Projektiivinen identifikaatio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Projektiivinen identifikaatio (sijoittava samastuminen) on psykoanalyysin tarkastelema defenssimekanismi. Käsitteen esitti Melanie Klein vuonna 1946. Projektiivisessa identifikaatiossa yksilön tiedostumaton projektio ohjaa häntä käyttäytymään niin että projektion kohde alkaa kokea projisoituja tunteita tai yllykkeitä. Projektion eli sijoittamisen kohteena on yleensä epämieluisa yllyke tai käsitys (esimerkiksi homoseksuaalinen yllyke), jota asianosainen ei voi hyväksyä.

Projektiivinen identifikaatio eroaa projektiosta siten, että projektiivinen identifikaatio saattaa muodostaa itsensä toteuttavan ennusteen. Yksilö kuvittelee jostakusta toisesta jotakin, mikä ei pidä paikkaansa, ja alkaa käyttäytyä niin että toinen muuttaa käytöstään ja kuvitelma osoittautuu todeksi. Esimerkiksi paranoidinen skitsofreenikko voi alkaa kuvitella, että poliisi vainoaa häntä; hän alkaa pelätä poliisia ja käyttäytyä hermostuneesti näiden läheisyydessä, ja poliisit alkavat suhtautua häneen epäluuloisesti ja alkavat tarkkailla ja seurata hänen toimintaansa. Projektiivinen identifikaatio oikeuttaa projektion tekemällä siitä totta.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hinshelwood, R. D.: A Dictionary of Kleinian Thought. Northvale: J. Aronson, 1991. ISBN 0-87668-556-4.
  • Muurinen, Pertti: Projektiivinen identifikaatio: Kommunikaatiota vai intrapsyykkinen prosessi? Psykoterapia, 2010, 29. vsk, nro 4, s. 304–320. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.3.2011.