Puuttumattomuusperiaate

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Puuttumattomuusperiaate on Suomen oikeusjärjestyksessä yleisesti noudatettu periaate, jonka mukaan tuomioistuimet eivät ota tutkittavakseen väitteitä, jotka perustuvat lain tai hyvän tavan vastaisiin oikeustoimiin tai sopimusehtoihin.

Korkeimman oikeuden määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainvastaisia ja hyvän tavan vastaisia oikeustoimia ja sopimusehtoja on yleisesti pidetty pätemättöminä. Lähtökohta on, ettei sellaisia sopimuksia voida määrätä täytettäviksi eivätkä niihin perustuvat vaatimukset muutoinkaan saa oikeussuojaa, vaan niiden osalta noudatetaan niin sanottua puuttumattomuusperiaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuollaiseen sopimukseen perustuvaa saatavaa ei voida periä oikeusteitse. Vastaavasti oikeuskeinot eivät ole yleensä käytettävissä myöskään mahdollisesti jo suoritettujen maksujen takaisin saamiseksi edes siinä tapauksessa, että toinen osapuoli jättää hyvän tavan vastaisen sopimuksen mukaisen oman suoritusvelvollisuutensa täyttämättä.[1]

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laittomaan uhkapeliin perustuvien maksuvelvollisuuksien oikeudellista sitovuutta ei tunnusteta.[2] Jos joku ei maksa pelivelkojaan, niitä ei voida periä oikeudellisin keinoin kuten kanteella alioikeudessa. Pelkästään pelivelkoihin perustuva kanne hylätään viran puolesta haastetta antamatta.
  • Pätemättömiä sopimuksia ovat myös sellaiset, jossa joku on sitoutunut tekemään rikollisen teon. Jos sopimuksen toimeenpano johtaisi rikokseen, sopimusvelvoitteiden täytäntöönpanoa ei voi vaatia oikeudessa. Niiden laiminlyönti ei myöskään johda vahingonkorvausvelvollisuuteen tai muuhun vastuuseen.[2]
  • Kiinteistön kaupoissa sovittua ns. mustaa kauppahintaa ei voida periä oikeusteitse. Jos kauppakirjassa on sovittu hinnaksi tietty julkinen summa, mutta salaisesti on sovittu – yleensä veron välttämistarkoituksessa – että kaupasta maksetaan erillinen lisähinta, tätä salaista kauppahinnan osaa ei voida periä kanteella oikeudessa, jos sitä ei makseta tai jos sellainen on maksettu ja kauppa myöhemmin puretaan.[3]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Korkeimman oikeuden tuomio 2005:72, ratkaisun perustelujen kohta 4.
  2. a b Hemmo, Mika: Sopimusoikeuden oppikirja, s. 239–240. Helsinki: Talentum, 2006. ISBN 952-14-0648-8.
  3. Maakaari 2 luku 1 § 3. mom.


Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.