Primaaliterapia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Primaaliterapia on Arthur Janovin kehittämä terapiamuoto jonka mukaan neuroosien ja muiden mielenterveyden häiriöiden keskeisenä selittäjänä ovat pääasiassa sikiö- ja varhaislapsuuden aikaiset kokemukset. Näitä kokemuksia on mm. hylätyksi tulemisen kokemus.

Koska pienellä lapsella ei ole puhuttua kieltä, ei myöskään varhaisia kokemuksia voi Janovin mukaan käsitellä kielellisen tai älyllisen terapian kautta. Terapian aikana asiakas saadaan tuntemaan nuo tunteet uudelleen ja integroimaan ne osaksi ihmisen älyllistä osaa. Janovin mukaan tämä johtaa kokonaiseen ja ehyeen mieleen jossa ei ole sijaa neurooseille.

Janovin ensimmäinen asiaa käsittelevä teos Primal Scream on suomennettu nimellä Huuto sisimmästä. Kirjan nimi tulee terapian aikana esiintulevasta tyypillisestä huudosta jonka Janov väittää olevan alkukantaista, sisäisen lapsen ääntä. Teoksessaan Biology of Love Janov painottaa että primaaliterapia ei ole huutoterapiaa vaikka se sellaiseksi toisinaan nimetäänkin.

Janovin klinikka toimii Kaliforniassa, Venicessä.