Näennäishistoria
Näennäishistoria eli pseudohistoria tarkoittaa toimintaa, jonka väitetään olevan historiantutkimusta mutta jonka tutkimusmenetelmät eroavat yleisesti käytössä olevista tieteellisistä menetelmistä.[1] Eräiksi näennäishistorian tunnusmerkeiksi on katsottu todistusaineiston valikoiva käyttö, lähteiden irrottaminen asiayhteydestään, todistustaakan kääntäminen sekä vetoaminen salaliittoteorioihin.[2][3][4] Esimerkiksi kansantaruja pidetään historiallisina kuvauksina. Näennäishistoriaa saatetaan käyttää poliittisiin tarkoituksiin, mistä tunnetuin esimerkki on holokaustin kieltäminen.[3]
Kuningas Arthur[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningas Arthur oli Englannin myyttinen kuningas 500-luvulla, Camelotin perustaja ja pyöreän pöydän ritareista kertovien tarujen keskushenkilö.Aiheesta väitellyt historioitsija Jaakko Tahkokallio katsoo, että kuningas Arthurin tarinamaailman kehitys lähti liikkeelle Geoffrey Monmouthlaisen 1133 laatimasta pseudohistoriasta, eikä kuningas Arthuria ole koskaan ollut olemassa.[5][6] Tahkokallio toteaa, että tekijä muovasi tunnetun historian peruspalikoista kehyksen, kuten keisarien hallitusajat, ja täytti ne omilla keksinnöillään. ”Hän poimi vaikkapa hallitsijan nimen jostain tekstistä, jossa mainittiin vain nimi tai hyvin vähän muuta ja improvisoi siitä.”[5]
Goottilainen historiankirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Goottilainen historiankirjoitus oli uuden ajan Euroopassa harjoitettu historiantutkimuksen tapa, jonka tehtävänä oli keksiä todisteita kansan kuuluisasta menneisyydestä.[5] Ruotsissa sen huomattavia hahmoja oli Olaus Magnus (k. 1557). Kun Kustaa Vaasa vuonna 1523 julistautui kuninkaaksi, hän otti käyttöön Olaus Magnuksen goottilaisen teorian. Sen mukaan ruotsalaiset olivat kaiken sivistyksen alkujuuri ja polveutuivat Nooan pojanpojasta Maagogista. Kustaan seuraaja Eerik sai järjestysnumerokseen 14, koska Olaus oli löytänyt hänelle 13 samannimistä edeltäjää. Goottilainen valtiomyytti oli Ruotsin suurvalta-ajan virallista historiaa. Olof Rudbeckin (k. 1702) mukaan antiikin Rooman ja Kreikan kulttuurit olivat saavutuksistaan velkaa Ruotsille. Monen muun hyvän ohella esimerkiksi kirjoitustaito oli keksitty juuri Ruotsissa.
Johannes Messenius esitteli 1600-luvulla suomalaiset Nooan pojan Thuiskonin jälkeläisiksi, jotka muinoin hallitsivat laajaa, Saksaan saakka ulottuvaa imperiumia.[7] Daniel Juslenius kertoo 1700-luvun väitöskirjassaan Aboa Vetus et Nova, että vedenpaisumuksen jälkeen Maagogin johtamat Jaafetin jälkeläiset saapuivat Suomeen. Turusta tuli kuninkaiden asuinpaikka, jossa istuneita kruunupäitä olivat muun muassa Rostiofi, Atus I Otus sekä Froste.[8] 2000-luvulla internetissä on levinnyt väite, että Suomessa on ollut suuri kuningaskunta.[9][10]
Muita näennäishistoriallisia teorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Atlantis
- Immanuel Velikovskin teoriat maapallon historiasta
- Kreationismi
- Muinaiset astronautit
- Pyhä veri, pyhä Graal
- Siionin viisaiden pöytäkirjat
- Uusi kronologia
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Paatero, Saara: Pseudohistorian teoriat leviävät verkossa Ydin. 2/2020. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ Selin, Risto: Pseudohistoria. Teoksessa Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
- ↑ a b Hautamäki, Terhi: Vähän uljaampi menneisyys Suomen Kuvalehti. 26.3.2021. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ Välimäki, Reima: Muinaisten kuninkaiden jäljillä internetissä – tutkimusprojekti pseudohistoriasta ja historiapolitiikasta 2000-luvulla Kalmistopiiri. 22.5.2020. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ a b c Sirén, Vesa: Mitä oli ennen valeuutisia? Valehistoriaa, johon kuuluvat esimerkiksi myytit ”Suomen muinaiskuninkaista” ja kuningas Arthurista Helsingin Sanomat. 16.1.2020. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ Tahkokallio, Jaakko: Monks, Clerks and King Arthur: Reading Geoffrey of Monmouth in the Twelfth and Thirteenth Centuries 2012. Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ Heikkinen, Seppo: Kajaanin linnassa virunut vanki sepitti 1600-luvulla Suomelle mahtavan menneisyyden kuninkaineen ja ne tarinat kiertävät verkossa edelleen Yle uutiset. 16.5.2021. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ Juslenius, Daniel: Aboa Vetus et nova. Vanha ja uusi Turku, s. 52. Kääntäjät Tuomo Seppälä-Pekkanen ja Virpi Pekkanen (suomi), Frans Johan Rabbe ja Laura Mattsson (ruotsi) sekä Gerard McAlester (englanti). Latinankielinen alkuteos vuodelta 1700. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-743-5.
- ↑ Keskiaika kiihottaa pseudohistorioitsijan mieltä 17.12.2019. Suomen tiedetoimittajain liitto. Viitattu 6.3.2024.
- ↑ Välimäki, Reima: Muinaisten kuninkaiden lähteillä – Keskiajan kirjallisuudesta tehtyjen tulkintojen ongelmia Kalmistopiiri. 29.5.2020. Viitattu 6.3.2024.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koskinen, Inkeri: Villi Suomen historia. Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin. Helsinki: Tammi, 2015. ISBN 978-951-318-588-6.