Psykedeelit

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Psykedeeli)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Psykedeelit ovat yhdisteitä, jotka aiheuttavat muuntuneita tajunnantiloja kuten aistiharhoja, mystisiä kokemuksia, mielleyhtymiä, voimakkaita tunnetiloja ja muistojen nousemista pintaan. Ne toimivat hermovälittäjäaineiden tapaan ja aktivoivat hermosolujen pinnalla olevia reseptoreja.

Tunnetuimpia psykedeelejä ovat esimerkiksi LSD, psilosiini, meskaliini, LSA ja DMT. Useimpien psykedeelien käyttö on kiellettyä suuressa osassa maailmaa, pois lukien luvanvarainen käyttö esimerkiksi uskonnollisissa seremonioissa, terapiassa tai tieteellisessä tutkimuksessa. Lääketieteessä psykedeelejä on käytetty esimerkiksi riippuvuuksien hoitokeinona.

Psykedeelit määritellään farmakologisesti usein osaksi laajempaa hallusinogeenien ryhmää, johon kuuluvat myös dissosiatiivit ja deliriantit.

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimityksen psykedeeli (engl. psychedelic) keksi vuonna 1956 psykedeelien tutkija Humphry Osmond. Hän yhdisti kreikan kielen sanat psyche, ’sielu, mieli’ ja delein, ’ilmaista’. Oikeaoppinen kirjoitusmuoto olisi ollut psycho-, mutta Osmond vaihtoi o:n e:ksi, jotta nimestä ei tulisi mielleyhtymää psykoottisuuteen.[1]

Käyttötarkoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hengellinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykedeelit voivat aiheuttaa mystisiä kokemuksia. Kun psykedeelejä käytetään uskonnollisessa tai hengellisessä tarkoituksessa, niitä voidaan kutsua enteogeeneiksi. Joidenkin tutkijoiden mukaan enteogeenit ovat saattaneet vaikuttaa merkittävästi uskontojen syntyyn. Tunnettuja esimerkkejä alkuperäiskansojen enteogeenien käytöstä ovat esimerkiksi punakärpässienen käyttö siperialaisten šamaanien keskuudessa (ja mahdollisesti hindujen Rigvedan kuvaaman soman vaikuttavana aineena) ja Meksikon intiaanien psilosybiinisienten käyttö.[2]

Alkuperäiskansat ovat käyttäneet psykedeelejä vuosituhansien ajan ja useat yhteisöt rajoittavat niiden käytön pyhien seremonioiden kuten siirtymäriittien, ennustamisen ja parantamisen liittyviin yhteyksiin. Myös niissä tapauksissa joissa alkuperäiskansojen käyttö ulottuu myös muille kuin parantajalle ja voi olla luonnoltaan viihteellisempää (esim. DMT:tä sisältävän epena-kasvin käyttö Waiká-kulttuurin keskuudessa Brasiliassa ja Venezuelassa), aines valmistetaan ja käytetään usein hyvin rituaalisessa yhteydessä. Uutta ja vanhaa yhdistelevät uskonnot, jotka ovat syntyneet Latinalaisessa Amerikassa ja ottaneet vaikutteita luonnonkansojen ayahuascan käytöstä, kuten União do Vegetal, myös sisällyttävät suuren määrän rituaalisuutta ja ohjausta ayahuascan käyttöönsä, mikä saattaa toimia vähentäen mahdollisia haittavaikutuksia.[3]

LSD:tä on käytetty myös länsimaissa mystisten kokemusten aikaansaamiseksi.[4]

Terapeuttinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:tä ja muita psykedeelejä alettiin tutkia alkoholismin ja muiden psyykkisten häiriöiden hoitokeinona pian niiden keksimisen jälkeen 1950-luvulla. Psykiatrit Humphry Osmond ja Abram Hoffer esittivät, että itsetietoisuutta lisäävällä LSD:llä voisi olla merkittäviä terapeuttisia vaikutuksia. He tekivät onnistuneita kokeita alkoholismin hoitamisesta LSD:llä, ja 1960-luvun loppuun mennessä he olivat hoitaneet noin 2000 potilasta.[5]

Brittiläinen Ronald Sandison avasi vuonna 1955 ensimmäisen LSD-terapiaklinkian, jossa hän käytti LSD:tä psykoterapian apuna. LSD-terapiaa pidettiin 1960-luvun taitteessa hyvin lupaavana psykiatrisena hoitomuotona, jolla voitaisiin korvata sähköshokkihodot ja psykokirurgia. LSD-terapiaa oli kahdenlaista: psykedeeliterapiassa potilaalle annettiin psykoterapian yhteydessä suuri LSD-annos, ja psykolyyttisessä terapiassa hänelle annettiin psykoanalyysin yhteydessä pieniä annoksia, joita kasvatettiin pikku hiljaa. Sandisonin mukaan LSD tehosti psykoterapiaa tuomalla potilaan alitajunnan ja unohtuneet muistot esiin. Vuoteen 1965 mennessä LSD-terapiaa oli annettu noin 40 000 potilaalle, ja aiheesta oli julkaistu yli 1000 tieteellistä raporttia ja järjestetty kuusi kansainvälistä konferenssia. Moni tutkimus oli kuitenkin tieteellisesti hutera, sillä niissä ei ollut käytetty vertailuryhmää, ja ne luultavasti kärsivät tutkijoiden ennakkoasenteiden vaikutuksesta.[5]

Lääkekäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:tä voidaan käyttää lääkkeenä muun muassa erinäisiin hermosärkyihin, kuten Hortonin syndroomaan, mutta lääkekäyttö ei ole toistaiseksi yleistynyt. Särkyä estäviä vaikutuksia on havaittu myös muilla LSD:n kaltaisilla tryptamiineilla, kuten psilosybiinillä.[6]

Viihdekäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:stä tuli 1960-luvulla suosittua hippien alakulttuurissa Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. LSD:llä oli suuri vaikutus ajan populaarimusiikkiin ja taiteeseen, psykedeliaan, jossa kuvattiin LSD-matkojen värejä ja muotoja.[4]

Muut käytöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:tä on käytetty hyvin pieninä annoksina havaintokyvyn, mielialan ja keskittymiskyvyn parantamiseksi. Mikroannokset eivät aiheuta hallusinaatioita, jotka voisivat haitata työntekoa. Kokeilijat ovat sen sijaan raportoineet tehostuneesta keskittymisestä, normaalia helpommin saavutettavasta flow-tilasta ja kasvaneesta halusta elää terveellisesti. Jotkut ovat raportoineet käyttävänsä mikroannoksia mielenterveydellisiin ongelmiinsa.[7]

Yhdysvaltain kekustiedustelupalvelu CIA tutki LSD:tä MK-Ultra-projektissaan, etsien siitä käyttöä totuusseerumina, jolla vihollisagentit saataisiin puhumaan.[8]

Länsimainen psykedeelien historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalaiset tutustuivat Amerikan psykedeeleihin 1500-luvulta alkaen. Kolumbuksen retkillä mukana ollut Ramón Paul kuvasi haitilaisten cojóbanankäyttöä, Bernardino de Sahágun peyotea vuonna 1560, ja Francisco Hernández kirjopäivänsinen siementen vaikutuksia 1615.[9] Kun eurooppalaiset valloittajat huomasivat meksikolaisten intiaanien käyttävän rituaaleissaan meskaliinikaktusta ja psilosybiinisieniä, Inkvisitio tulkitsi kasvien ja sienten käytön epäkristilliseksi ja julisti ne laittomaksi vuonna 1521, mikä johti tavan katoamiseen maan alle.

Ensimmäinen raportti siperialaisten heimojen punakärpässienen käytöstä julkaistiin 1730. Havaijilaisten kavasta julkaistiin raportti 1771. Vuonna 1772 Joseph Priestly tuotti ensimmäisenä ilokaasua. Alexander von Humboldt julkaisi 1800-luvun alussa raportin amazonialaisen yopon käytöstä. Tietämys psykedeeleistä alkoi kasvaa voimakkaasti 1800-luvun puolivälissä. Kannabis ja hasis tulivat Eurooppaan, ja Richard Spruce selvitti amazonialaisia ayahuasca-rituaaleja. Ernst Freiherr von Bibra julkaisi vuonna 1855 raportin seitsemästätoista kasvista, jotka vaikuttivat mieleen. Vuonna 1864 julkaistiin raportti afrikkalaisen Tabernantha ibogan psykoaktiivisista vaikutuksista.[10]

Saksalainen Artur Heffter valmisti ensimmäisenä psykedeelistä ainetta meskaliinia peyotekaktuksesta 1800-luvun lopulla. Yhdysvaltalainen lääkäri S. Weir Mitchell julkaisi raporttinsa omista peyotekokemuksistaan vuonna 1896. Peyotesta ja meskaliinista julkaistiin seuraavina vuosikymmeninä lisää raportteja, mutta psykedeelit pysyivät yhä melko tuntemattomina suurelle yleisölle.[11]

LSD:tä imupaperiin imeytettynä

Sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann syntetisoi ensimmäisenä LSD:tä vuonna 1938. Hän havaitsi aineen voimakkaat psykedeeliset vaikutukset vahingossa viisi vuotta myöhemmin, ja löytö julkaistiin 1947. LSD:tä käytettiin aluksi alkoholismin hoidossa.[11]

Yhdysvaltalainen R. Gordon Wasson toi 1950-luvulla yleiseen tietoon meksikolaisten intiaanien psilosybiinisienen. Aldous Huxleyn Tajunnan ovet on tunnettu meskaliinikokemuksen kuvaus 1950-luvulta.[11]

Yhdysvaltalainen psykologi Timothy Leary aloitti psykedeelien tutkimuksen Harvardin yliopistossa. Hänet erotettiin 1963 syytettynä päihteiden jakelusta opiskelijoille. Psykedeelit, erityisesti LSD, levisivät pian tutkimuslaboratorioiden ulkopuolelle ja olivat tärkeä osa 1960-luvun vastakulttuuria. 60-luvun puoleenväliin mennessä hippiliikkeelle oli kehittynyt Yhdysvalloissa voimakas vastaliike, joka vaati psykedeelisten päihteiden kieltämistä peläten amerikkalaisen keskiluokan arvojen rappeutumista. Hallitus reagoi kriminalisoimalla LSD:n Yhdysvalloissa 1968 ja muutamaa vuotta myöhemmin suuri joukko psykedeelejä kiellettiin maailmanlaajuisesti YK:n Psykotrooppisten aineiden yleissopimuksella.

Psykedeelitutkimus keskeytyi kun aineista tuli laittomia. Psykedeelien tutkimus on edelleen hyvin rajoitettua, mutta sitä on alettu tehdä jälleen 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2014 julkaistiin ensimmäinen yhdysvaltalaistutkimus 40 vuoteen LSD:n vaikutuksista.[5] Viimeaikaiset tutkimukset käsittelevät muun muassa MDMA-terapiaa posttraumaattisen stressioireyhtymän hoidossa; LSD:n vaikutusta kuolettavasti sairaiden kuolemanpelon käsittelemiseen; psilosybiinin ja LSD:n vaikutusta Hortonin syndroomaan, joka on yksi kivuliaimpia tunnettuja päänsäryn muotoja; ayahuascakokemusten fenomenologiaa sekä ayahuascan, salvia divinorumin ja ibogan vaikutuksia addiktioiden hoidossa.[12] Suurimmatlähde? psykedeelitutkimuksia organisoivat tahot ovat Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies (MAPS), Beckley Foundation ja Heffter Research Institute.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikutusmekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykedeelit vaikuttavat aivojen hermosolujen väliseen kemialliseen viestintään ja muuttavat korkeampiin aivotoimintoihin liittyvien hermoverkkojen toimintaa. Ne toimivat hermovälittäjäaineiden tapaan ja aktivoivat hermosolujen pinnalla olevia reseptoreja. Solu- ja molekyylitasolla psykedeelit vaikuttavat muun muassa serotoniini-, kannabinoidi- ja glutamaattireseptoreiden kautta. Tärkeä merkitys on etenkin dopamiinivälittäjäaineen vapautumisella.[13]

Käyttökokemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykedeelejä ovat monet kasvit ja keinotekoiset yhdisteet, jotka aiheuttavat samankaltaisia muutoksia tajunnan tavanomaiseen toimintaan. Psykedeelinen kokemus vaihtelee laadultaan ja voimakkuudeltaan aineesta riippuen, minkä vuoksi psykedeelien ryhmän rajaus ei ole yksiselitteinen.[14] Psykedeelin vaikutus riippuu paljon myös käyttäjän omasta mielentilasta ja olosuhteista, joissa käyttö tapahtuu. Mielentilaan kuuluvat esimerkiksi käyttäjän asenteet, valmistautuminen, kiinnostuksen kohteet sekä tunteet ainetta ja muita paikallaolijoita kohtaan. Olosuhteisiin kuuluvat kellonaika, säätila, musiikki ja muut ympäristötekijät.[15] Valvotussa tutkimustilanteessa huoneesta pyritään tekemään mahdollisimman mukava ja turvallinen. Käyttäjän luona kokemuksen aikana oleva luotettu ja asiantunteva valvoja voi helpottaa kokemusta.[16]

Psykedeelin nauttimisen jälkeen seuraa joskus lievä pahoinvointi, jonka jälkeen käyttäjä saavuttaa tasaisen ”pilven”, jota kestää kokemuksen ensimmäinen kolmannes tai neljännes. Kokemuksen puolivälissä koetaan huippukohta, ja kokemuksen jälkimmäinen puolisko on tasaista laskua. Kokemus jää yleensä hyvin mieleen, eikä siitä jää fyysistä jälkivaikutusta. Henkinen pirteys tai onnen tunne voivat jatkua vielä yli vuorokauden kokemuksen päättymisen jälkeenkin.[17]

Psyykkiset vaikutukset kokemuksen aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykedeelien on kuvattu ”laajentavan” tajuntaa. Psykedeelitutkija Humphry Osmondin mukaan psykedeelit saavat aivot toimimaan monivivahteisemmin ja monimutkaisemmin kuin normaalitilassa.[18] Psykedeelit eivät sinänsä lisää mitään ihmisen tietoisuuteen, vaan niiden on sanottu herättävän kauan nukuksissa olleita tajunnan osia.[19] Aldous Huxleyn mukaan psykedeelikokemus vie käyttäjän ”Toiseen Maailmaan”, jonka hän kokee henkisesti, esteettisesti ja älyllisesti. Normaalitilassa havaittava maailma ei muutu – vain sen havainto. Havainnon muutos on väliaikainen, mutta siitä saadut oivallukset ovat usein merkityksellisiä ja pitkäkestoisia.[20]

Tutkija Oscar Janigerin mukaan psykedeelikokemukseen liittyy mielleyhtymien ja kuvien runsaus, värinäön tarkentuminen, synestesia, yksityiskohtien tarkka havaitseminen, menneiden vaikutelmien ja muistojen palautuminen, voimistunut tunnekuohu, suoran ja sisäsyntyisen tietoisuuden tuntu, sekä tunne siitä, että ympäristö muodostaa itsestään harmonisia sommitelmia ja kuvaelmia. Kokemuksen aikana ajatukset saattavat syntyä samanaikaisesti usealla tasolla, ja lineaarinen ajattelu vaihtuu intuitiiviseen, holistiseen ja ”holografiseen” todellisuuskäsitykseen. Käyttäjä myös herkistyy rytmille ja arvostaa musiikkia ja tanssia uudella tavalla.[19]

Vaikutukset kokemuksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyselytutkimusten mukaan suurin osa käyttäjistä pitää psykedeelikokemustaan arvokkaana, jotkut pitävät sitä pelottavana, ja monet kutsuvat sitä ihanaksi.[21] Useimmat ensimmäistä kertaa psykedeelejä kokeilleet kertoivat vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa kokemuksensa olleen henkilökohtaisesti ja henkisesti hyvin merkittävä ja lisänneen heidän hyvinvointiaan ja tyytyväisyyttään elämäänsä. Käyttäjät kertoivat alkaneensa suhtautua elämään ja itseensä aiempaa myönteisemmin ja kokeneensa lisääntynyttä altruismin tunnetta.[22]

Käyttäjät ovat yhtä mieltä siitä, että suurinta osaa kokemuksesta ei voi sanoin selittää. Käyttäjät ovat yleensä kertoneet hyvin mystisistä kokemuksista. Esimerkiksi Aldous Huxley kirjoitti ymmärtäneensä käyttökokemustensa jälkeen aiempaa paremmin entisaikojen mystikkoja.[21] Psykedeelien käyttäjillä on keskimäärin muita ihmisiä enemmän mystisiä käsityksiä, kuten käsitys kaiken yhteydestä ja siitä ettei kuolema merkitse loppua, ja he pitävät henkisyyttä tärkeämpänä kuin muut ihmiset. Jotkut tutkijat ovat arvelleet tämän ominaisuuden olevan sekä psykedeelien käytön seuraus että sen syy: psykedeelejä kokeilevat usein sellaiset ihmiset, jotka ovat avoimia itsetutkiskeluun, johon liittyy henkisiä ja uskonnollisia motiiveja.[22]

Haitat ja vaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykedeelit eivät aiheuta riippuvuutta, eivätkä ne ole myrkyllisiä.[23][24] Vuonna 2013 julkaistun norjalaisen laajan väestötason tutkimuksen mukaan psykedeelit eivät lisää riskiä mielenterveyden ongelmiin, vaan voivat mahdollisesti vähentää niitä.[24]

Psykedeelien käyttöön liittyy joitain vaaroja. Koska psykedeelit ovat laittomia, niitä hankitaan katukaupasta, jolloin psykedeelinä myyty aine voi olla epäpuhdasta ja sisältää haitallisia komponentteja kuten muita huumausaineita.[25] Psykedeeliset sienet on mahdollista sekoittaa myrkkysieniin.[26] Jos käyttäjällä on psyykkisiä häiriöitä tai vahva perinnöllinen taipumus niihin, psykedeelin käyttö voi laukaista häiriön ennenaikaisesti, etenkin jos käyttäjä ottaa yliannoksia. Psykedeeleillä voi olla haitallisia yhteisvaikutuksia joidenkin lääkkeiden kanssa. Epätoivotut, epämiellyttävät psykedeelikokemukset, "pahat matkat", voivat olla seurausta siitä, että käyttäjä on ottanut psykedeelejä väärässä mielentilassa tai väärässä tilanteessa.[25]

Erilaisia psykedeelejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serotonergiset psykedeelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassisiksi psykedeeleiksi eli serotonergisiksi psykedeeleiksi kutsutaan niitä, jotka ovat 5-HT2A-reseptorin agonisteja. Näihin kuuluvat tryptamiinipsykedeelit kuten LSD, DMT ja psilosybiini, ja fenetyyliamiinit kuten luonnossa esiintyvä meskaliini ja joukko synteettisiä aineita kuten 2C-sarjan psykedeelit, esimerkiksi 2C-B ja 2C-E sekä DOx-sarjan psykedeelit kuten DOB ja DOC.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stafford, Peter: Psychedelics Encyclopedia. Ronin Publishing, 1992 (kolmas, laajennettu painos, alkuteos 1978). ISBN 978-0-914171-51-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stafford 1992, s. 4–5.
  2. Richard J. Miller: Religion as a Product of Psychotropic Drug Use The Atlantic. 27.12.2013. Viitattu 13.3.2017.
  3. MW Johnson, WA Richards, RR Griffiths: Human hallucinogen research: guidelines for safety. Journal of Psychopharmacology, 1. heinäkuuta 2008, s. 2. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  4. a b LSD, Encyclopaedia Britannica, 13.10.2015
  5. a b c Mo Costandi: A brief history of psychedelic psychiatry The Guardian. 2.9.2014. Viitattu 13.3.2017.
  6. Halpern JH, Passie T, Huertas PE, Karst M.: Attack cessation and remission induction with 2-bromo-LSD for cluster headache. Abstracts for the 14th Congress of the International Headache Society, 10–13 September 2009, Philadelphia, PA, USA. Cephalalgia. Oct. 2009; 29(Suppl. 1): P088 p. 46. DOI Free PDF IHS-IHC-2009 Poster Presentation Dr. John Halpern
  7. Tia Ghose: Short Trip? More People 'Microdosing' on Psychedelic Drugs Live Science. 8.7.2015. Viitattu 15.10.2015.
  8. Richard Vine: The secret LSD-fuelled CIA experiment that inspired Stranger Things The Guardian. 15.8.2016. Viitattu 13.3.2017.
  9. Stafford 1992, s. 1.
  10. Stafford 1992, s. 1–2.
  11. a b c Stafford 1992, s. 3.
  12. Research, Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies (MAPS)
  13. Mihin perustuu psykedeelien tajuntaa laajentava vaikutus? Tiede. 10/2014. Viitattu 13.3.2017.
  14. Stafford 1992, s. 9.
  15. Stafford 1992, s. 10.
  16. Johnson, M., Richards, W., & Griffiths, R.: Key excerpts from “Human hallucinogen research: guidelines for safety” (Johnson, Richards, & Griffiths, 2008) Journal of Psychopharmacology. 2008. Tripsafe.org. Viitattu 23.3.2017.
  17. Stafford 1992, s. 10–11.
  18. Stafford 1992, s. 10.
  19. a b Stafford 1992, s. 12.
  20. Stafford 1992, s. 11.
  21. a b Stafford 1992, s. 14–15.
  22. a b Scott A. McGreal: The Spirituality of Psychedelic Drug Users Psychology Today. 13.12.2012. Viitattu 14.3.2017.
  23. Stafford 1992, s. 11.
  24. a b Jani Kaaro: Tutkimus: Psykedeelisillä aineilla ei yhteyttä mielenterveys­ongelmiin Helsingin Sanomat. 19.8.2013. Viitattu 14.3.2017.
  25. a b Wesley Thoricatha: What are the Dangers of Psychedelics? Things to Consider Before a Psychedelic Experience Psychedelic Times. 25.1.2016. Viitattu 14.3.2017.
  26. Sienet, Päihdelinkki

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]