Puolustuspolitiikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puolustuspolitiikka on Suomessa määritetty kattamaan maanpuolustuksen tehtäviä ja yleisjärjestelyjä koskevaa päätöksentekoa ja poliittista ohjausta. Lisäksi siihen luetaan osallistuminen kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ylläpitäviin sotilaallisiin toimiin. [1]

On huomattava, että eri maat määrittelevät puolustuspolitiikan eri tavoin johtuen pääasiallisesti erilaisista historiallisista kokemuksista. Esimerkiksi yhdysvaltalainen tai englantilainen käsitteistö ei noudata mannereurooppalaista tai pohjoismaista käytäntöä, koska tarvetta oman maa-alan konkreettiseen puolustamiseen ei siellä ole ollut pitkään aikaan. Englanninkielessä puolustuspolitiikka (defence policy) onkin jo kauan tarkoittanut yleisesti sotilaspolitiikkaa ja puolustus on voitu suorittaa kaukana kotimaasta ja myös hyökkäyksellisin keinoin "kansallisten etujen puolustamisena".[2]

Puolustuspoliittinen päätöksenteko Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodanjälkeisessä Suomessa puolustuspoliittinen päätöksenteko on ollut vahvasti hallituksen ja eduskunnan käsissä. Perusratkaisuja valmisteltiin ensin vuosina 1945-1949 toimineessa puolustusrevisiokomiteassa, johon kuului kansanedustajia, upseereita ja eräitä vasemmistopuolueiden yliedustusta tasapainottaneita jäseniä. Puolustusneuvosto aloitti toimintansa vuonna 1958 ja sai merkittävän roolin kokonaismaanpuolustuksen toimintojen johdossa. Sen jäseninä oli keskeisiä ministereitä, upseereita ja muutamia muita puolustusvalmistelujen kannalta tärkeitä henkilöitä. [2]

Puolustusvoimien rahoitusongelmat ja voimistunut puolustuskritiikki antoivat aiheen parlamentaaristen puolustuskomiteoiden käytölle maanpuolustuksen kehittämisohjelmien linjaukseen. Lähes kaikkien puolueiden edustus takasi valmistelutyön laajapohjaisuuden, ja sen tarkoituksena oli eduskunnan sitouttaminen komiteoiden esityksiin. Komiteoiden suosittelemat rahoitusohjelmat eivät kuitenkaan toteutuneet täysimääräisinä, eivätkä kaikki osapuolet olleet tyytyväisiä puolustuskomiteoiden taipumukseen puuttua turvallisuuspoliittisiin linjauksiin. [2]

Kolmas parlamentaarinen puolustuskomitea vuonna 1981 jäi sarjan viimeiseksi. Sitten kokeiltiin puolustuspoliittisia toimikuntia, joilla ei ollut parlamentaaristen puolustuskomiteoiden kaltaista poliittista painoa. Vuonna 1995 valtaan noussut laajapohjainen hallituskokoonpano ei enää antanut puolustuspoliittista valmistelua pois käsistään. Kaksi turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa (1997 ja 2001) valmisteltiin hyvin hallituskeskeisesti. Puolustusneuvoston lakkauttaminen ja korvaaminen ministerivaliokunnalla ja puolustusministeriöön keskitetyllä valmisteluorganisaatiolla liittyi omaksuttuun hallituskeskeiseen linjaan. [2] Vuosien 2005 ja 2009 selonteot jatkoivat samalla linjalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tietoja maanpuolustuksesta 1996, s. 306
  2. a b c d Visuri, P. 2003. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjaukset. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.