Pyhä Linus
Pyhä Linus | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | Ei tiedossa Volterra, Toscana (?) |
Kuollut | n. 79 Rooma |
Paavi | |
Paavius alkoi | 64 tai 67 |
Paavius päättyi | 76 tai 79 |
Edeltäjä | Pyhä Pietari |
Seuraaja | Pyhä Anacletus |
Pyhä Linus oli katolisen kirkon käsityksen mukaan kirkon toinen paavi, Pyhän Pietarin seuraaja. Hänen arvioidaan tulleen paaviksi noin vuonna 67 ja kuolleen noin vuonna 79.[1] Linus lienee tullut Rooman piispaksi keisari Neron valtakautena, mutta todennäköiseti hänen aikanaan ei vielä käytetty arvonimeä paavi. Pyhä Linus on mahdollisesti ollut silloisen Rooman seurakunnan johtoryhmän jäsenenä mutta ei ole enempää tietoa, asetettiinko hänet muiden yläpuolelle tuolloin. Rooman piispa alkoi kuitenkin erottua muiden piispojen joukosta vasta 200-300 luvulla.
Hänestä ei tiedetä oikeastaan yhtään mitään. Ei ole löydetty yhtään historiankirjoitusta, jonka hän olisi kirjoittanut tai josta olisi kirjoitettu hänen elinaikanaan. Harvat häntä käsittelevät lähteet on kirjoitettu kymmeniä vuosia hänen kuolemansa jälkeen ja niissä hänet mainitaan vain ohimennen. Ensimmäisenä hänet mainitsi kirkkoisä Irenaeus n. vuodelta 180"[2] .Irenaeus luokitteli Linuksen ensimmäiseksi Rooman piispaksi. Hieronymus on esittänyt Linuksen "ensimmäiseksi sen jälkeen, kun Pietari oli vastuussa Rooman kirkosta"[3] . Vielä ongelmallisempaa on, että eri lähteissä ohimennen mainitut perusasiat ovat ristiriidassa keskenään: edes Linuksen syntymävuotta ei pystytä määrittelemään niiden perusteella kymmenenkään vuoden tarkkuudella.
Linus-niminen henkilö mainitaan myös Uudessa testamentissa, Paavalin toisessa kirjeessä Timoteukselle.[4] Vanhalla ajalla muun muassa kirkkoisä Irenaeus väitti, että kyseessä on sama Linus, josta myöhemmin tuli Rooman piispa. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa, vaan kyseessä saattaa olla muukin saman niminen henkilö.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Book of Saints. (A Dictionary of Servants of God canonized by the Catholic Church) A&C Black London, 1989. ISBN 0-7136-3006-X.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Book of Saints: 346.
- ↑ Against Heresies 3:3.3
- ↑ Homily X on 2 Timothy
- ↑ 2. Tim. 4:21
- ↑ ”Pope St. Linus”, Catholic Encyclopedia. Robert Appleton Company, 1907-1914. Teoksen verkkoversio.
Edeltäjä: Pietari |
Paavi | Seuraaja: Anacletus |
|