Porvoon rata

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porvoon rata
Perustiedot
Reitti Kerava–Porvoo
  Olli–Sköldvik
Avattu 1874 (Kerava–Porvoo)[1],
1972 (Olli–Sköldvik)[1]
Museorautatieksi 1993 (Olli–Porvoo)
Omistaja Suomen valtio
Ylläpitäjä Väylävirasto
Liikenne
Liikennöitsijä(t) VR, museoliikenneoperaattorit
Henkilöjunia / vrk

Kerava–Kilpilahti 0–1/vrk

Olli–Porvoo 0–1/vrk
Tavarajunia / vrk

Kerava–Kilpilahti 0–6/vrk

Olli–Porvoo 0–1/vrk
Tekniset tiedot
Pituus Kerava–Porvoo 33,4 km,
Olli–Sköldvik 10,6 km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 1 524 mm
Sähköistys 25 kV 50 Hz (Ke–Sld)
Sallittu nopeus
 • henkilöliikenteessä Kerava–Olli 80 km/h,
Olli–Porvoo 50 tai 35 km/h
 • tavaraliikenteessä Kerava–Sköldvik 80 km/h
Liikenteenohjaus
Kauko-ohjaus Kerava–Sköldvik; Olli-Porvoo on 2. luokan liikenteenohjauksen piirissä oleva alue.
Ohjauskeskus Helsinki
Suojastus asemanvälisuojastus (Ke–Sld)
Kulunvalvonta JKV (Ke–Sld)
Km   Lyh. Liikennepaikat
 Riihimäelle  Lahteen
0 Ke Kerava
 Helsinkiin  Vuosaareen
1 Keravanjoki
Valtatie 4:n alitus
Seututien 140 alitus
2 Ahjo
3 Vanikko
3 Talma
7 Isoniitty
8 Martinkylä
10 Nlä Nikkilä
11 Sipoonjoki
13 Herralanmäki
14 Linnanpelto
17 Olli Olli
Seututien 148 alitus
Seututien 170 ylitys
Valtatie 7:n ylitys
27 Sld Sköldvik
18 Anttila
20 Ali-Vekkoski
20 Mustijoki
22 Kinnari
23 Hh Hinthaara
Kantatie 55:n alitus
28 Hsi Haksi
29 Saksala
32 Kia Kiiala
Valtatie 7:n alitus
34 Prv Porvoo
34 Pvk Porvoon keskusta
Merkkien selitykset

Porvoon rata on Suomen rataverkon osuus Keravan rautatieasemalta Porvooseen. Sen pituus on 34 kilometriä. Alun perin nimellä Porvoon–Keravan rautatie tunnettu rataosuus on rakennettu vuosina 1872–1874.

Radan alkuosa Ollin vaihteelle saakka on sekä tavaraliikenteen että museojunaliikenteen käytössä. Ollissa rata haarautuu kahteen suuntaan: Kilpilahteen johtaa tavaraliikennerata Sköldvikin rata, kun taas Ollin ja Porvoon välinen osuus on Porvoon museorautatie.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu ja rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatien oli tarkoitus turvata Porvoolle osa kaupasta, joka oli Helsinki–Hämeenlinna-radan (1862) myötä siirtynyt Helsingille. Myös Riihimäki–Pietari-radan (1870) uskottiin supistavan Porvoon kauppa-aluetta.[2] Porvoon pelättiin menettävänsä asemansa liikenteellisenä solmukohtana. Rataa pidettiin ratkaisuna uhkakuvaan, sillä sen uskottiin edistävän kaupungin taloutta ja teollistumista. Porvoon haluttiin kehittyvän myös kulttuurikaupunkina. Radan puolesta puhui muun muassa Johan Ludvig Runeberg.[3] Julkisesti ajatus radasta esitettiin ensimmäisen kerran Borgåbladet-lehdessä 9. lokakuuta 1862. Seuraavana vuonna asetettiin toimikunta tutkimaan asiaa. Pääasiallinen mielenkiinto kohdistui tavaraliikenteeseen.[4] Keravan ohella toisena linjausvaihtoehtona pidettiin Järvenpäätä. Tutkimustyöt saatiin pääosin valmiiksi syyskuussa 1863.[5]

Porvoolaiset yrittivät saada rautatien rakentamiseen valtionapua vuosien 1863 ja 1867 valtiopäivillä, mutta valtio ei ollut halukas rakentamaan rataa.[3] Vaihtoehdoksi jäi rakentaa rata yksityisellä rahalla: hanketta varten perustettiin vuonna 1871 yksityinen osakeyhtiö Borgå-Kervo jernvägs aktiebolag, johon Porvoon kaupunki liittyi yhtenä osakkeenomistajana. Yhtiön perustajat valtioneuvos Wladimir Armfelt, kauppaneuvos C. E. Åberg ja varakonsuli August Eklöf solmivat Porvoon kaupungin kanssa sopimuksen radan rakentamisesta ja liikennöinnistä 28. kesäkuuta 1871. Åberg valittiin yhtiön toimitusjohtajaksi.[3] Yhtiö hankki kiskot Belgiasta, ja veturit valmistettiin suomalaisten valvonnassa Englannissa.[2]

Rakennustyöt alkoivat, kun kiviä alettiin räjäyttää Vekkoskella 9. helmikuuta 1872.[4] Radanrakentajat olivat suomalaisia ja venäläisiä.[6] Töiden aloittamista juhlittiin Keravalla 14. toukokuuta 1872.[5] Belgiasta tilatut kiskot osoittautuivat kelvottomiksi,[3] ja kiskojen toimittajaa vastaan aloitettiin oikeudenkäynti. Uudet kiskot tilattiin Englannista.[4] Kun vastoinkäymiset ja odottamattomat lisäkustannukset saivat urakoitsijan vetäytymään hankkeesta syksyllä 1873, menetettiin ratatyömaalla koko venäläinen työvoima.[5] Suomalaiset työläiset saivat radan valmiiksi 28. kesäkuuta 1874 mennessä, vaikka viimeistelytöitä jatkettiinkin vielä kahtena seuraavana kesänä liikennöinnin jo alettua.[7] Rata rakennettiin normaalilevyiseksi. Porvoon radasta tuli Suomen toinen yksityisesti rahoitettu rautatie: Hanko–Hyvinkää-rata oli valmistunut vuotta aikaisemmin.

Radan jatkamista Sillvikin alueelle merenrantaan tutkittiin 1890-luvulta alkaen, mutta rahan puutteen vuoksi jatketta ei rakennettu. Vuonna 1941 merkittiin maastoon keskustasta Tolkkisiin haarautuva linja, mutta jatkosodan viivästyttämä hanke jäi lopulta toteuttamatta.[8]

Liikennöinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lättähattu-kiskobussi Sipoon Nikkilässä vuonna 1961.

Ensimmäinen koetavarajuna kulki Porvoosta Keravalle 16. heinäkuuta 1874.[7] Väliaikaiselle liikenteelle rata avattiin elokuussa 1874, ja henkilöliikenne sekajunissa käynnistettiin 23. elokuuta 1875. Senaatti katsoi radan olevan valmis syyskuussa 1876.[7]

Ratayhtiön osakkeiden myynti ei sujunut toivotulla tavalla, ja yhtiö ajautui konkurssiin jo vuonna 1878.[7] Liikenne keskeytyi täysin kesäkuussa 1878, ja rata pakkohuutokaupattiin keväällä 1887.[5] Sen osti C. G. Strandertskiöld,[5] ja toimintaa jatkoi tämän jälkeen uusi osakeyhtiö, Porvoon Rautatieosakeyhtiö, joka sekin ajautui taloudellisiin ongelmiin.[4] Koska radalla oli suuri merkitys pääkaupungin elintarvikehuollolle, valtio osti radan senaatin päätöksellä vuonna 1917.[4] Ensimmäisen maailmansodan jälkeen liikennevirrat alkoivat suuntautua aiempaa voimakkaammin Helsinkiin, johon kulki työläisjunia Keravalta.[9][10] Liikennöinnin kannattavuus jäi odotettua heikommaksi, erityisesti siksi, ettei radalla koskaan ollut odotetun kaltaista merkitystä puutavaran vientikuljetuksissa.[7] Teollisuutta kasvoi radan varteen vain hyvin pienimuotoisesti.[11] Valtaosa vientiin menevästä suomalaisesta puutavarasta päätyi Sörnäisten satamaan Helsinkiin.[12]

Matka Porvoosta Keravalle kesti alun perin noin tunnin ja 40–50 minuuttia. Vuonna 1917 matka-aika oli enää noin tunti ja 20 minuuttia. Vuonna 1924 iltajuna kulki välin hieman yli tunnissa. Uusilla dieselmoottorivaunuilla alettiin liikennöidä Porvoosta suoraan Helsinkiin vuonna 1932.[13] Radalle luotiin laaja seisakeverkosto: 1930-luvulla perustettiin peräti 15 kevytrakenteista seisaketta. Useat niistä lakkautettiin kuitenkin jo 1940-luvulla.[14][15]

Parhaimmillaan radalla oli matkustajia lähes 100 000 vuodessa.[16] Henkilöliikenne kuitenkin hiipui 1970-luvulla. Suora linja-autoyhteys Helsinkiin oli vakava kilpailija ratayhteydelle, joka kiersi hankalasti Keravan kautta. Viimeinen isku radalle oli Porvoonväylän valmistuminen vuonna 1979. Henkilöjunaliikenne Keravalta Porvooseen lakkautettiin vuonna 1981: viimeinen henkilöjuna Keravalle lähti 30. toukokuuta 1981.[4] Tavaraliikenne Porvooseen jatkui 30. marraskuuta 1990 saakka.[4] Tämän jälkeen suunniteltiin radan purkamista tarpeettomana, mutta rautatieharrastajat onnistuivat säilyttämään sen tekemällä talkootöitä radan kunnossapidossa ja ajamalla museojunia. Radan ylläpitovastuu tosin siirtyi Porvoon Museorautatie ry:ltä takaisin Väylävirastolle vuonna 2013.[17]

Asemat, pysäkit, laiturivaihteet ja seisakkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikennepaikat[18][a]
Nimi Tyyppi Sijainti Vuodet
Kerava (ruots. Kervo) Rautatieasema Keskusta, Kerava 1863–
Koivula Seisake Kerava: Porvoonkadun tasoristeyksen yhteydessä 1933–1944
Ahjo (Jukola) Ahjo, Kerava 1873–1981
Vanikko (Kalkärr) Sipoo: Vanikko-nimisen tasoristeyksen yhteydessä 1931–1981
Talma (Tallmo) Laiturivaihde Sipoo 1873–1981
Isoniitty (Storäng) Seisake 1931–1981
Martinkylä (Mårtensby) Laiturivaihde 1887–1968
Nikkilä (Nickby) Rautatieasema 1873–1981 (tavaraliikenne päättyi 1990; edelleen museorautatien käytössä)
Herralanmäki (Hertsby) Seisake 1931–1981
Linnanpelto (Borgby) 1931–1963
Anttila (Andersböle) Seisake, vuodesta 1952 laiturivaihde ja vuodesta 1957 seisakevaihde 1876–1981 (tavaraliikenne päättyi 1968)
Ali-Vekkoski Seisake 1931–1981[19]
Kinnari 1931–1976[19]
Hinthaara (Hindhår) Rautatieasema, vuodesta 1953 laiturivaihde ja vuodesta 1969 seisakevaihde 1875–1981 (tavaraliikenne päättyi 1990; edelleen museorautatien käytössä)
Haksi (Hax) Seisake Porvoo 1931–1981 (edelleen museorautatien käytössä)
Saksala (Saxby) 1931–1981
Kiiala (Kiala) Seisakevaihde, vuodesta 1954 seisake 1874–1970
Porvoo (Borgå) Rautatieasema 1874–1981 (tavaraliikenne päättyi 1990; edelleen museorautatien käytössä)
Porvoon keskusta (Borgå centrum) 1961–2007

Nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hinthaaranjoen ratasilta
Kialan ratasilta
Pääartikkeli: Porvoon museorautatie

Nykyisin rataosa Ollin vaihteelta Porvooseen on Väyläviraston omistuksessa ja ylläpidossa. Sitä liikennöivät museoliikenneoperaattorit, muun muassa Porvoon museorautatieyhdistys.[9]

Rataosa Keravalta Ollin vaihteelle on sekä VR-Yhtymän että museoliikenteen käytössä ja osuus Ollin vaihteelta Porvooseen on museoliikenteen käytössä. Osuus Kerava–Olli–Sköldvik on sähköistettyä rataa.

Porvoon asemalta Porvoon keskustan liikennepaikalle johtanut osuus purettiin Porvoon kaupungin vanhan kaupungin pysäköintijärjestelyjen johdosta joulukuussa 2006.

Sköldvikin rata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sköldvikin rata

Sköldvikin rata haarautuu Ollin vaihteelta Sköldvikin rautatieasemalle. Rataosan pituus on 10,6 kilometriä, se on yksiraiteinen, sähköistetty ja varustettu junien automaattisella kulunvalvonnalla. Rataosalla on pääasiallisesti vain tavaraliikennettä.

Rataosalla liikennöivät pääasiallisesti raskaat sähkövetoiset öljy- ja kemikaalijunat. Rataosuuden tärkeimmät asiakkaat ovat Kilpilahdessa sijaitsevat öljynjalostamot sekä Kilpilahden öljysatama.

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Ihan kaikkia ei ole mukana. 1930–1940-luvun seisakkeista on kulttuuriperintöinventoinnissa tarkempia tietoja vain Koivulasta. Lyhytaikaisista seisakkeista löytynee eri lähteistä kovin vähän tietoa ylipäätään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Suomen leveäraiteiset rataosat, taulukko valmistumisvuosista
  2. ↑ a b Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 39–40. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3.
  3. ↑ a b c d Itälahti 2023, s. 22
  4. ↑ a b c d e f g Tenhovuori, Hannele: Viimeinen junavuoro Keravalle… Porvoon museo. Viitattu 17.1.2024.
  5. ↑ a b c d e Museorautatien esittely porvoonmuseorautatie.fi. Viitattu 18.1.2024.
  6. ↑ Kallio, Kalle: Ratajätkät – Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939, s. 345. SKS Kirjat, 2022. ISBN 978-951-858-314-4.
  7. ↑ a b c d e Itälahti 2023, s. 23
  8. ↑ Itälahti 2023, s. 65
  9. ↑ a b Iltanen, Jussi: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 84–85. Helsinki: Karttakeskus, 2010.
  10. ↑ Turtola, Martti: Heijastuksia. Keski-Uusimaan vuosikymmenet, s. 105. Keski-Uusimaa Oy, 2000. ISBN 952-91-2136-9.
  11. ↑ Itälahti 2023, s. 19
  12. ↑ Itälahti 2023, s. 64
  13. ↑ Itälahti 2023, s. 24
  14. ↑ Itälahti 2023, s. 98
  15. ↑ Itälahti 2023, s. 98
  16. ↑ Porvoon asemanseudun historiaa Porvoon kaupunki. Viitattu 10.11.2021. [vanhentunut linkki]
  17. ↑ Itälahti 2023, s. 3
  18. ↑ Itälahti 2023, s. 98–129
  19. ↑ a b Asemat ja seisakkeet Porvoon museorautatie. Viitattu 15.1.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Porvoon_rata&oldid=22125173”