Power metal

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Powermetal)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee musiikin tyylisuuntaa. Power Metal on myös Pantera-yhtyeen albumi.
Power metal
Alkuperä heavy metal, NWOBHM, speed metal, thrash metal, neoklassinen metalli
Alkuperämaa Saksan lippu Saksa
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Suomen lippu Suomi
Kehittymisen
ajankohta
1980-luvun loppu
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara, bassokitara, rummut, kosketinsoitin
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
sinfoninen power metal, progressiivinen power metal

Power metal on metallimusiikin tyylisuunta, jonka tunnusmerkkejä ovat korkealta laulava laulaja, musiikin nopea tempo[1], tekniset kitarariffit[2] ja runsas melodisuus[1]. Tyylisuunnan alkupisteenä pidetään usein Helloween-yhtyettä.[3][4][5]

Musiikilliset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power metalia soitetaan puhdassointisesti ja hiotusti thrash ja speed metalia muistuttavassa nopeassa tempossa. Kappaleiden sävellykset ovat melodiaan pohjautuvia,[1] ja yleensä tarttuvia ja hymninomaisia. Kertosäkeet ovat vahvoja, ja niitä voidaan käyttää tasaisesti voimistuen kappaleiden rakenteessa antamaan teatraalinen, dramaattinen ja tunteita herättävä vaikutelma.[6] Sanoitukset ovat usein sävyltään positiivisia[4], ja niissä ammennetaan varhaisen heavy metalin fantasia-aiheista[2] tai korostetaan yhtyeen omaa arvoa ylistävään sävyyn, mitä erityisesti Manowar-yhtye on käyttänyt.[7]

Laulussa ja kitaran soitossa power metal -yhtyeet pyrkivät taituruuteen.[2] Kitarariffit ja -harmoniat ovat teknisiä[1], voimasointuja käytetään paljon[8] ja soitto on nopeaa. Riffeissä on kuultavissa thrash metalin vaikutus. Kitarasoolot ovat polveilevia ja voivat olla pitkäkestoisia. Bassokitara ja rytmikitara soittavat tavanomaisesti samat osuudet. Rummutus keskittyy vahvasti tuplabasariin, jonka lisänä käytetään monimutkaisia rumpufillejä ja lautasten käyttöä. Kosketinsoittimen osuus vaihtelee. Jotkin yhtyeet käyttävät sitä yksinkertaisiin melodioihin, kun taas jotkin pyrkivät luomaan vaikutelman sinfoniaorkesterista. Laulajilla on usein laaja ääniala, ja he laulavat pääasiassa korkealta[5] falsetissa.[8]

Amerikkalainen ja eurooppalainen power metal nähdään usein erillisinä toisistaan poikkeavina koulukuntina. Amerikkalaisen power metalin kuvaillaan olevan laulua ja kosketinsoitinosuuksia lukuun ottamatta lähempänä thrash metalia. Eurooppalaista power metalia taas pidetään mahtipontisempana, nopeampana ja iloisempana kuin amerikkalaista vastinettaan.[8]

Tyylilajin nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitys ”power metal” on ollut käytössä jo 1980-luvun alussa. Sitä käyttivät esittämästään musiikista Metallica ja heistä innoitusta saaneet yhtyeet. Ne eivät eronneet musiikillisesti muista ajan metalliyhtyeistä, ja nimitystä käytettiinkin vain joukosta erottumisen keinona.[9] Nimityksen käyttö levisi, ja sitä käyttivät musiikistaan toisistaan hyvinkin paljon eroavat yhtyeet.[10] Se jäi vähitellen pois käytöstä, kun syntyi uusia kuvaavampia nimityksiä kuten speed metal, thrash metal ja progressiivinen metalli.[11]

Tyylilajin nimi ”power metal” (voimametalli) ei tarkoita kirjaimellisesti, että power metal olisi esimerkiksi voimakkaampaa kuin muut metallimusiikin tyylilajit.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylilliset alkuperät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologi Sam Dunnin mukaan power metalin juuret juontavat 1970-luvun lopulle, jolloin Ritchie Blackmoren perustama Rainbow-yhtye aloitti toimintansa. Rainbow’n laulajan, Ronnie James Dion, kirjoittamat sanoitukset käsittelivät historiasta, kansanperinteestä ja tieteisfiktiosta ammennettuja aiheita. Nämä aiheet inspiroivat suoraan nykypäivän power metal -yhtyeitä,[12] ja jotkut laskevatkin Rainbow'n Rising-albumin (1976) ensimmäiseksi power metal -levyksi.[8] Dio jatkoi fantasiaa ja mytologiaa hyödyntävien sanoitusten käyttöä oman sooloyhtyeensä kappaleissa.[13] Toinen power metalin mytologisten miekka ja magia -sanoitusten esikuva oli amerikkalainen Manowar.[14]

Vuonna 2011 ilmestyneessä dokumentäärisessä tv-sarjassaan Metal Evolution Dunn mainitsee myös Judas Priest-yhtyeen, jonka kahden soolokitaran luoma äänimaailma muodostui myöhemmin power metalin hyvin tyypilliseksi piirteeksi. Toinen brittiyhtye, Iron Maiden, toi metallimusiikkiin lisää eeppisiä ja melodisia ulottuvuuksia. Iron Maidenin yksinkertaiset ja tarttuvat kappaleet, joiden mukana yleisön oli helppo laulaa, muodostuivat power metal -yhtyeiden yleisesti käyttämäksi lähestymistavaksi.[14] Dio, Judas Priestin Rob Halford ja erityisesti Iron Maidenin Bruce Dickinson olivat suuria vaikuttajia power metalin korkeaääniselle laulutyylille.[8]

Judas Priestiltä ja Iron Maideniltä vaikutteensa ottanut Accept[10] ja toinen saksalaisyhtye Scorpions olivat power metalin synnylle tärkeitä pioneereja. Toinen edelläkävijä oli ruotsalaiskitaristi Yngwie Malmsteen, joka kehitti Ritchie Blackmoren luomaa virtuoosimaista neoklassista kitaransoittoa.[14] Malmsteenin ja hänen kaltaistensa tilutuskitaristien luoma neoklassinen metalli oli yksi tärkeistä power metalin alkupisteistä.[13] Malmsteenin yhtyeessä uransa aloitti myöhemmin Stratovariukseen liittynyt Jens Johansson, joka modernisoi Deep Purplen Jon Lordin kosketinsaundin, jonka power metal -kosketinsoittajat omaksuivat.[14]

Yhdysvaltalaiset power metal -yhtyeet saivat merkittäviä vaikutteita Riot-yhteeltä sekä Fates Warningin ja Queensrÿchen uran alkupään tuotannosta.[15]

1980-luvun loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratovarius

1980-luvun lopulla länsisaksalainen Helloween-yhtye alkoi yhdistää musiikissaan NWOBHM:n vibratomaista laulua ja kitaraharmonioita thrash metalin nopeuteen.[3] Yhtye oli soittanut aikaisemmin speed metal -tyylilajissa, mutta tuotuaan musiikkiinsa melodisuutta ja vaihtelua katsotaan Helloweenin luoneen power metalin tyylisuunnan.[6] Tosiasiassa yhtyeen kotimaassa vaikutti samaan aikaan muitakin power metaliksi laskettavia yhtyeitä kuten Running Wild ja Rage,[15] mutta Helloweenin albumit Keeper of the Seven Keys Part I ja Part II (1987–1988) katsotaan usein ensimmäisiksi varsinaisiksi power metal -albumeiksi.[4][5] Albumit toivat Helloweenille suurta menestystä, mikä toi tuulta tyylilajin siipien alle.[5]

Samaan aikaan Suomessa Stratovarius-yhtye oli alkanut uuden jäsenensä, kitaristi-laulaja Timo Tolkin, myötä muuttamaan tyyliään hiotumpaan power metaliseen suuntaan.[16]

Yhdysvalloissa muodostui tyyliltään yhtenäinen power metal -yhtyeiden joukko paikallisten vaikutteiden pohjalta. Näihin kuuluivat muun muassa Vicious Rumors ja Helstar.[15]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HammerFall

1990-luvun alussa power metal oli suosittua pääasiassa Saksassa; sikäläiset yhtyeet kuten Blind Guardian, Gamma Ray, Running Wild ja Angel Dust eivät olleet tunnettuja kotimaansa ulkopuolella. Saksalaisella yleisöllä oli suuri kysyntä power metalille, ja kun grungen suosion myötä Saksaan lähti vähemmän amerikkalaisia ja brittiläisiä metalliyhtyeitä esiintymään, markkinoille jäi tilaa power metal -yhtyeille näistä maista. Saksassa kiertäminen toi monelle vähäistä huomiota saaneelle yhtyeelle uuden uranousun, ja monet jo lopettaneet yhtyeet kuten Armored Saint ja Cirith Ungol perustettiin uudestaan. Myös uuden polven yhdysvaltalaisyhtyeet kuten Iced Earth ja Nevermore kasvattivat suosiotaan.[2]

1990-luvun puolivälissä power metalin suosio alkoi vakiintua.[17] Yhtenä tekijänä oli perinteisten metallimusiikin tyylilajien paluu, joka oli syntynyt vastareaktiona uusia tuulia seuraavalle nu metalille[18] sekä raa’alle death ja black metalille[17]. Power metal oli osa sitä yhdessä heavy ja thrash metalin kanssa.[18] Toisena tekijänä oli HammerFall-yhtyeen läpilyönti, joka toi power metalin valtavirtaan.[2] HammerFall tuli Ruotsista, jossa sen olivat perustaneet sivuprojektinaan vuonna 1993 eri death metal -yhtyeissä esiintyvät muusikot. Yhtyeen esikoisalbumi Glory to the Brave (1997) myi hetkessä itsensä Saksan albumilistalle ja toi power metalin tunnetuksi uudelle eurooppalaiselle musiikinkuuntelijasukupolvelle.[19]

HammerFallin myötä syntyi uusi power metal -yhtyeiden aalto, joka toi tyylilajille maailmanlaajuista suosiota.[19] Power metal menestyi hyvin Saksan lisäksi Kreikassa ja Etelä-Amerikassa,[18] ja Suomessa Stratovariuksen Destinystä (1998) tuli ensimmäinen Suomen virallisen listan ensimmäiselle sijalle noussut metallialbumi.[20] Myös vanhan polven yhtyeiden suosio kasvoi, ja muun muassa Manowarin levymyynti oli suurempaa kuin missään vaiheessa aiemmin.[2] 1990-luvun loppuun mennessä power metalista oli tullut merkittävä tyylilaji metallimusiikin kentällä.[18]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla power metal oli pääasiassa eurooppalainen ilmiö.[21] Englantilainen DragonForce, joka pääsi Yhdysvaltojen Billboard 200 -listalle kolmannella albumillaan Inhuman Rampage,[2] ja yhdysvaltalainen Theocracy olivat suosittuja tyylilajin yhtyeitä.[5] DragonForcelta inspiraationsa ottaneita uusia yhtyeitä olivat muun muassa Shadowkeep, Power Quest ja Pythia.[13]

Alagenret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinfoninen power metal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinfoninen power metal nojaa vahvasti kosketinsoitinten ja orkesterisoitinten käyttöön. Myös kappaleiden sovituksissa on vaikutteita taidemusiikin orkesterisovituksista, ja yhteet voivat käyttää oopperalaulua. Merkittäviä sinfoniseksi power metaliksi luokiteltuja yhteitä ovat Nightwish, Rhapsody of Fire, Serenity ja Kamelot.[13]

Progressiivinen power metal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Progressiivinen power metal poikkeaa perinteisestä power metalista esimerkiksi käyttämällä epätavallisia tahtilajeja.[6] Alagenren syntyä edisti se, että 1980-luvun lopussa Helloweenin ja Blind Guardianin uusi musiikillinen lähestymistapa kiinnosti muusikoita ja faneja sekä progressiivisen metallin että heavy metalin piiristä. Merkittävä teos alagenrelle oli Crimson Gloryn albumi Transcendence (1988).[22] Muita varhaisia progressiivisen power metalin yhteitä olivat yhdysvaltalainen Heir Apparent, brasilialainen Angra ja norjalainen Conception. Yhtyeet Yhdysvalloista eivät koskaan saaneet merkittävästi suosiota, mutta eurooppalaiset progressiivisen power metalin yhteet menestyivät oman maanosansa markkinoilla. Tunnettuja myöhempiä tyylilajin edustajia ovat Vanden Plas, Royal Hunt, Eldritch, Labyrinth,[15] Kamelot ja Threshold.[2] Raja power metalin ja progressiivisen metallin tyylilajien välillä on toisaalta hämärä.[6]

Muita merkittäviä power metal -yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christe, Ian: Pedon meteli – heavy metalin vanha ja uusi testamentti. Suom. Nikula, Jone. Helsinki: Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-03112-6-X.
  • Sharpe-Young, Garry: Metal – The Definitive Guide. London: Jawbone Press, 2007. ISBN 978-190-60020-1-5. (englanniksi)
  • Kahn-Harris, Keith: Extreme Metal – Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN 184-52039-9-2. (englanniksi)
  • McIver, Joel: Extreme Metal. Omnibus Press, 2000. ISBN 071-19804-0-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d McIver 2000, sivu 14
  2. a b c d e f g h Sharpe-Young 2007, sivu 262
  3. a b McIver 2000, sivu 89
  4. a b c Sargon The Terrible: Genres 5.2004. The Metal Crypt. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  5. a b c d e Marsicano, Dan: What Is Power Metal? About. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  6. a b c d e What is Progressive Music? Prog Rock & Metal. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  7. Kahn-Harris 122
  8. a b c d e Guide to Heavy Metal Genres & Sub-genres Metal Temple. Viitattu 19.8.2014. (englanniksi)
  9. Christe 2006, sivu 119–120
  10. a b Christe 2006, sivu 123
  11. Christe 2006, sivu 167–169, 270
  12. Metal - A Headbanger's Journey, DVD, ASIN B000FS9OZY (2005).
  13. a b c d Heavy Metal Classifications: A History of Power Metal Metal Descent. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  14. a b c d Dunn, Sam: Metal Evolution, Episode 110: Power metal VH1. Viitattu 2.7.2012.
  15. a b c d The Progressive Metal Team: Progressive Metal Prog Archives. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  16. McIver 2000, sivu 144
  17. a b Power Metal All Music. Viitattu 18.10.2013. (englanniksi)
  18. a b c d Kahn-Harris 137
  19. a b Sharpe-Young 2007, sivu 371
  20. Bukszpan, Daniel: Heavy Metal – Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset, s. 293. Suom. Hietala, Marco. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2010. ISBN 978-952-24005-4-3.
  21. Christe 2006, sivu 430
  22. Wagner, Jeff: Mean Deviation: Four Decades of Progressive Heavy Metal, s. 206–207. Brooklyn: Bazillion Points, 2010. ISBN 978-097-96163-3-4. (englanniksi)