Pyhä Kristoforos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyhä Kristoforos Hans Memlingin maalauksessa 1400-luvulta.

Pyhä Kristoforos eli Pyhä Kristoffer (kreik. Άγιος Χριστόφορος, Ágios Khristóforos), suomeksi "Kristuksen kantaja" on sekä katolisen että ortodoksisen kirkon kunniottama pyhimys, jonka kerrotaan tulleen surmatuksi marttyyrinä Rooman keisari Deciuksen (249–251) tai toisten tietojen mukaan Maximinus Daian aikana (308–313). Eriävät käsitykset johtuvat mahdollisesti sekaannuksesta, jonka on aiheuttanut nimien Decius ja Dacian (Daia, daakialainen) samankaltaisuus.[1]

Ortodoksisessa kirkossa Pyhän Kristoforoksen muistopäivä on 9. toukokuuta.[2] Katolisen kirkon tridentiininen kalenteri salli Pyhän Kristoforoksen muistoa vietettävän 25. heinäkuuta ainoastaan yksityisessä messussa. Tämä rajoitus kumottiin vuonna 1954. Vaikka katolinen kirkko yhä sallii häneen kohdistuvat hartaudenharjoitukset ja mainitsee hänet 25. heinäkuuta muistettavien pyhimysten joukossa,[3] paavi Paavali VI poisti hänet katolisesta pyhimyskalenterista vuonna 1969 antamallaan motu propriolla Mysterii Paschalii. Tuolloin kirkko julisti, että hänen muistopäivänsä ei kuulunut vanhaan roomalaiseen perinteeseen vaan oli tullut käytäntöön jokseenkin myöhään (noin 1550).[4] Muistopäivää vietetään silti yhä paikallisesti.[5]

Legendat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Kristoforoksen elämään ja kuolemaan liittyvistä legendoista varhaisimmat ovat kreikkalainen 500-luvulta ja latinalainen 900-luvulta. Walter Speyeriläinen kirjoitti niistä 1000-luvulla oman versionsa, mutta tunnetuimmat muunnelmat ovat peräisin Kultaisesta Legendasta 1200-luvulta.[6]

Kreikkalainen legenda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisessa taiteessa 1600-luvulta alkaen Pyhä Kristoforos esitettiin usein koirankuonolaisena

David Woodsin selostaman kreikkalaisen legendan mukaan Kristoforos teloitettiin keisari Deciuksen neljäntenä hallintovuotena. Hänen alkuperäinen nimensä oli Rebrebus, ja hän oli koirankuonolainen. [7] Hän oli joutunut sotavangiksi ja sen jälkeen sotilaaksi Rooman armeijaan. Yksikkö oli numerus Marmaritarum, jollainen on todellisuudessa ollut olemassa Antiokiassa. Sen sotilaat tulivat Egyptin ja Libyan rajaseudulta Marmaricasta, jonka väestöä kutsuttiin nimellä marmaritae. Rooman armeijassa Rebrebus näki valoa hehkuvan hahmon, joka kosketti hänen huuliaan. Hän huomasi osaavansa kreikkaa ja meni kristittyjen vankilaan moittimaan kristittyjen kidutusta. Keisari lähetti sotilaita pidättämään hänet, mutta enkeli Rafaelin avulla nämä kääntyivät kristinuskoon. Rebrebus johti kannattajansa Antiokiaan, missä piispa Babylas kastoi hänet ja antoi kasteessa nimen Kristoforos. Kristoforos vaati, että hänet vietäisiin vankina keisarin eteen, ja näin tapahtui. Muutaman turhan yrityksen jälkeen Kristoforos onnistuttiin teloittamaan, minkä jälkeen piispa Pietari Attalialainen vei hänen ruumiinsa omaan kaupunkiinsa.[7]

Kultainen legenda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaisen Legendan mukaan Kristoforos oli kanaanilainen, viisi kyynärää (noin 2,25 metriä) pitkä ja kasvoiltaan pelottavan näköinen. Palveltuaan aikansa Kanaanin kuningasta hän päätti poistua ja palvella ”suurinta kuningasta, joka on olemassa”. Hän meni suurimpana tunnetun kuninkaan luokse, mutta eräänä päivänä hän näki kuninkaan tekevän ristin­merkin, kun paholainen mainittiin. Todettuaan, että kuningas pelkäsi paholaista, Kristoforos päätti mennä paholaisen luo. Hän kohtasi joukon rosvoja, joista yksi väitti olevansa paholainen, ja hän päätti palvella tätä. Mutta kun hän huomasi, että hänen uusi isäntänsä karttoi tien varressa olevaa ristiä, hän päätteli paholaisen pelkäävän Kristusta, hylkäsi rosvojoukon ja ryhtyi tiedustelemaan ihmisiltä, missä Kristus oli. Hän kohtasi erakon, joka perehdytti hänet kristilliseen uskoon. Kristoforos kysyi häneltä, miten Kristusta voitiin palvella. Kun erakko suositteli paastoa ja rukousta, Kristoforos vastasi, ettei hän kyennyt sellaiseen. Sen jälkeen erakko ehdotti, että suuren kokonsa ja voimansa vuoksi Kristoforos voisi palvella Kristusta auttamalla ihmisiä kulkemaan erään vaarallisen joen yli, missä monet olivat menehtyneet sitä yrittäessään. Erakko lupasi, että tällainen palvelus miellyttäisi Kristusta.

Kun Kristoforos oli suorittanut tällaisia palveluksia jonkin aikaa, pieni lapsi pyysi häntä kuljettamaan hänet joen yli. Ylityksen aikana joki alkoi tulvia ja lapsi tuntui raskaalta kuin lyijy, niin että Kristoforos vain vaivoin saattoi kuljettaa hänet ja joutui suuriin vaikeuksiin. Kun hän lopulta pääsi vastarannalle, hän sanoi lapselle: ”Olet saattanut minut suurimpaan vaaraan. En usko, että koko maailma olisi harteillani niin raskas kuin sinä olit.” Lapsi vastasi: ”Harteillasi ei ollut vain koko maailma vaan Hän joka teki sen. Olen Kristus, kuninkaasi, jota palvelet tässä työssäsi.” Sen jälkeen lapsi katosi.

Myöhemmin Kristoforos kävi Lyykian kaupungissa ja lohdutti siellä kristittyjä, joita uhkasi marttyyri­kuolema. Vietynä paikallisen kuninkaan luo hän kieltäytyi uhraamasta pakanallisille jumalille. Kuningas yritti voittaa hänet puolelleen luovuttamalla hänelle rikkauksia ja antamalla kahden kauniin naisen vietellä hänet. Kristoforos kuitenkin käännytti nämä naiset kristinuskoon, kuten hän oli jo tehnyt tuhansille kaupungin asukkaille. Kuningas määräsi hänet surmattavasti. Monet yritykset hänen surmaamisekseen epäonnistuivat, mutta lopulta hänet saatiin mestattua.

Walter Speyeriläinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen piispa ja runoilija Walter Speyeriläinen kuvasi Pyhän Kristoforoksen koiranpäiseen lajiin kuuluvana jättiläisenä, joka asui Kanaanin maassa, söi ihmislihaa ja haukkui. Mutta kun hän tapasi Kristus-lapsen, hän katui aikaisempaa käytöstään ja otti vastaan kasteen. Tällöin hän myös sai ihmismäisen ulkonäön, ja siitä lähtien hän omisti elämänsä kristilliselle palvelukselle ja tuli yhdeksi sotilaspyhimyksistä.[8]

Historiatieteen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historioitsija David Woods katsoo osoittaneensa, että Kristoforos - tarinan taustalla on keisari Diocletianuksen sotaretken yhteydessä Marmaricassa roomalaisten sotavangiksi Libyassa joutunut mies, joka vietiin Syyrian Antiokiaan. Siellä hänestä tuli sotilas roomalaiseen numerus Marmaritarum -yksikköön, joka tiedetään Diocletianuksen perustamaksi.[9] Hän kääntyi kristinuskoon ja koki marttyyrikuoleman vuonna 308. Aleksandrian piispa Pietari Aleksandrialainen (< "Attilialainen") toi hänen ruumiinsa Aleksandriaan. Pietari Aleksandrialaisen tiedetään ostaneen joitakin Marmarican sotavankeja vapaaksi Aleksandriassa ja hänen kerrotaan myös matkustaneen Antiokiaan, joka oli numerus Marmaritarum -yksikön kotipaikka. Mahdollisesti juuri hän myös kastoi Kristoforoksen.[7]

Koska mitään Kristoforoksen kulttia Aleksandriassa ei tunneta, Woods olettaa, että pyhäinjäännöksen ympärille syntyikin Pyhän Menasin kultti Abu Minasiin, joka on 50 km lounaaseen Aleksandriasta. Yhtäläisyydet Kristoforokseen ovat lukuisat. Myös Menas oli pyhimyselämäkertansa mukaan sotilas, kärsi marttyyrikuoleman ulkomailla ja palautettiin kotiseudulleen Marmaricaan. Koptilaisessa perinteessä Pyhä Menas on matkustajien suojeluspyhimys,[10] aivan kuten Kristoforos kreikkalaisessa ja latinalaisessa perinteessä.

Woods arvelee, että Kristoforosta koskevat tarinat syntyivät Antiokiassa. Siellä ulkomainen marttyyri alettiin tuntea nimellä "Kristoforos", mikä kuitenkin olisi ollut vain kunnianimi. Hänelle keksittiin alkuperäiseksi nimeksi Rebrebus, mikä tuli latinan pahaa tai moitittavaa tarkoittavasta sanasta reprobus. Koirankuonolaisuus johtuisi siitä, että Herodotoksen Historiateoksessa Libyan Marmaricassa asuvien kerrottiin olleen koiranpäisiä.[11] Historiallisissa lähteissä Kristoforos mainitaan vuonna 452, jolloin hänelle omistettiin kirkko Turkin Bityniassa. Kristoforos mainitaan myös 300-luvun lopun piirtokirjoituksessa, joka on löytynyt Turkin Kilikiasta.[12] Kristoforoksen palvonta olisi siten jakautunut pyhäinjäännösten ympärillä tapahtuneeksi Pyhän Menaksen kultiksi Egyptissä ja toisaalta Kristoforoksen kultiksi ilman pyhäinjäännöksiä Turkissa. Woodsin esittämien tietojen lisäksi Kristoforoksesta ei tiedetä varmuudella muuta.

Felix Racine näkee Kristoforoksen tarinassa 400- ja 500-lukujen roomalaiseen maailmankuvaan liittyvän muutoksen, jossa aikaisemmin rajaseutuja asuttaneet "koirankuonolaiset" ilmestyvät valtakunnan rajojen sisälle ja jopa Rooman lähiseuduille, oppivat puhumaan kreikkaa ja kääntyvät kristinuskoon, joka 400-luvulla oli jo Bysantin ainoa sallittu uskonto. [12] Kristoforoksen pyhimyselämäkerta todistaa roomalaisen identiteetin hämmennyksestä, kun aikaisemmin vieraat ja torjutut elementit astuvat sisälle ja omaksuvat roomalaisen minuuden aina kieltä ja uskontoa myöten.[12]

Pyhän Kristoforoksen kunnioitus ja suojeluspyhimyksen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksinen kirkko viettää Lycean Kristoforoksen muistopäivää 9. toukokuuta. Silloin luettava liturginen teksti ja hymnit viittaavat hänen vangitsemiseensa Deciuksen käskystä, joka yritti vietellä Kristoforoksen porttojen avulla ennen kuin määräsi hänet mestattavaksi.[13] Kontakion-hymnissä sanotaan:

»Sinä jotka pelotit sekä voimalla että kasvojesi ilmeillä, Luojasi tähden alistuit vapaaehtoisesti heille, jotka etsivät sinua; koska sait vakuutetuksi sekä heidät että naiset, jotka yrittivät nostaa sinussa himon tulen, ja he seurasivat sinua marttyyriuden tiellä. Ja tuskissasi todistit olevasi rohkea. Sen vuoksi me olemme voittaneet sinut suureksi suojelijaksi, oi Pyhä Kristoforos.[14]»

Pyhäinjäännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän taiteen museossa Pyhän Justinen kirkossa (Sveti Justina) Rabissa Kroatiassa on kullattu pyhäinjäännöslipas, jossa väitetään sisältävän Pyhän Kristoforoksen pääkallon. Kirkon mukaan pää­kallo tuotiin sinne 1000-luvulla, ja kun se sijoitettiin kaupunginmuurin päälle, se tuhosi saraseenien armeijan, joka parhaillaan piiritti kaupunkia.[15]

Mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitaleja, joissa on Pyhän Kristoforoksen nimi ja kuva, käyttävät yleisesti riipuksina varsinkin matkustajat hartauden harjoittamiseksi ja pyytääkseen häneltä siunausta. Hänen pienois­patsaitaan pidetään usein autoissa. Ranskassa näihin mitaleihin liittyy usein käytetty sanonta "Regarde st. Cristophe et va-t-en rassuré" (Katso Pyhää Kristoforosta ja jatka matkaasi rauhoittuneena"); espanjan­kielisissä maissa taas sanotaan: "Si en San Cristóbal confías, de accidente no morirás" ("Jos luotat Pyhään Kristo­forokseen, et kuole onnettomuudessa"). Itävallassa järjestetään vuosittain lähimpänä Pyhän Kristo­foroksen päivää olevana sunnuntaina rahankeräys ajoneuvojen hankkimiseksi lähetys­saarnaajille, ja silloin ihmisiä pyydetään antamaan hyvin pieni rahamäärä jokaista kilo­metriä kohti, jonka he ovat vuoden aikana matkustaneet turvallisesti.

Yleinen suojeluspyhimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoforos on laajalti suosittu pyhimys, jota pidetään urheilijoiden, merimiesten, lautturien ja matkailijoiden suojelus­pyhimyksenä.[16] Häntä kunnioitetaan yhtenä neljästä­toista pyhästä auttajasta. Häneltä pyydetään myös suojelusta muun muassa ukkosta, kulkutauteja, epilepsiaa, tulvia ja myrskyjä vastaan, ja hän on myös jousiampujien, opiskelijoiden, merimiesten, kirjansitojien, puutarhurien ja kuljettajien suojeluspyhimys.[17]

Paikkakuntien suojeluspyhimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoforos tunnetaan myös monien paikkakuntien suojeluspyhimyksenä. Niitä ovat Baden, Braunschweig[16] ja Mecklenburg Saksassa, Barga Italiassa, Rab Kroatiassa, Saint Kitts, Girona Espanjassa, Mondim de Basto Portugalissa, Agrinion Kreikassa, Vilna Liettuassa, Riika Latviassa, Havanna Kuubassa ja Paete Filippiineillä.

Pyhä Kristoforos taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläinen ikoni 1600-luvulta: Pyhä Kristoforos

Koska Pyhä Kristoforos tunnetaan matkustajien suojeluspyhimyksenä ja suojelijana äkilliseltä kuolemalta, monissa kirkoissa on hänen patsaansa, joka usein on sijoitettu vastapäätä etelänpuoleista ovea niin, että se on helposti nähtävissä.[5] Hänet kuvataan tavallisesti jättiläiskokoisena miehellä, jolla on lapsi harteillaan ja sauva toisessa kädessä.[18] Englannissa on enemmän Pyhää Kristoforosta kuin ketään muuta pyhimystä esittäviä seinämaalauksia;[5] vuonna 1904 Mrs. Collier, joka kirjoitti asiasta British Archaeological Associationille, mainitsi kaikkiaan 183 häntä esittävää maalausta, veistosta tai muuta teosta, mikä ylittää kaikki muut paitsi Neitsyt Marian.[19] Myös Suomessa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa on näyttävä Kristoforos-maalaus eteläportaalia vastapäätä tervehtimässä kirkkoon astujia.[20]

Ortodoksissa ikoneissa Pyhä Kristoforos kuvataan usein koiranpäisenä. Leslie Ross olettaa, että tämä bysanttilainen kuvaus Pyhästä Kristoforoksesta juontuu siitä, että kanaanilaisia tarkoittava latinan sana cananeus on sekoitettu sanaan canineus, koiramainen.[21] Koska Kristoforos ei vanhimpien legendojen mukaan ollut kanaanlilainen vaan marmaricalainen, on silti luultavampaa, että erehdys tapahtui toisin päin: koiramainen (canineus) pyhimys muuttui kanaanilaiseksi (cananeus).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. T.D. Barnes: The New Empire of Diocletian and Constantine, s. 65-66. Cambridge, MA, 1982.
  2. Ὁ Ἅγιος Χριστοφόρος ὁ Μεγαλομάρτυρας. 9 Μαΐου. ΜΕΓΑΣ ΣΥΝΑΞΑΡΙΣΤΗΣ.
  3. Martyrologium Romanum (Libreria Editrice Vaticana, 2001 ISBN 88-209-7210-7)
  4. Calendarium Romanum (Libreria Editrice Vaticana, 1969), p. 131
  5. a b c Alban Butler: Butler's lives of the saints, Volume 7, s. 198–99. Liturgical Press, 2000. ISBN 9780814623831. Teoksen verkkoversio.
  6. Catholic Encyclopedia, "Saint Christopher"
  7. a b c David Woods, "St. Christopher, Bishop Peter of Attalia, and the Cohors Marmaritarum: A Fresh Examination", Vigiliae Christianae, Vol. 48, No. 2 (Jun., 1994)
  8. Walter of Speyer, Vita et passio sancti Christopher martyris, 75.
  9. D.H. Farmer, The Oxford Dictionary of Saints (3rd ed.: Oxford, 1992), 97-98; or the note by V. Saxer in A. di Berardino (ed.), Encyclopedia of the Early Church I (New York, 1992), 165. 
  10. The Origin of the Cult of St. Christopher ucc.ie.
  11. Herodotos: Historiateos 1, neljäs kirja. 191, s. 397. Wsoy, 1964.
  12. a b c Racine, F.: Geography, Identity and the Legend of Saint Christopher. Teoksessa: R. Frakes & E. Digeser (toim.) Religious Identity in Late Antiquity. Edgar Kent, 2007.
  13. "Christopher the Martyr of Lycea", Saints, Greek Orthodox Archdiocese of America, 2009
  14. Holy Transfiguration Monastery, (translation), "Kontakion in the Fourth Tone", Saints, Greek Orthodox Archdiocese of America, 2009
  15. Jonathan Bousfield: The Rough Guide to Croatia, s. 236. Rough Guides; 2nd edition.
  16. a b Mershman, F. (1908). St. Christopher. In The Catholic Encyclopedia. New York: Robert Appleton Company. Retrieved September 16, 2008
  17. Dioces of Orange hosts First Annual Blessing of the Waves in Surf City Roman Catholic Diocese of Orange, September 15, 2008
  18. Frank Northen Magill: Dictionary of World Biography: The ancient world, s. 239–44. Taylor & Francis. ISBN 9780893563134. Teoksen verkkoversio.
  19. Collier, Mrs. (1904). "Saint Christopher and Some Representations of Him in English Churches". Journal of the British Archaeological Association: 130–45. Viitattu 25 October 2010. 
  20. Knapas, Marja Terttu (toim.): Hattulan ja Tyrvännön kirkot. Suomen kirkot 20. Tampereen hiippakunta 1. Hämeen rovastikunta 1, s. 44–45. Museovirasto 1997.
  21. L. Ross, Medieval Art: A Topical Dictionary (Westport, 1996)., s. 50. .

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John A. Bouquet: A People's Book of Saints. London: Longman's.
  • Alban Butler, Herbert J. Thurston, Donald Attwater: Butler's lives of the saints. New York: Kenedy.
  • Lawrence S. Cunningham: The meaning of saints. San Francisco: Harper & Row. ISBN 0060616490.
  • Jacobus de Voragine: The golden legend: readings on the saints. Princeton, NJ: Princeton Univ. Press. ISBN 0691008655.
  • Donald Weinstein: Saints and society: the 2 worlds of western Christendom, 1000–1700. Chicago: Univ. of Chicago Pr.. ISBN 0226890554.
  • Helen White: Tudor Books of Saints and Martyrs. Madison: University of Wisconsin Press.
  • Stephen Wilson: Saints and their cults: studies in religious sociology, folklore, and history. Cambridge University Press. ISBN 0521249783.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.