Progressiivinen kristillisyys
Progressiivinen kristillisyys on kristinuskon suuntaus, joka on vallinnut pääasiassa Pohjois-Amerikan ja muiden englanninkielisten protestanttisten kristittyjen keskuudessa 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Progressiiviselle kristillisyydelle ominaista on teologinen moninaisuus, eklektinen hengellisyys ja voimakas huoli sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja siihen liittyvistä poliittista kysymyksistä.[1] Progressiiviselle kristillisyydelle ainutlaatuista on avoimuus kriittistä raamatuntutkimusta kohtaan ja liike hyväksyy mysteerit, paradoksit ja kokonaisvaltaisemmat lähestymistavat hengellisyyteen.[2]
Progressiivinen kristillisyys ei ole yhtenäinen liike, vaan laaja tunnus, jota käyttävät löyhästi toisiinsa liittyvät organisaatiot, yksilöt ja verkostot. Vaikka progressiiviset kristityt liittyvät historiallisesti sekä sosiaalisen evankelumin perinteeseen päälinjan protestanttisissa kirkoissa että 1970-luvun lopulta vasemmistolaisesti suuntautuneihin evankelikaaleihin, käyttävät he itse termiä usein tietoisesti erottaakseen itsensä konservatiivisesta evankelikalismista että perinteisestä liberaalista päälinjasta.[1]
Järjestöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Progressiiviiseen kristillisyyteen liittyviä järjestöjä ovat muuassa vuonna 1994 perustettu Center for Progressive Christianity sekä Emergent Church -liike. Progressiivisiksi kristityiksi tunnustautuvat muun muassa John Spong, Tony Campolo, Jim Wallis ja Cornel West.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Clawson, Michael: Progressive Christianity, s. 1869–1870. (Teoksessa Encyclopedia of Christianity in the United States) New York: Rowman & Littlefield, 2016. ISBN 9781442244313
- ↑ a b Clawson, Michael: Progressive Christian Movement - Timeline Movement The ARDA. Viitattu 3.11.2024.