Puustellin Työkylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puustellin Työkylä

Puustellin Työkylä, eli Puustellin hyvän työn kylä, on työ-, toiminta-, oppimis- ja valmennusympäristö. Puustellin Työkylää ylläpitää vuonna 1979 perustettu Puustellin Tuki ry. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea ja edistää työllistymisessään erityistä tukea tarvitsevien kouluttautumista, työllistymistä ja työelämään sijoittumista sekä itsenäistä asumista. Laukaan Kuhankoskella sijaitseva Puustellin Työkylä on tuottanut sosiaalipalveluja vuodesta 1982. Työkylän yhteydessä sijaitsee myös Puustellin Työkylän puoti, jossa myydään kuntoutujien ja valmentautujien valmistamia kädentaitotuotteita.

Puustellin hyvän työn kylän toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puustellin Työkylän kädentaitotuvilla on tarkoitus oppia omien kykyjen mukaan uusia taitoja. Päivän tehtävien suunnittelussa otetaan huomioon kuntoutujan ja valmentautujan vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja olemassa olevat taidot. Valtaosa myynnissä olevista tuotteista valmistuu usean henkilön yhteistyön tuloksena. Tuotteita myydään eteenpäin Puustellin Työkylässä sijaitsevassa Puodissa. Kädentaitotupia ovat puu-, keittiö-, ylä- ja alatupa. Kuntoutujat ja valmentautujat yhdessä ohjaajan kanssa pohtivat kullekin sopivimmat tehtävät.

  • Puutuvalla työstetään puuta ja vastataan kiinteistöhuollosta. Valmennusta on mahdollista saada puutuvalla myös viittomakielellä.
  • Keittiössä valmistetaan päivittäin yhteistyönä aamupala, lounas ja päiväkahvi. Keittiö vastaa pesulatoiminnasta ja työtilojen siivouksen fasilitoinnista.
  • Ylätuvalla työstetään pehmeitä materiaaleja. Alihankintana tehdään muun muassa hammaslappuja ja pakataan kynttilöitä.
  • Alatussa harjoitetaanmatalan kynnyksen toimintaa.

Puustellin Työkylässä voi suorittaa opintoja muun muassa oppisopimusta hyödyntäen. Myös työkyvyn arviointeja tehdään sitä tarvitseville valmentautujille.

Puustellin Työkylän historia tiivistetysti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puustellin Tuki ry on perustettu vuonna 1979. Sosiaalineuvos Eila Ollikainen, apulaisprofessori Erkki Saari ja käsityönopettaja Sirkka Rautala ystävineen olivat perustajajäseniä.

Raha-automaattiyhdistyksen osittaisella tuella perustettiin Puustellin Työkylä, jossa ensimmäiset työntekijät aloittivat kesällä 1982. Työkylän ensimmäinen toiminnanjohtaja oli Eila Ollikainen. Muut toiminnanjohtajat: Ilpo Värre, Marja-Liisa Pitkänen, Martti Wilhelms, Aune Kinnunen, Petri Wirzenius, Tuija Hämäläinen

Puustellin Työkylälle myönnettiin Laukaan kulttuuripalkinto vuonna 1992.

Puustellin Tuki ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puustellin Tuki ry on riippumaton kolmannen sektorin toimija, jonka toiminnan tarkoitus on ylläpitää ja kehittää osatyökykyisten mahdollisuuksia tehdä työtä ja hankkia toimeentuloa. Tarkoitusta varten yhdistys ylläpitää Puustellin Työkylää Laukaan Kuhankoskella.

Puustellin Tuki ry:n hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, kolme varsinaista jäsentä, kaksi asiantuntijajäsentä ja kaksi varajäsentä.[1] Puustellin Tuki ry on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Keski-Suomen työpajayhdistys, Keski-Suomen yhteisöjen tuki (KYT Osk.), Laukaan yrittäjät ry, Valtakunnallinen Työpajayhdistys, Soste, Vates-säätiö.

Puoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puustellin Työkylässä sijaitseva Työkylässä valmistettuja tuotteita myyvä puoti toimii oppimisympäristönä. Valmentautujien oman osaamisen ja taitojen puitteissa valmistuvat tuotteet jatkavat matkaansa asiakkaille Puodin kautta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Puustellin Tuki ry www.puustellintyokyla.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]