Projekti 611
| Projekti 611 Zulu-luokka |
|
|---|---|
.jpg) Zulu IV, 1988 |
|
.svg){kind=small} |
|
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
1 900 t (pinnalla) 2 350 t (sukelluksissa) |
| Pituus | 90,0 m (kokonaispituus) |
| Leveys | 7,5 m |
| Syväys | 6,0 m |
| Koneteho |
Dieselmoottorit 2 000 bhp Sähkömoottorit 5 300 shp |
| Nopeus |
18 solmua (pinnalla) 16 solmua (sukelluksissa) |
| Miehistöä | 70 |
| Aseistus | |
| Meritorjunta | 10 x 533 mm torpedoputkea |
| Ilmatorjunta |
2 x 57 mm ilmatorjuntatykkiä 2 x 25 mm ilmatorjuntatykkiä |
Projekti 611 (Nato-raportointinimi Zulu) oli Neuvostoliiton laivastolle toisen maailmansodan jälkeen valmistetun 26 sukellusveneen muodostama alusluokka, joka toteutti Saksan laivaston tyyppi XXI:n ominaisuudet.
Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Projekti 611 toteutti samat ominaisuudet kuin kehittyneimmät sodanaikaiset saksalaiset sukellusveneet. Se pystyi 16 solmun nopeuteen veden alla ja oli varustettu snorkkelilla. Miehistöllä oli käytössään mukavuudet pitkän matkan operaatioihin. Vene aseistettiin kymmenellä torpedoputkella, kuusi edessä ja neljä takana.[1]
Alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliitto ei ryhtynyt sodan jälkeen merkittävään varusteluun, joten vain 26 sarjan venettä rakennettiin vuosina 1949–1958. Yhdysvallat oli pelännyt Neuvostoliitolla olevan jo 1950 käytössään 300 vastaavaa venettä. Sukellusveneitä valmistettiin Sudomekhin telakalla Leningradissa yksi vuonna 1952, seuraavana vuonna viisi ja sen jälkeen kahtena vuonna kuusi kunakin.
Variantit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1950-luvulla tehtiin kokeita veneiden aseistamiseksi ohjuksilla sekä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Muunnoksia olivat erikoiskoulutusversio 611RU, asejärjestelmätesteihin A611 ja AB611 sekä kantaman lisäämiseksi AB611U. Lisäksi tehtiin AB611K laivueenjohtaja, AB611E propulsiojärjestelmätesteihin, miinanlaskukykyinen AB611D, AB611RE ohjuskokeisiin, AB611S pelastusalus ja P611 tankkeri. Näiden lisäksi kaksi veneistä valmistui merentutkimuskäyttöön Lara ja Vega.[1]
Yhteen veneeseen lisättiin vesitiiviiseen säiliöön R-11FM-ohjus (Nato-raportointinimi SS-N-4 Sark), joka pystyi kuljettamaan ydinkärjen. Ensimmäinen ohjuslaukaisu sukellusveneestä tehtiin 16. syyskuuta 1955. Konstruktion onnistuttua viisi venettä varustettiin kahdella ohjuksella (Nato-raportointinimi Zulu V). Nestepolttoaineinen Scud kuljetettiin vaaka-asennossa ja nostettiin pystyyn ennen laukaisua, joka onnistui vain pinnalla. Ohjuksen kantomatka oli 520 kilometriä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)
- Project 611 Zulu class, Globalsecurity