Ponzi-huijaus

Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on pyramidihuijauksen muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille nopeaa ja korkeaa tuottoa: korkeampaa kuin mistään muusta sijoitustoiminnasta on mahdollista saada. Sijoituskohde voi olla kultavaranto, kaivos, öljyesiintymä, lomaosake, kryptovaluutta tai mikä tahansa tuottoisalta kuulostava kohde. Todellisuudessa mitään laillista liiketoimintaa ei harjoiteta tai se on vähäistä.

Ponzi-huijaus on saanut nimensä Charles Ponzista.

Alussa sijoittajille maksetaan luvattua korkoa tai tuottoa sijoituksille niistä varoista, joita myöhemmät sijoittajat tuovat järjestelmään. Nopeat ja runsaat tuotot saavat monet osallistujat sijoittamaan rahat uudestaan järjestelmään ja houkuttelemaan mukaan uusia sijoittajia. Ideaa markkinoidaan ja levitetään henkilökohtaisen suosittelun periaatteella tutulta toiselle samoin kuin verkostomarkkinointia ja ketjukirjeitä.

Ponzi-huijausten historia

Ponzi-huijauksia on tehty ainakin 1800-luvulta lähtien. Tyypillinen sijoituskohde olivat keksityt Etelä-Amerikan kaivokset, öljylähteet ja pienet yksityiset rautatieyhtiöt. Erilaiset käärmeöljyjä ja muita ihmerohtoja myyvät supliikit liikemiehet harjoittivat myös osakekauppaa, mitä voidaan pitää Ponzi-huijauksina. Henkilökohtaisten todistuskertomusten avulla myydyillä ihmelääkkeillä ei ollutkaan parantavia vaikutuksia eikä väitettyä yhtiötä tai suuria tuotantolaitoksia ollut olemassa, jolloin myydyt osakkeet olivat arvottomia niihin sijoittaneille henkilöille. Kun totuus paljastui, myyntimiehet olivat jo matkustaneet lain kouran ulottumattomiin uusille alueille myymään ideaansa.

Pörssiyhtiöiden tilinpäätöstietoja ja vuosikatsaustiedotteita väärentämällä on saatu aikaan sijoittajien ryntäys ostomarkkinoilla. Yhtiöiden osakkeita on ostettu valtaisia määriä yli niiden todellisen arvon suurien kasvuodotusten ja osinkojen toivossa. Näin tapahtui 1990-luvulla erityisesti it-yritysten ja 2000-luvulla yhdysvaltalaisen energiajätin Enronin kohdalla. It-kuplan puhjettua tuhannet sijoittajat menettivät rahansa yhtiöiden paljastuttua lähes arvottomiksi. Enron teki puolestaan historian ehkä kuuluisimman ja suurimman konkurssin vuoden 2001 lopussa. Näitä vedätyksiä voidaan pitää tietyin varauksin eräänlaisina Ponzi-huijauksina, joskin yritykset harjoittivat yleensä laillista liiketoimintaa toisin kuin monissa perinteisissä ponzeissa tehdään. Pörssiyhtiöiden osakkeiden myynti ei tapahdu henkilökohtaisen suosittelun periaatteella niin kuin tyypillisessä ponzissa, joten tässäkin on eroja tyypilliseen Ponzi-huijaukseen.

Suomen tunnetuin ja ehkä Pohjoismaiden laajin Ponzi-huijausepäily on sijoitusklubi WinCapita, joka toimi aiemmin nimillä WinClub ja GiiClub. Sen kautta väitetään huijatun jopa 70–100 miljoonaa euroa vuodesta 2003 aina 7. maaliskuuta 2008 asti, jolloin klubin internetsivusto suljettiin ja päätekijät katosivat jäljettömiin sijoittajien rahat mukanaan. Poliisi tutkii vuoden 2008 keväällä järjestelmää epäiltynä petoksista, rahankeräysrikoksesta, markkinointirikoksista ja rahanpesusta. Ponzi-huijaus on uudehko tapa saada rikollisesti hankittu raha näyttämään laillisilta tuloilta.

Charles Ponzi

Pääartikkeli: Charles Ponzi

Charles Ponzi, 1920

Ponzi-huijaukset ovat saaneet nimensä Charles Ponzin mukaan (mies tunnetaan myös nimillä Carlo ja Carl Ponzi, Charles Ponei ja Charles P. Bianchi). Hän syntyi Italiassa vuonna 1882, mutta muutti Yhdysvaltoihin omien sanojensa mukaan vuonna 1903. Oltuaan välillä Kanadassa ja kärsittyään rangaistuksia petoksista, hän keksi vuonna 1920 idean, joka teki hänestä maailmankuulun ja josta hänen nimensä on annettu vastaaville muille huijauksille.

Ponzi huomasi, että kansainvälisillä postivastauskupongeilla (IRC eli International Postal Reply Coupon) oli mahdollista tehdä voittoa eri maiden erisuuruisten postimaksujen ja osin nopean inflaationkin ansiosta. Jos joku lähetti rahaa Italiaan ja siellä ostettiin edullisesti IRC, joka lähetettiin sitten Yhdysvaltoihin, niin samaa kuponkia vastaan saatiin vaihdettua suuremman summan edestä postimerkkejä kuin mistä lähtömaassa oli maksettu. Tämän järjestelmän ansiosta Ponzi väitti olevan mahdollista tehdä täysin laillisesti järjestelmän heikkoutta hyväksi käyttäen jopa yli 400 prosentin voittoa kulujen jälkeen, kun vain oli tarpeeksi asiamiehiä hoitamassa muiden sijoituksia.

Ponzi sai muutaman tuttavan sijoittamaan postikuponkeihin ja lupasi heille 50 prosentin tuoton 45 päivän sijoituksesta. Hän maksoi ensin sijoittaneille viimeksi sijoittaneiden varoista lupaamansa tuoton ja sai siten uusia sijoittajia aiempien sijoittajien suositellessa järjestelmää heille. Suuria voittoja saaneet sijoittajat sijoittivat enimmäkseen saamansa voitot ja alkupääoman uudestaan järjestelmään lisävoittojen toivossa, joten Ponzi ei joutunut maksamaan nettovoittoa kovinkaan monelle. Tämä mahdollisti sijoitusten määrän nopean kasvun ja maksukyvyn aiemmin sijoittaneille, jos joku halusi sijoituksensa pois järjestelmästä.

Ponzi sai kerättyä puolessa vuodessa monta miljoonaa dollaria sijoittajilta ennen kuin jäi kiinni rikoksistaan elokuussa 1920. Osa sijoittajista uskoi vielä Ponzin kiinnijäämisen ja syytteiden jälkeen, että hän oli rehellinen liikemies ja että sijoitukset olivat hyvässä turvassa hänen huomassaan. Ponzi tuomittiin lopulta viideksi vuodeksi liittovaltion ja yhdeksäksi vuodeksi osavaltion vankilaan. Hän kuoli myöhemmin köyhissä oloissa Brasiliassa vuonna 1949, vaikka hänen kauttaan oli kiertänyt miljoonia dollareita huijauksen menestysaikana.

Ponzi-huijaukset ja lainsäädäntö

Ponzi-huijaus on Suomessa ja useimmissa maissa lainvastaista. Suomessa rikotaan rahankeräyslakia ja syyllistytään petokseen. Kyseeseen tulee myös markkinointirikos, koska ideaa markkinoidaan totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien markkinointiväittämien avulla. Huijaukseen rahojaan sijoittavien asema on tukala, sillä he syyllistyvät itsekin rahankeräys- ja markkinointirikoksiin, vaikka eivät sitä tietäisi. Käytännössä rahaa ja aikaa järjestelmään hävinneet sijoittajat ovat kuitenkin pääsääntöisesti rikoksen uhreja eivätkä rikollisia. Heidän juridinen asemansa on silti heikko, sillä sijoitettuja rahoja ei yleensä voi saada takaisin. Ne tuomitaan valtiolle menetetyiksi, jos pääsyylliset tuomitaan ja varat saadaan takavarikoitua. Muussa tapauksessa ne päätyvät päätekijöiden taskuihin ja jäävät sijoittajien henkilökohtaiseksi tappioksi.

Ponzi-huijaukset ja verkostomarkkinointi

Pääartikkeli: verkostomarkkinointi

Verkostomarkkinointi on myyntijärjestelmä, jossa tuotteita ja palveluita kaupitellaan henkilöltä toiselle suositteluperiaatteen mukaan. Suosittelija saa palkkioita oman tuotemyyntinsä sekä henkilökohtaisten ostojensa lisäksi alalinjaan värvätyn myyjäjoukon tuottaman liikevaihdon perusteella. Palkkiojärjestelmä on monitasoinen eli palkkioita saa useammalta kuin yhdeltä tasolta myyjiä alapuolisesta organisaatiosta. Tästä syystä järjestelmää kutsutaan myös nimellä monitasomarkkinointi. Henkilökohtaiseen suositteluun perustuvan markkinointimenetelmän vuoksi järjestelmää kutsutaan myös suosittelumarkkinoinniksi monien muiden nimien lisäksi. Ponzi-huijausten ja verkostomarkkinoinnin välinen raja ei ole selvä. Esimerkiksi Albaniaa vuonna 1997 ryöstäneet yritykset voidaan luokitella verkostomarkkinoinniksi samoin kuin Ponzi-huijaukseksi sanottu pyramidipeli nimeltä TaxPeople eli Renaissance Yhdysvalloista.

Ponzi-huijaus voi erota verkostomarkkinoinnista siten, ettei siinä välttämättä kaupitella todellista tuotetta tai palvelua. Myös palkkiojärjestelmä voi poiketa verkostomarkkinoinnin palkkiojärjestelmistä. Verkostomarkkinointi muuttuu kuitenkin Ponzi-huijaukseksi, kun se leviää uusille maantieteellisille alueille tai kun yhtiö avaa uusia tuotantolinjoja, jolloin myöhemmin mukaan lähtevien sijoituksista maksetaan palkkiota aiemmin mukaan lähteneille. Tällöin tuotteiden hintaan sisältyy ns. vastikkeetonta osuutta eli tuotteet myydään reiluun ylihintaan, jolloin pyramidipelin toteennäyttäminen on vaikeaa ja jopa mahdotonta. Tästä syystä viranomaiset eivät voi tehdä paljoakaan estääkseen verkostomarkkinoinnin tavoin toteutettua pyramidipeliä, vaikka se sisältää saman osallistujien kannalta itsetuhoisen tappiomekanismin, joka aiheuttaa valtaosalle osallistujista vääjäämättömän taloudellisen tappion.

Ponzi-huijaukset ja verkostomarkkinointi aiheuttavat valtaosalle osallistujia taloudellisen tappion, koska rahaa ei tule verkoston sisälle kovinkaan paljoa sen ulkopuolelta. Suurin osa tai kaikki raha tulee järjestelmään sen sisältä, osallistujilta. Näin myöhemmin mukaan lähteneet maksavat aiemmin mukaan lähteneiden saamat palkkiot, vaikka virallisesti maksut kulkevatkin pääyhtiön kautta ja ne maksetaan tuotemyyntien perusteella.

Kun tuotteet sisältävät reilua ylihintaa ja jäsenet maksavat lisäksi ylihintaa koulutuksesta ja markkinointimateriaalista, niin järjestelmiä voidaan epäillä pyramidipelistä, vaikka tuotteita ja palveluita myytäisiinkin jonkin verran myös loppukäyttäjille eli verkoston ulkopuolisille asiakkaille. Pyramidipelin määritelmän mukaan riittää, että vain osa maksetuista palkkioista aiheutuu vastikkeettomasta myynnistä ja on siten laitonta rahankeräystä, jossa maksajina toimivat myöhemmin mukaan lähteneet eivätkä todelliset asiakkaat.

Pääosa kaikista verkostoon palautetuista maksuista on peräisin osallistujien tuoteostoista omaan kotitalouteen ja suorista tai epäsuorista osallistumismaksuista, mikä antaa verkostomarkkinointiyrityksistä pyramidipelin vaikutelman kaikkine tunnusmerkkeineen: suurin osa osallistujista häviää rahaa ja näiden häviäjien rahoilla maksetaan harvojen aiemmin mukaan lähteneiden voittajien palkkiot sekä pääyhtiön omistajien voitot tai osa niistä.

Henkilökohtainen luottamus idean markkinoijaan ja usko rahan saamiseen

Sijoituskohteen markkinoija on taitava psykologinen manipuloija ja uskottava esiintymisessään. Hän herättää luottamusta ja ihailua kuulijoissaan ollen heille esikuva yrittäjyydestä ja rohkeudesta. Ehdokkaat uskovat hänen lupauksiinsa suurista tuloista, jos nämä vain rohkenevat sijoittaa tähän "uuteen toimintaan". Sijoituskohde on yleensä aina jotakin uutta ja mullistavaa, ennen näkemätöntä laajuudessaan, suuruudessaan, tehossaan, tuotto-odotuksissaan, kasvuvauhdissaan ja loistossaan. Se on jotakin, mitä ihmiset haluavat uskoa voidakseen olla osallisia uskomattomasta onnenpotkusta, kun juuri heidät on valittu saamaan vaurautta löydön avulla.

Ponzi-huijauksen aloittaja maksaa alussa saamistaan sijoituksista korkoa tai sijoitusten palautusta osalle osallistujista. Nämä innostuvat tästä nopeasta voittojen kotiuttamisesta niin paljon, että suosittelevat ideaa äveriäille tai rahaa muuten vain haluaville tuttavilleen. Voittoja kotiuttaneet osallistujat sijoittavat usein saamansa voitot takaisin järjestelmään, jolloin huijauksen käynnistäjän ei tarvitse maksaa kaikkia sijoituksia kovin monelle takaisin – tuskin yhdellekään.

Pelin ideana on se, että myöhemmin mukaan lähtenyt maksaa aiemmin verkostoon liittyneelle palkkion värvätyksi tulemisestaan. Värvätyksi tullut ja hänet värvännyt henkilö eivät tiedä sitä, että uusi osallistuja maksaa itse palkkion omaan "ylälinjaansa". He luulevat, että palkkiot ovat peräisin tuottavasta sijoituskohteesta eikä uusilta osallistujilta.

Niin kuin huijauksissa yleensä, myös ponzi-huijaus tarvitsee hyväuskoisia uhreja, joiden rahalla ja vaivalla päätekijät rikastuvat. Ilman uskoa ei mikään pyramidijärjestelmä voisi toimia. Usko onkin keskeinen tekijä kaikissa pyramidijärjestelmissä: verkostomarkkinointi, ponzi-huijaukset ja ketjukirjeet. Osallistujien usko järjestelmän tuottavuuteen ja päätekijöiden rehellisyyteen jatkuu usein vielä sen jälkeen, kun yrityksen toiminta on joutunut median arvostelun kohteeksi ja poliisitutkinnan alle. Osa uskoo järjestelmään ja sen johtajiin vielä tuomioiden jälkeen. Pääosa tunnustaa kuitenkin joutuneensa petoksen uhriksi, kun tajuaa menettäneensä rahansa, mutta osa pitää tappiotaan muiden kuin järjestelmän ja päätekijöiden syynä. Uskosta luopuminen vaikuttaisi koko maailmankatsomuksen muutokseen, mistä syystä siihen ei olla valmiita etenkään verkostomarkkinoinnin tavoin toteutetuissa huijauksissa.

Ponzi-huijausten vaikutus ihmissuhteisiin ja yhteiskuntaan

Ponzi-huijaukset vaikuttavat tuhoisasti ihmissuhteisiin ja yhteiskuntaan. Ideaa levitetään tuttujen, ystävien ja sukulaisten välityksellä, missä mukaan lähteminen perustuu henkilökohtaiseen luottamukseen ja suostuttelutaitoon. Kun järjestelmä paljastuu petokseksi ja rikokseksi, niin suosittelijat eli sponsorit joutuvat hankalaan asemaan läheistensä edessä. Ystävyyssuhteet voivat katketa ja viha saattaa johtaa väkivaltaisiin purkauksiin. Mukaan lähteneet kokevat lisäksi syyllisyyttä ja häpeää, mikä yhdessä pelon kanssa voi aiheuttaa vakavia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia.

Ponzi-huijausten vaikutus yhteiskuntaan on tuhoisa myös psykososiaalisin perustein eikä pelkästään sen aiheuttamien taloudellisten tappioiden ja verotulojen pienenemisen vuoksi. Rahansa menettäneet käyttävät tappioita vähennyksinä veroilmoituksissa, mikä pienentää verotuloja, jos vähennykset hyväksytään. Lisäksi toiminnasta voittoa saavat eivät yleensä maksa veroja voitoistaan. Osa sijoittaakin toimintaan pimeitä varoja ja pelaa uhkapeliä tietäen toiminnan luonteen. Suurin osa jää toiminnassa häviölle, mutta ensimmäisenä mukaan lähteneet voivat voittaa sievoisia summia. Ponzi-huijauksia on käytetty Suomessa myös rahanpesussa, niin että rikollisesti hankittu raha on saatu näyttämään lailliselta sijoitusvoitolta järjestelmän kautta. (WinCapita eli WinClub ja aiempi GiiClub 2003–7.3.2008 )

Suuret Ponzi-huijaukset ja verkostomarkkinointiyritykset ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa kokonaiselle kansalle ja valtiolle. Albania joutui huijausten uhriksi vuonna 1997, jolloin suuri osa väestöstä menetti huijauksiin säästönsä ja kansantalous romahti varojen päätyessä ulkomaisten rikollisten käsiin. Venäjän suurin Ponzi-huijaus MMM vei arviolta 1,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria liki kahdelta miljoonalta sijoittajalta 1990-luvulla. Myös muita suuria huijauksia on jäänyt viranomaisten haaviin useissa eri maissa jättäen jälkeensä rahansa menettäneitä ihmisiä ja kurjuutta. Syynä järjestelmien onnistumiseen ei voida pitää pelkästään ihmisten hyväuskoisuutta, sillä taustalla ovat vaikuttaneet osaltaan nerokkaimmat talousrikolliset mielet ja taitavimmat psykologiset vaikuttajat huijausten saralla.

Ponzi-huijausten jatkuvuus

Toisin kuin yleisesti uskotaan, Ponzi-huijaus voi jatkua loputtomiin. Toiminta loppuu vain siinä tapauksessa, että viranomaiset pysäyttävät sen tai päätekijät jänistävät ja livistävät kassa mukanaan. Pyramidi voi kaatua myös liian suureen kokoon ja julkisuuteen. Silloin järjestelmän huono maine pitää huolen siitä, ettei uusia sijoittajia tule tarpeeksi nopeasti lisää ja idea menettää hohtonsa sijoittajien silmissä. Mitä suurempi osallistujamäärä järjestelmässä on, sitä useampi menettää sijoituksensa saamatta mitään takaisin ja näin järjestelmä kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Jos sijoituksia virtaa kuitenkin tasaisena virtana systeemiin ja verkosto leviää uusille maantieteellisille alueille, niin toimintaa on periaatteessa mahdollista jatkaa vaikka loputtomiin.

Ponzi-huijauksia voidaan pitkittää siten, että saadaan osallistujat tekemään pitkäaikaisia sijoituksia, mitä ei voi nostaa ulos järjestelmästä vasta kuin määräajan kuluttua. Osallistujien tai oikeammin pelaajien voitot näkyvät sitten pitkin matkaa virtuaalisina tuottoina. Kun sitten lopulta maksun aika tulee, niin läheskään kaikki osallistujat eivät saa sijoituksiaan ja tuottojaan ulos järjestelmästä. Rahat ovat kadonneet tai järjestelmä alkaakin tuottaa yllättäen suuria tappioita juuri ennen kotiutusta, jolloin mitään nostettavaa ei jää jäljelle. Sen pitäisi tietysti herättää epäilyksiä, mutta silti jotkin järjestelmät voivat jatkaa vuosia ennen kuin viestimet tai poliisi paljastavat ne huijaukseksi.

Monet sijoittajat eivät ota järjestelmästä ulos pääomaansa, kun tuottojen kotiuttamisen aika tulee. He saattavat nostaa pelkästään voitto-osuuden ja sijoittaa pääoman systeemiin uudelleen. Jotkut sijoittavat voitot ja alkuperäisen pääoman takaisin systeemiin suurempien voittojen toivossa. Tämä hidastaa järjestelmän paljastumista huijaukseksi, koska kestää kauan aikaa ennen kuin suuri määrä sijoittajia huomaa menettäneensä rahansa, kun eivät saakaan sijoituksiaan ja voittojaan takaisin.

Varovaisimmat pelaajat ja varhain liittyneet saattavat saada sijoituksensa suurelta osin tai jopa enimmäkseen takaisin, kun alkavat epäillä systeemiä ja yrittävät irrottautua siitä vähin äänin. Päätekijät maksavat osalle sijoittajia voitot ja sijoitukset asianmukaisesti, jotta saavat pidettyä mielenkiintoa yllä ja lisättyä järjestelmän uskottavuutta.

Jos pelistä irtaantujia alkaa olla kuitenkin liikaa, päätekijät voivat itse lopettaa järjestelmän ylläpidon, kerätä pääomat ja kadota jäljettömiin. Näin käy, kun järjestelmä käy liian suureksi ja maa alkaa polttaa jalkojen alla sijoittajien vaatiessa sijoituksiaan ja voittoja yhä suuremmassa määrin ulos järjestelmästä. Viranomaisten ja poliisin mahdolliset tulevat tutkinnat saavat rikolliset myös luopumaan järjestelmästä, vaikka muuten he voisivat ehkä jatkaa sen pyörittämistä loputtomiin.

Yksi tämän hetken suurimmista huijauksista on TMON-System.com joka väittää toimivansa e-commerence alalla.^lähde?

Tunnettuja Ponzi-huijauksia

• Yhdysvallat 1968–2008: Bernard Madoffin jättimäinen sijoitushuijaus
• Venäjä 1994: MMM-huijaus, jossa ainakin kaksi miljoonaa venäläistä menetti rahansa ja 1,5 mrd USD huijattiin, toinen lähde puhuu jopa 10 miljoonasta huijatusta.
• Albania 1997: Albania joutui kuohuksiin, kun Ponzi-huijauksilla riistettiin kansan rahat ja valtion johto oli mukana huijauksessa. Valta vaihtui, mutta kansa ei saanut rahojaan takaisin.
• Suomi 2005–2008: WinClub eli WinCapita
• Maailma 2014–: Onecoin, Bulgariasta lähtöisin oleva kryptovaluutan maineella ratsastava yritys. Toimintaa ympäri maailmaa, paljon myös Suomessa.

Katso myös

• Verkostomarkkinointi
• Monitasomarkkinointi
• Ketjukirje
• Wincapita
• Järjetön innostuneisuus

Kirjallisuutta

• Nars, Kari: Miten miljoonia huijataan: Suurpetkuttajien värikäs historia. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5049-5.