Siirry sisältöön

Pontus De la Gardie

Wikipediasta
Pontus De la Gardien muotokuva 1500-luvulta.

Pontus De la Gardie (1520 Caunes-Minervois, Aude, Languedoc, Ranskan kuningaskunta – 5. marraskuuta 1585 Narva, Ruotsin kuningaskunta) oli ranskalaissyntyinen ruotsalainen sotapäällikkö,[1] vapaaherra ja valtaneuvos, jonka alkuperäinen porvarisnimi oli Ponce d'Escouperie.[2]

Jäätyään tanskalaisissa joukoissa ruotsalaisten sotavangiksi Pohjoismaiden seitsenvuotisessa sodassa ja siirryttyään Ruotsiin vuonna 1565 hän omaksui uuden nimen, joka juontuu hänen Languedocin maakunnassa sijainneen synnyinkaupunkinsa Caunes-Minervoisin lähellä olevasta La Gardien tilasta.[2] Hänet aateloitiin vuonna 1571 ja hänelle annettiin Ekholmenin kartanon tilukset Enköpingin lähistöllä.[3]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen vanhempansa olivat kauppias, porvari[3] Jacques Scorperier, joka oli Roussolin ja La Gardien herra ja Catherine de Sainte Colombe.[3]

Vanhempiensa päätöksellä Ponce annettiin kirkon palvelukseen ja hän sai koulutuksensa Montlieussa Carcassonnen hiippakunnassa. Hänen luonteensa kuitenkin johdatti hänet sotilasuralle. Hän teki ensimmäisen sotaretkensä marsalkka, Brissacin herttua Charles I de Cossén komennuksessa Italiaan Piemonteen ja osallistui useisiin Euroopan kuningaskuntien sisäisiin konflikteihin.[3]

De La Gardie nousi maihin vuonna 1559 Skotlannissa joukkojen kanssa, jotka Henri II lähetti tukemaan sisartaan Marie Guisea Skotlannin sisällissodassa. Château-Cambresisin rauhan jälkeen astui Tanskan kuningas Fredrik II:n palvelukseen. Uusi isäntä lähetti hänet ranskalaisten ja skotlantilaisten "rautakaula ritari" palkkasotilaiden kanssa pelastamaan Varbergin linnoitusta, jossa käskynhaltija Nils Boije vangitutti hänet vuonna 1565, eikä hän osoittanut minkäänlaista vastahakoisuutta vaihtaa Tanskan kuninkaan palvelusta ruotsalaiseen.[3]

Viisauden, rohkeuden ja taidon avulla hän nousi pian Eerik XIV:n suosioon ja pysyi siellä, huolimatta neuvonantaja Jöran Perssonin kuninkaalle osoittamista pyynnöistä lähettää De la Gardie takaisin kotimaahansa, "jossa hänen sukuaan ei saa panetella eikä kerskua". Epäluottamus ei ollut täysin perusteeton sillä De la Gardie siirtyi herttuoiden puolelle johtamaan hanketta, joka riisti Eerikiltä tämän kruunun ja kuningaskunnan. Tämän jälkeen hän sai suosikkiaseman Juhana III:n hovissa, ja tämä palkitsi hänet läänityksillä ja kunnianosoituksilla. Häntä käytettiin useissa tärkeissä lähetystöissä hansakaupunkeihin, vuonna 1571 Ranskaan, Espanjan Alankomaihin, Napolin kuningaskuntaan ja Kirkkovaltioon paavi Gregorius XIII:n luokse, jonka kanssa hän neuvotteli vuonna 1576 Ruotsin kirkon ja katolisen kirkon uudelleenyhdistymisen ehdoista.[3][4]

Vaimo Sofia Gyllenhielmin hautamonumentti Tallinnan tuomiokirkossa, kuvanveistäjä Arent Passer 1595.

Avioliitto ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän meni 60-vuotiaana naimisiin katolisin menoin tammikuussa 1580 Vadstenan luostarikirkossa, jesuiittojen pääsihteeri Antonio Possevinon läsnäollessa, kuningas Juhana III:n ja Kaarina Hannuntyttären aviottoman, hieman yli 20-vuotiaan tyttären Sofia Johansdotter Gyllenhielmin (1556/1559–1583) kanssa, joka oli aateloitu vuonna 1577.[3]

Heidän lapsiaan olivat Brita Pontusdotter De la Gardie (1581–1645), Johan De la Gardie (1582–1642) ja Jakob De la Gardie (1583–1652). Sofia Johansdotter kuoli pian viimeisen lapsensa syntymän jälkeen kesäkuussa 1583 ja hänet on haudattu Tallinnan tuomiokirkkoon.

Sotapäällikkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

De la Gardie sai Suomen käskynhaltijan valtuudet ja ylipäällikön aseman 1580-luvun alussa ja johti Ruotsin Venäjää vastaan käymään 25-vuotiseen sotaan liittynyttä hyökkäystä, joka alkoi syksyllä vuonna 1580. De la Gardie valloitti 7 000 miehen vahvuisine ruotsalais-suomalaisine sotajoukkoineen marraskuussa Käkisalmen linnan ja kaupungin, minkä jälkeen Laatokalle perustettiin laivastoeskaaderi häiritsemään venäläisten ja karjalaisten Pähkinälinnaan suuntautunutta liikennettä. De la Gardie majoitti joukkonsa kuudeksi viikoksi Savoon ja Viipurin linnan lääniin.[5][6]

Rakveren hänen johtamansa armeija valloitti helmikuussa 1581 ja Narvan saman vuoden syyskuussa. Lisäksi De la Gardie onnistui valloittamaan Inkerin, mutta ei kuitenkaan Pähkinälinnaa.[7][8] Hänestä tuli Viron ja Inkerinmaan käskynhaltija. De la Gardie solmi venäläisten kanssa aselevon kolmeksi vuodeksi 10. päivä elokuuta vuonna 1583. Pysyvää rauhaa ei saatu aikaan, koska Ruotsi suostunut luopumaan Inkerinmaasta.[9] Juhana III antoi hänelle Kolgan kartanon läänitykseksi vuonna 1581 Liivinmaan sodassa saatujen voittojen palkkioksi.[10]

Vielä äskeittäisestä sairaudesta toipuva ja painavaan turkkiin verhoutunut Pontus De la Gardie hukkui 65-vuotiaana paluumatkallaan rauhanneuvotteluista venäläisten kanssa veneonnettomuudessa 18 muun hengen kanssa Narvanjokeen[11][3] marraskuussa 1585[4] ja hänet on haudattu Tallinnan tuomiokirkkoon.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Matrikel öfwer Swea rikes ridderskap och adel ...1 (1754) s. 62
  2. ↑ a b Personakt för Pontus de la Gardie (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ a b c d e f g h Herman Hofberg, Frithiof Heurlin, Viktor Millqvist, Olof Rubenson: 1. De la Gardie, Pontus (Svenskt biografiskt handlexikon) runeberg.org. 1906. Viitattu 18.11.2025. (ruotsiksi)
  4. ↑ a b [https://www.blf.fi/artikel.php?id=529 DE LA GARDIE, Pontus
 (d. 1585)
 Fältherre, riksråd, friherre
] Biografisk lexikon för Finland. Viitattu 18.11.2025.
  5. ↑ Keränen, Jorma: Kustaa Vaasa ja uskonpuhdistuksen aika, s. 156. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0
  6. ↑ Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 22-23. Kustannus Oy Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7
  7. ↑ Zetterberg, Seppo: Uusi Viron historia, s. 75-76. SKS, 2017. ISBN 978-952-222-838-3
  8. ↑ Seppälä s. 23–24.
  9. ↑ Seppälä s. 24.
  10. ↑ Mäkeläinen, Tapio: Viro: kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa, s. 116–117. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2936-5
  11. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pontus De la Gardie Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pontus_De_la_Gardie&oldid=23685365”