Presbyteeri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bysanttilainen miniatyyri Basileios II:n menologionista vuodelta 985 kuvaa Persian piispa Miloksen sekä presbyteeri Euoureksen ja diakoni Seboeksen marttyyrikuolemaa vuonna 341. Euoures on kuvassa vasemmalla alhaalla.

Presbyteeri (m.kreik. πρεσβύτερος suom. vanhin, kirjaimellisesti vanha mies) on yksi kristillisen kirkon viroista. Uudessa testamentissa sanalla viitataan paikallisten kristillisten seurakuntien johtajiin. Nykyään sana on synonyymi papille katolisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkossa sekä useissa protestanttisissa kirkoissa, kuten luterilaisuudessa ja anglikaanisuudessa. Sanasta tulevat useat nykykielten pappia tarkoittavat sanat, kuten englannin priest, ranskan prêtre, ruotsin präst, ja saksan Priester.

Vapaissa suunnissa tällä termillä tarkoitetaan maallikkovanhimman virkaa.

Uudessa testamentissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon syntyessä, johdossa olivat apostolit, muun muassa Pietari. Käytännön avustamistyötä (muun muassa köyhien ja sairaiden avustaminen) varten apostolit perustivat diakonin viran.[1] Kristinuskon levitessä apostolit asettivat kättenpäälle panemisella seurakuntia johtivia kaitsijoita (m.kreik. ἐπίσκοπος). Nämä kaitsijat jatkoivat uusien kaitsijoiden, eli piispojen toimeen asettamista kättenpäälle panemisena. Uudessa testamentissa tästä on esimerkkinä Timoteus, jonka tehtävä on nimittää tulevaisuudessa uudet kaitsijat ja muut seurakunnan johtohenkilöt.[2] Kaitsijat olivat siis apostolien tehtävän perillisiä ja heidän tehtävästään syntyi piispan virka jo varsin varhain.

Presbyteerin virka perustettiin avustamaan piispaa opetuksen, kasteiden ja seurakunnan johtamisen kanssa. Paikallista seurakuntaa johti piispa. Apostolien teoissa kerrotaan, että Paavali ja Barnabas nimittivät presbyteerit seurakuntiin, jotka he perustivat Galatiaan.[3] Samoin kirjeessä Titukselle annetaan hänelle oikeus asettaa seurakuntiin presbyteerit "jokaiseen (Kreetan) kaupunkiin".[4]

Varhainen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden testamentin jälkeissä kirjoituksissa on myös useita mainintoja presbyteereistä. Rooman piispa Kleemensin kirjeessä korinttilaisille vuodelta 96 on maininta siitä, että seurakuntalaiset syrjäyttivät omat presbyteerinsä.[5] Kirjeen lopussa hän kirjoittaa: Mutta te, kapinan alkuunpanijat, olkaa kuuliaiset presbytereille, notkistakaa sydämenne polvet ja antakaa kurittaa itsenne mielenmuutokseen. [6] Polykarpos Smyrnalainen nuhtelee kirjeessään filippiläisille heidän seurakuntansa presbyteerin Valensin ja hänen vaimonsa lankeemusta.[7]

Ignatios Antiokialaisen teologia ajoitukseensa (100-luku) nähden korkeaa: Mutta teidän rukouksenne on tekevä minut täydelliseksi Jumalaa varten, jotta saavuttaisin sen osan, joka minulle on armossa tullut, kun panin turvani evankeliumiin niin kuin Jeesuksen ilmestymiseen lihassa ja apostoleihin niin kuin kirkon presbyteereihin. [8]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksinen papisto
Alempi papisto
Lukija
Alidiakoni
Ylempi papisto
Diakoni
Ylidiakoni
Pappi (Presbyteeri)
Pastori
Kirkkoherra
Rovasti
Piispa
Apulaispiispa
Metropoliitta
Arkkipiispa
Eksarkki
Patriarkka
Luostaripapisto
Munkkidiakoni
Arkkidiakoni
Pappismunkki
Arkkimandriitta
Igumeni

Varhaisen kirkon presbyteerin virka on sama kuin ortodoksisen ja katolisen kirkon papin virka.

Helluntaiseurakunta ja reformoitu kirkko kutsuvat itseään presbyteerisiksi, koska niitä johtavat maallikkovanhimmat. Näiden kirkkojen tulkinnan mukaan presbyteerit olivat ehdottomasti vain maallikoita, jotka olivat johtoasemassa varhaisessa kirkossa.

Nykyään termi liittyy myös reformoituun kirkkoon. Useimmissa reformoiduissa kirkkokunnissa on vallalla presby­teerinen kirkkojärjestys, jossa maallikot, joita kutsutaan presbyteereiksi, toimivat saman­arvoisina pappien kanssa kirkollisissa hallinto­elimissä, presby­teerioissa.[9] Skot­lannissa ja Yhdys­valloissa kutsutaan reformoitua kirkkoa pres­by­teri­aaniseksi kirkoksi. Anglikaaninen kirkko tunnetaan Yhdysvalloissa nimellä episkopaalinen kirkko.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ap. t. 6:1-6
  2. 1. Tim. 5:22
  3. Ap. t. 14:23
  4. Tit. 1:5
  5. 1. Klem. 44-47
  6. ”Kleemensin kirje korinttolaisille”, Apostoliset isät, s. 49. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.
  7. ”Polykarpoksen kirje filippiläisille”, Apostoliset isät, s. 122. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.
  8. ”Ignatioksen kirje filadelfialaisille”, Apostoliset isät, s. 96. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.
  9. Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo-Qv), s. 3251, art. Presbyteerinen kirkkojärjestys, Presbyteriaanit. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]