Pyhän Annan kilta (Turku)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyhän Annan kilta oli omistettu Pyhälle Annalle, Neitsyt Marian äidille. Ranskalainen Pyhää Annaa itse kolmantena esittävä veistos 1400-luvulta.

Pyhän Annan kilta oli yksi kuudesta tunnetusta keskiajalla Turussa toimineesta killasta. Se oli omistettu Pyhälle Annalle, Neitsyt Marian äidille. Suomen piispainkronikan mukaan kilta perustettiin piispa Maunu Tavastin aikana 1400-luvun alkupuolella.[1] Katoliseen kirkkoon sidoksissa ollut kiltalaitos lakkautettiin Ruotsissa Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1544 ja kiltojen omaisuus takavarikoitiin kruunulle.[2]

Pyhän Annan kilta mainitaan epäsuorasti Staffan Kouten ja hänen puolisonsa Margit Olavintyttären Turun tuomiokirkolle vuonna 1491 tekemässä lahjoituskirjassa. Pariskunta lahjoitti Pyhän Annan alttarille muun muassa kaksi kivipuotia ja kolme kivikellaria, joita valvomaan määrättiin Pyhän Annan kiltaveljistön holhoojat.[3] Staffanin ja Margitin lahjoittamasta talosta tuli ilmeisesti killan kiltatalo. Talon arvellaan sijainneen Porthaninpuiston pohjoisosassa, Vanhan Suurtorin vieressä. Kiltatalo oli ilmeisesti huomattavan suuri ja käsitti useita rakennuksia.[4]

Kilta ylläpiti Turun tuomiokirkossa Pyhälle Annalle omistettua alttaria, joka oli perustettu vuonna 1438. Alttari sijaitsi yhdessä Pyhän Andreaksen alttarin kanssa Pyhän Ristin kuorissa.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuujo, Erkki: Turun kaupungin historia 1366–1521. Turku: Turun kaupunki, 1981. ISBN 951-95083-1-7.
  • Rinne, Juhani: Turun tuomiokirkko keskiaikana II. Alttarit ja kirkolliset toimitukset. Turku: Turun tuomiokirkon isännistö, 1948.
  • Seppänen, Liisa: Turun kaupunkikuva ja reformaation jäljet. Pohjoinen reformaatio, 2016, s. 189–197. Turku: Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies & Turun Historiallinen Yhdistys.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuujo 1981: s. 57.
  2. Seppänen 2016: s. 188.
  3. Rinne 1948: s. 49.
  4. Kuujo 1981: s. 58.
  5. Rinne 1948: s. 47–51.