Punavyö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Otava julkaisi 70-luvun alussa uusintapainoksina Punavyö-kirjoja Björn Landströmin hienoilla kansikuvilla. Geronimo oli yksi Punavyön vihollisista.

Punavyö on Simo Penttilän luoma kuvitteellinen villin lännen hahmo.[1] Hänen kumppaneinaan ovat suomalaiset toverukset Pete Menken eli Pekka Mänkkönen ja Dick Hill eli Riku Kumpulainen.[2] Pete on esiintynyt sirkuksessa tarkka-ampujana ja kehuu aluksi olevansa "pohjoisen pallonpuoliskon paras ampuja", mutta havaitsee Punavyön itseään paremmaksi ja ilmoittaa sitten olevansa "pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi paras ampuja". Dick myy kirjoja, joiden nimistä osa on selvästi hänen itsensä keksimiä. Jännittävissä tilanteissa kaverukset alkavat usein naljailla keskenään peittääkseen pelkonsa. Nämä keskustelut alkavat varsin usein Dickin kommentilla, että hänellä on "yksi hyödyllinen kirja".

Tärkeitä joskin satunnaisesti esiintyviä sivuhenkilöitä ovat Milagron maatilan isäntä Thomas "Jäärä" Meighton, hänen poikansa Lal ja tilan cowboy Henriksen. Myöhemmin kuvaan tulevat mm. entinen poliisi Jimmy Kellogg ja alkoholisoitunut kullankaivaja, tappavan tehokkaasti yksipiippuista haulikkoa käyttävä mestarillinen taskuvaras Ross Moran.

Seikkailut sijoittuvat yleensä Arizonan alueelle, usein Tombstonen kaupunkiin. Punavyö pitää majaansa Luurankokanjonissa. Nimensä hän on saanut käyttämästään punaisesta hopeatähdin koristellusta vyöstä (jonka hän kirjassa Paholaisen lähetti kertoo saaneensa muistolahjaksi eräältä washingtonilaiselta neidiltä).

Punavyö on oikealta nimeltään eversti Martin Lemond, joka toimi Konfederaation vakoojana Yhdysvaltain sisällissodassa.[3]

Punavyö kantaa asevyöllään kahta revolveria tai kuten kirjoissa usein myös sanotaan, pistoolia, oikealla Janea (Calamityn mukaan) ja vasemmalla Annieta (Oakleyn mukaan). Hänen hevosensa nimi on Yöhaukka ja toinen hänen pitkäaikainen lemmikkinsä on suulas lemmikkipapukaija, rouva Rosita. Noin puolivälissä tarinoiden kattamaa ajanjaksoa hän hankkii lisäksi kookkaan schäferin nimeltä Susinuoli, joka oli aiemmin vankilan vartiokoira; tämän vuoksi Susinuolella on kyky haistaa konnat kaukaa: se alkaa murista ja näyttää hampaitaan jos joku rikollinen osuu paikalle.

Punavyön tarinoiden henkilöt limittyvät osittain yhteen Penttilän aikaisempien nuorisoromaanien "Hyppivä Huuli" (1935) ja "Vasenkätinen kummitus" (1936) kanssa, joissa apassit sotivat valkoisia vastaan intiaanisotien aikana. Nämä kirjat julkaistiin vuonna 1966 yhteispainoksena nimellä "Huuto aavikolta". Näiden tarinoiden keskipisteenä on muista poiketen Milagron tila; Punavyö-tarinat liikkuvat laajalla alueella New Orleansista Arizonaan.

Punavöiden tyyli on usein hirtehishumoristinen ja jopa villiä länttä parodioiva. Punavyö kertoo pankinjohtajalle osoitteensa "Kapteenin perintö" -romaanissa:

»Osoite on Pirun keittiö, Luuranko-kanjoni. Asuntoni on lähellä Kuolleen miehen onkaloa, eikä se ole kaukana Pääkallokuopastakaan. Jos ratsastatte Mutapuron kautta Murhapurolle, niin sieltä polku kääntyy Konnien kukkulalle, missä se yhdistyy Viimeisen huudon tiehen.»

Punavyö välttää vihollistensa ampumista: sen sijaan hänen vakiotemppunsa, jota rikolliset kammoavat, on viedä näiltä julkisesti housut ja saappaat jalasta tai pakottaa vaihtamaan ne tarjoilijatytön kymmenellä dollarilla myymään vanhaan hameeseen. Marssi tällaisena kaupungin läpi takaa että kyseiset konnat ovat iäkseen nolattuja niin pitkällä kuin juoru kantaa. Näin kävi mm. kerskailevalle ja tappelunhaluiselle Benjamin Bantalle, joka saikin sitten lyhyen loppuikänsä kantaa lähtemätöntä lisänimeä Benhame.

Ensimmäisen tällaisen temppunsa Punavyö teki hyvin: hän sytytti ison laatikon kupeesta roikkuvan tulilangan ja ilmoitti että elleivät aseet, housut ja saappaat lähde heti pois, laatikko räjähtää! Kun nolatut konnat olivat likaisissa alushousuissaan jo Lintuhäkin saluunan ovelle menossa, Punavyö avasi laatikon ja sieltä lehahti ilmoille ahtaaseen vankilaansa kimmastunut kana!

Koko Tombstone oli tukehtua nauruun ja nolattujen konnien kärkimies Hank Spicer ristittiinkin otis liikanimellä Hank-kana - jota hän joutui kestämään loppuikänsä.

Samoin Punavyön ystävä, ravintolanpitäjä Nellie Cushman eli eversti-Nellie tapasi tehdä häntä varten omaleimaisia ruokalistoja: haaskavarislientä kiinalaiseen tapaan ja vanhuuttaan kuollutta kanaa Bonne femme - tosiasiassa kyseessä olivat erinomainen lihaliemi ja tuore fasaanipaisti.

Punavyö-kirjat pursusivat aitoa seikkailu- ja toverihenkeä, jonka takia ne olivat hyvin suosittuja lukijoittensa keskuudessa.

Romaanit julkaistiin Arizona-sarjassa. Romaanien kansista ja kuvituksesta vastasi Olavi Hurmerinta.

Punavyö-sarja
  1. Punavyö 1958
  2. Kapteenin perintö 1958
  3. Taistelu kartanosta 1958
  4. Kuvernööri kukistuu 1958
  5. Geronimo 1959
  6. Gilan hirviö 1959
  7. Kaappaus Intiaanivuorilla 1960
  8. Aavekaupunki 1960
  9. Salaperäinen käskijä 1960
  10. Kummitusratsastajat 1961
  11. Petturien salaliitto 1962
  12. Paholaisen lähetti 1963
  13. Vuosisadan huimaavin huijaus 1964
  14. Haamutanssijat 1966
  15. Kamelit tietävät kuolemaa 1966
  16. Punavyön parhaat aseet 1967
  17. Rauniolinnan salaisuus 1968
  18. Punavyö ja kostaja etelästä 1969
  19. Punavyön vanhat ystävät 1970
  20. Punavyö lähtee etelään 1971


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]