Protokirjoitus
Protokirjoitus on symbolijärjestelmä, jolla varsinaisesta kirjoituksesta poiketen ei ole suoraa yhteyttä puhuttuun kieleen ja sen äänteisiin. Protokirjoitus koostuu kuvamerkeistä, jotka edustavat asioita ja käsitteitä. Protokirjoitusmerkit voivat olla myös täysin abstrakteja symboleja, joilla voidaan ilmaista esimerkiksi tietyn henkilön läsnäoloa tai omistajuutta.[1]
Protokirjoituksen tunnettuja muotoja ovat esimerkiksi kivikautisten kalliomaalausten yhteyteen piirretyt abstraktit kuviot, muinaisen Lähi-idän kirjanpidossa käytetyt viilloin koristellut saviset tokenit, piktien kivisteelojen kuvioinnit ja inkojen solmukirjoitus. Protokirjoituksen piirteitä on myös monissa nykyajan symboleissa, kuten liikennemerkeissä, älylaitteiden kuvakkeissa, matemaattisissa merkinnöissä ja nuottikirjoituksessa.[1]
Ensimmäiset kirjoitusjärjestelmät kehitettiin muinaisessa Egyptissä ja Sumerissa 4. vuosituhannella eaa., Indus-laaksossa 3. vuosituhannella eaa. ja Kiinassa mahdollisesti jo 5. vuosituhannella eaa., joskin kiinalaisten arkeologien esittämiin väitteisiin on suhtauduttava varauksella. Aluksi kirjoitusmerkit olivat esittäviä kuvia, mutta pian ne kehittyivät yksinkertaisempaan ja tyylitellympään suuntaan, jolloin niiden ilmeinen yhteys symboloimiinsa asioihin ja ilmiöihin katkesi. Ensimmäiset täydelliset kirjoitusjärjestelmät kehittyivät sumerin ja egyptin kirjoittamiseen. Niissä noudatettiin rebus-periaatetta: tietyllä tavoin ääntynyneellä merkillä voitiin ilmaista paitsi kokonaista sanaa myös äänteellisesti samankaltaista tavua osana pitempää sanaa tai lausetta. Näin voitiin rajallisella merkkimäärällä ilmaista kaikkia inhimillisen kielen ajatuksia.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Robinson, Andrew: ”Writing Systems”. Teoksessa The Oxford Companion to the Book. (Sähkökirja.) Oxford: The Oxford University Press, 2010. ISBN 9780199570140 (englanniksi)