Purjehdussääntö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Purjehdussääntö (engl. act of navigation) oli Englannin 9. lokakuuta 1651 hyväksymä laki, jonka mukaan Englantiin ja sen siirtomaihin sai tuoda Euroopan ulkopuolelta tavaraa vain englantilaisilla laivoilla. Kielto koski myös joitakin eurooppalaisia tuotteita, mutta yleensä laivat saivat tuoda Englantiin oman maansa tavaroita. Se oli tähdätty kauppamerenkulkua hallinnutta Hollantia vastaan. Monet muut maat ottivat pian käyttöön samanlaisen kiellon.[1][2]

Kielto oli voimassa kahdensadan vuoden ajan vuoteen 1849, joskin sitä muutettiin ja täydennettiin useasti. Esimerkiksi vuoden 1663 toinen purjehdussääntö edellytti, että Amerikan siirtokuntiin saa laivata tavaraa vain Englannin satamista englantilaisilla laivoilla.

Purjehdussäännön tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollanti oli 1600-luvun alkupuolella onnistunut laajentamaan kauppamerenkulkuaan ja siitä oli tullut Euroopan rikkain maa. Sen laivat olivat helppohoitoisia ja huokeita, niin että se saattoi tarjota rahtikuljetuksia edullisesti. Hollantilaisten kaukokauppa Aasiasta teki Lähi-idän kautta kulkeneen kauppareitin kannattamattomaksi. Englantilaiset jäivät syrjään tuottoisasta maustekaupasta ja Portugali menetti asemiaan esimerkiksi orjakaupassa. Hollannin johtoasemaa kuvaa, että vuosisadan puolivälissä Juutinrauman läpi kulkeneista aluksista yli kaksi kolmasosaa oli hollantilaisia.[3]

Kiellon seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanti onnistui purjehdussäännön avulla horjuttamaan Hollannin johtoasemaa kauppamerenkulussa, tosin vasta voitettuaan Englannin–Hollannin sodat vuosina 1652–1654, 1665 ja 1672–1674. Tosin Englannilla ei aluksi ollut riittävästi tonnistoa kiellon toteuttamiseksi täydellisesti, ja Hollanti sai Bredan rauhassa 1667 pieniä helpotuksia purjehdussääntöön.[3] Kiellon valvominen oli vaikeaa ja se synnytti laajaa salakuljetusta. Kielto ilmensi merkantilismia, jonka mukaan ulkomaankauppaa piti edistää erilaisten kieltojen avulla. Britannian Pohjois-Amerikan siirtokunnat olivat tyytymättömiä järjestelmään, joka haittasi niiden suoria kauppayhteyksiä. Tämä osaltaan johti lopulta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen 1776.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Purjehdussääntö. Palsta 1007, Pieni tietosanakirja (1925-1928).
  2. a b Stig Boberg & Göran Malmqvist: ”Kaupan kukoistus”, Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 12., s. 71. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava, 1985. ISBN 951-1-06903-9.
  3. a b Göran Rystad: ”Hollannin suuruudenaika”, Otavan suuri maailmanhistoria, 11. osa: Uskonsodat ja yksinvaltius, s. 190–191, 199–200. Otava, 1985. ISBN 951-1-08250-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maronen Mervi, Kaarle II:n aikana (1660-1685) säädetyt purjehdussäännöt Englannin ja sen Amerikan siirtokuntien välisissä suhteissa. Pro gradu 1985. Oulun yliopisto.