Punapuut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punapuut
Jättiläispunapuu (Sequoia sempervirens)
Jättiläispunapuu (Sequoia sempervirens)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Paljassiemeniset Pinophyta
Lahko: Cupressales
Heimo: Sypressikasvit Cupressaceae
Alaheimo: Sequoioideae
Suku: Punapuut
Sequoia
Endl., 1847[1]
Synonyymit
  • Gigantabies J. Nelson, 1866[1]
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Punapuut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Punapuut Commonsissa

Punapuut (Sequoia)[2] on sypressikasvien heimoon kuuluva havupuiden suku. Punapuut ovat suurikokoisia ainavihantia puita. Suvussa on ainoastaan yksi nykyisin elävä laji, jättiläispunapuu (Sequoia sempervirens), mutta siihen on luokiteltu useita muitakin fossiilisista jäänteistä kuvattuja lajeja. Vanhimmat punapuille kuuluvina pidetyt fossiilit ovat peräisin jurakaudelta. Suvun levinneisyys on ollut menneinä aikoina huomattavasti nykyistä laajempi, ja fossiileja on löydetty laajalta alueelta Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja Euroopasta. Suvun ainoaa nykyisin elävää lajia esiintyy vain suppealla alueella Yhdysvaltain länsirannikolla.[1][3]

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvun tieteellisen nimen Sequoia uskotaan yleisesti olevan johdettu cherokee-kansan päällikön Sequoyan nimestä.[1] Suvun 1840-luvulla nimennyt Stephan Ladislaus Endlicher ei kuitenkaan kirjannut ylös nimen alkuperää, ja jotkin myöhemmät kasvitieteilijät, kuten Asa Gray, ovat ehdottaneet nimen olevan alkujaan johdettu latinan kielen sanoista sequi tai sequor, jotka tarkoittavat ”sekvenssiä” tai ”seuraavaa”.[4]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jättiläispunapuun versoja.

Punapuut ovat suurikokoisia ainavihantia puita. Silmut ovat pieniä ja lukuisten limittäisten silmusuomujen peittämiä.[3][5]

Lehdet voivat olla kapeita ja tasasoukkia tai pieniä ja suomumaisia. Lehtiasento on kierteinen. Tasasoukat lehdet ovat tyypillisesti asettuneet vuorottaisesti kaksirivisesti versorangan sivuille. Ruodittomien lehtien kannat ovat johteisia.[3][5] Nykyisellä jättiläispunapuulla lehdet ovat kaksimuotoisia siten, että samalla puulla esiintyy sekä tasasoukkia että suomumaisia lehtiä, mutta joillakin muinaisilla lajeilla oli ainoastaan tasasoukkia lehtiä.[3]

Puut ovat yksikotisia, jolloin samalla yksilöllä on sekä hede- että emikäpyjä. Hedekävyt koostuvat useista kierteisesti rangan ympärille asettuneista hedelehdistä. Kussakin hedelehdessä on 2–5 siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[3][5] Siitepölyhiukkaset ovat pallomaisia.[3]

Emikävyt eli kävyt koostuvat lukuisista kilpimäisistä käpysuomuista, joista kukin itsessään koostuu yhteenkasvettuneesta emisuomusta ja peitinsuomusta.[1][3] Siemenet ovat litteitä ja siivellisiä. Sirkkalehtiä on kaksi.[3][5]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punapuut ovat sypressikasvien heimon (Cupressaceae) alaheimoon Sequoioideae kuuluvia havupuita.[3] Punapuiden lähimmät elävät sukulaiset ovat mammuttipetäjät (Sequoiadendron) ja kiinanpunapuut (Metasequoia).[6]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukuun on luokiteltu yhden nykyisin elävän lajin lisäksi lukuisia esihistoriallisia lajeja:[6]

Useat tutkijat luokittelevat monet näistä lajeista muihin sukuihin, ja esimerkiksi alun perin punapuiden sukuun kuvattu laji Sequoia langsdorfii luokitellaan yleensä nykyisin kiinanpunapuiden sukuun.[3][7] Punapuille läheisesti sukua olevia fossiileja on luokiteltu myös sukuihin Austrosequoia, Parasequoia, Quasisequoia, Sequoiaoxylon, Sequoiites ja Sequoiopsis.[3]

Kehityshistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin Sequoia abietina fossiilisia versoja.

Mesotsooiselta maailmankaudelta jurakaudelta liitukaudelle tunnetaan useita punapuiden sukuun luokiteltuja fossiilisia puita. Vanhin nimetyistä punapuulajeista on jurakautisista jäänteistä kuvattu Sequoia jeholensis.[3] Mesotsooisen maailmankauden ja paleogeenikauden punapuut eroavat hieman tuntomerkeiltään nykyisin elävästä punapuusta. Neogeenikauden kerrostumista löydetyt fossiiliset punapuut ovat monesti täysin ulkoisesti yhdennäköisiä nykysin elävän jättiläispunapuun kanssa.[3]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin elävää jättiläispunapuuta esiintyy luonnonvaraisena ainoastaan Pohjois-Amerikassa kapealla kaistaleella Yhdysvaltain länsirannikkoa keskisestä Kaliforniasta eteläiseen Oregoniin. Lajia on kuitenkin käytetty metsänistutuksessa ja koristekasvina laajalti sen luontaisen elinalueen ulkopuolella.[1]

Suvun levinneisyys on ollut menneisyydessä huomattavasti nykyistä laajempi. Punapuiden sukuun luokiteltuja fossiilisia jäänteitä on löydetty laajalta alueelta nykyisestä Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Aasiasta.[3][4] Lisäksi hyvin samankaltaisia sukuun Austrosequoia luokiteltuja puita on kasvanut myös eteläisellä pallonpuoliskolla Australiassa.[3]

Punapuita on esiintynyt läpi historiansa yleensä kostean lämpimänlauhkeassa tai subtrooppisessa ilmastossa. Punapuiden on esitetty kadonneen Aasiasta mioseeniepookin jälkeen Itä-Aasian monsuunin voimistuttua, mikä on aiheuttanut aiempaa kosteampia kesiä ja kuivempia talvia. Nykyisen jättiläispunapuun siemenet eivät pysty itämään kuivan talven ilmastossa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 948–949. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324510. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 948–949
  2. Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Sequoia Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.10.2019.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p Zhang, Jian-Wei; d’Rozario, Ashalata; Adams, Jonathan M.; Li, Ya; Liang, Xiao-Qing; Jacques, Frédéric M.; Su, Tao ja Zhou, Zhe-Kun: Sequoia maguanensis, a new Miocene relative of the coast redwood, Sequoia sempervirens, from China: implications for paleogeography and paleoclimate. American Journal of Botany, Tammikuu 2015, 102. vsk, nro 1, s. 103–118. Wiley. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
  4. a b Snyder, James A.: The ecology of Sequoia sempervirens : an addendum to "On the edge : nature's last stand for coast redwoods. Master's Theses, 1992. San José State University. doi:https://doi.org/10.31979/etd.yh6m-mnbk. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
  5. a b c d Fu, Liguo; Yu, Yong-fu & Mill, Robert R.: Sequoia Flora of China. eFloras.org, Missouri Botanical Garden, St. Louis, MO & Harvard University Herbaria, Cambridge, MA. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
  6. a b Ahuja, M. Raj ja Neale, David B.: Origins of Polyploidy in Coast Redwood (Sequoia sempervirens (D. DON) ENDL.) and Relationship of Coast Redwood to other Genera of Taxodiaceae. Silvae Genetica, Tammikuu 2002, 51. vsk, nro 2, s. 2–3. De Gruyter. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
  7. Taylor, Thomas N.; Krings, Michael ja Taylor, Edith L.: Paleobotany : The Biology and Evolution of Fossil Plants, s. 852–853. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373972-8. (englanniksi)