat
Sodissa Ranskan-Kiinan sota (1884-1885)
Kolmas Burman sota (1885)
Kiinan-Japanin sota (1894-1895)
Venäjän-Japanin sota (1904-1905)
Ensimmäinen maailmansota (1914-1918)
Venäjän sisällissota 1917-1923)Kiinan-Japanin sota (1937-1945)
Toinen maailmansota (1939-1945)
Turskasota (1958), (1972-1973)
Valmistushistoria
Suunnittelijat Hotchkiss et Cie
Suunniteltu 1883
Valmistajat Hotchkiss
Elswick Ordnance Company
Vickers
Valmistusmäärä 3984 (Yhdistynyt kuningaskunta)
Tekniset tiedot
Paino 372-385 kg
Piipun pituus 40, 50 ja 58 pituuskaliiperia
Patruuna QF 57x307R
kranaatti 6 naulaa = 2,7 kg
ammus 9,7 naulaa = 4,4 kg
Kaliiperi 57 mm
Tulinopeus 25 laukausta minuutissa
Lähtönopeus 554 m/s
Tehokas kantama 3700 m
Rekyylinvaimennus nestejousi, 10 cm

QF 6 naulan Hotchkiss oli 1800-luvun lopun kevyt 57 millimetrin laiva- ja rannikkotykki, jota käytettiin monessa maassa. Se asennettiin myös ensimmäisiin brittiläisiin panssarivaunuihin ensimmäisessä maailmansodassa.

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykkien käyttöä tutkittiin toisen maailmansodan rannikkolinnakkeissa kuten Barret Pointissa lähellä Prince Rupertia Brittiläisessä Kolumbiassa.

Yhdistynyt kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistynyt kuningaskunta tilasi kesäkuussa 1884 Hotchkissiltä Ranskasta ensimmäiset 40 pituuskaliiperin version tykit ja liitti ne varustukseensa nimettynä sekä Ordnance QF Hotchkiss 6 pounder gun Mk I ja Mk II että QF 6 pounder 8 cwt. Jälkimmäinen nimi otettiin käyttöön panssarijoukoille valmistetun keveämmän version tultua käyttöön. Hieman myöhemmin Elswick Ordnance Company aloitti tykin lisenssivalmistuksen. Ensimmäiset lisenssillä valmistetut tykit tilattiin toukokuussa 1890. Tykkiä myytiin runsaasti myös ulkomaille kuten Japaniin.[1]

Britannian kuninkaallinen laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykit asennettiin alun perin torjumaan uusien höyrykoneilla toimivien torpedoveneiden 1870-luvun lopulla aiheuttamaa uhkaa. Vuosimallin 1885 Mk I -tykeissä ei ollut palautusjärjestelmää, joka esiteltiin vuoden 1890 Mk II -mallissa.[1]

Ensimmäisessä maailmansodassa laivasto tarvitsi runsaasti tykkejä ja niistä kehittyi useita versioita. Valmistusta helpottamaan kehitettiin 1915 yhdestä putkesta tehty malli, joka nimettiin 6 pounder Single Tubeksi. Niissä jouduttiin aluksi käyttämään pienemmällä latauksella varustettuja kranaatteja, mutta vuonna 1917 niihin lisättiin A kuori mahdollistamaan täyspanoksen. Mallia valmistettiin kaikkiaan 222 kappaletta, joista 180 luovutettiin maavoimille panssarivaunujen aseistukseksi ja loput muutettiin Hotckiss Mk I*** -malliksi.[2]

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä tykit poistettiin vanhentuneina, mutta osa niistä jatkoi palvelustaan kunnialaukaus- ja koulutusaseina. Tykit palautettiin palvelukseen toisen maailmansodan puhjettua, jolloin niitä asennettiin rannikkojoukkojen ja sukellusveneiden torjuntaan suunniteltuihin keveisiin aluksiin.[1]

Panssarijoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset brittiläiset urosvaunut Mk I - Mk III varustettiin tällä tykillä. Tykkien luovutus panssarijoukoille oli amiraliteetin tehtävänä ja kaikkiaan 220 tykkiä luovutettiin panssarijoukoille.[3]

Ilmatorjuntajoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi tykkejä luovutettiin maavoimille ilmatorjunta-aseiksi. Näistä ensimmäiset seitsemänkymmentä luovutettiin jo lokakuussa 1914.[3]

Islanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islannin rannikkovartioston alukset aseistettiin 57 millimetrin Hotchkiss-tykein ja ne olivat käytössä aina vuoteen 1990 saakka, jolloin ne korvattiin 40 millimetrin Boforseilla.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain laivasto sekä osti tykkiä suoraan Hotchkissiltä että valmisti sitä itse lisenssillä. Tykit olivat palveluksessa aina 1950-luvulle saakka kunnialaukausaseina. Käytössä olleet mallit olivat:[4]

  • Mk I 40 pituuskaliiperin versio
  • Mk II karaton Mk I
  • Mk III 45 pituuskaliiperin versio
  • Mk VII 45 pituuskaliiperin karaton versio

Venäjän keisarikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunnan laivasto käytti tykistä 40, 50 ja 58 pituuskaliiperin versioita. Näistä kaksi ensin mainittua olivat vastaavia kuin Britannialle toimitetut, mutta kolmas oli puoliautomaattinen. Tykeillä varustettiin Ukraina-, Emir Bukharski-, Okhotnik- ja Gaidamark-luokan hävittäjät, taistelulaiva Petr Velikiy ja miinanraivaajat Taimir ja Vaigach. Vuosina 1914-1915 tykeille tehtiin muutostöitä, jotka mahdollistivat niiden käyttämisen ilma-ammuntaan.[5]

Japani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten monet muut laivastot Japanin laivasto käytti Hotchkissin 57 millimetrin tykkiä aluksissaan. Lisäksi maa valmisti aseesta oman versionsa Yamanouchi tykin, joka poikkesi painoltaan, muttei ballistisilta ominaisuuksiltaan alkuperäisestä.[6]

Tanska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan laivastolla oli käytössään Hotchkissilta ostetut 50 pituuskaliiperin tykit.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta QF 6 naulan Hotchkiss.
  • Friedman, Norman: Naval Weapons of World War One - Guns, Torpedoes, Mines and ASW Weapons of All Nations. Barnsley: Seaforth Publishing, 2011. ISBN 978-1-84832-100-7. (englanniksi)
  • Kiiskinen, Pekka ja Wahlman, Pasi: Itsenäisen Suomen laivaston laivatykit 1918-2004, s. 43. Helsinki: Typomic Oy, 2003. ISBN 952-91-6807-1. (suomeksi)/(englanniksi)
  • Enqvist, Ove: Itsenäisen Suomen rannikkotykit 1918-1998, s. 89. Helsinki: Sotamuseo, 1999. ISBN 951-25-1033-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Friedman, Norman s. 116
  2. Friedman, Norman s. 116-117
  3. a b Friedman, Norman s. 117
  4. Friedman, Norman s. 195-196
  5. Friedman, Norman s. 265
  6. Friedman, Norman s. 279
  7. Friedman, Norman s. 312