Pommerinlahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Satelliittikuvassa ylhäällä Pommerinlahden eteläisin osa, keskellä Oderinhaffi eli Stettininhaffi.

Pommerinlahti (saks. Pommersche Bucht, puol. Zatoka Pomorska) on lahti Itämeren lounaisosassa Saksan ja Puolan rannikoilla. Sen rannoilla sijaitsee Pommeri.

Etelässä Pommerinlahden erottaa Oderinhaffista eli Stettininhaffista ja siihen laskevan Oderjoen suistosta kaksi saarta, Usedom ja Wolin. Lahden yhdistää haffiin kolme vesiväylää: Dziwna, Świna ja Peene. Lännessä Pommerinlahti rajoittuu Rügenin saareen ja pohjoisessa sen alueen katsotaan ulottuvan Tanskalle kuuluvaan Bornholmin saareen saakka.

Ympäröivistä Itämeren alueista Mecklenburginlahti on lännessä, Arkonanmeri eli Arkonan allas luoteessa ja Bornholmin allas pohjoisessa. Pommerinlahden itä- ja koillispuolista merialuetta kutsutaan yksinkertaisesti Etelä-Itämereksi. Lahden Saksan puoleiset rannikot ovat Mecklenburg-Vorpommernin osavaltiossa, Puolan puoleiset enimmäkseen Zachodniopomorskien voivodikunnassa.

Pommerinlahtea reunustava Pommeri oli ennen vuotta 1945 kokonaisuudessaan osa Saksaa, mutta se jaettiin toisen maailmansodan jälkeen kahtia siten, että Puolaan liitettiin itäosa, Taka-Pommeri, ja Saksalle jäi länsiosa, Etu-Pommeri. Tämä tuli sen jälkeen kuulumaan Saksan demokraattiseen tasavaltaan, kunnes Saksat 1990 yhdistyivät. Oder on maiden rajajokena, kuitenkin niin, että sen suisto ja siellä oleva Szczecinin (Stettinin) kaupunki kuuluu kokonaan Puolalle. Jaon seurauksena Oderinhaffia ja Pommerinlahtea erottavista saarista läntisempi Usedom on kahden valtion aluetta, suuremman länsiosan kuuluessa Saksalle ja pienemmän itäosan Puolalle, kun taas itäisempi Wolin on kokonaan Puolaa, näin myös Świnoujścien (Swinemünden) kaupunki on Puolassa. Myös lahdesta suurin osa on Puolan merialuetta.

Pommerinlahden suurin syvyys on 20 metriä ja suolapitoisuus on noin 8 promillea. Lahden poikki kulkee jatkuvasti ylläpidettäviä syväväyliä, joita myöten myös suuremmat alukset ja valtamerilaivat voivat vierailla Szczecinin ja Świnoujścien satamissa. Puolan hallitus päätti 1995, että vesiväyliä näihin molempiin satamiin voidaan pitää Puolan aluevesinä. Saksan ja Puolan välisen rajan kulku mukaan lukien meriraja Pommerinlahdella on kuitenkin Saksojen yhdistyttyä määritelty sopimuksissa yksiselitteisesti, päätös oli siis sikäli yksipuolinen kannanotto ilman kansainvälisoikeudellista perustaa. Tästä huolimatta vuonna 2006 maiden väliset suhteet kärsivät Puolan syytettyä Saksan laivastoa rajaloukkauksesta näillä aluevesillä.

Pommerinlahden rannikon tärkeimmät satamat ovat Świnoujście ja Dziwnów, molemmat puolalaisia kaupunkeja. Saksan puoleisesta lahdesta suurin osa on määritelty Pommerinlahden luonnonsuojelualueeksi ympäristöministeriön päätöksestä syksyllä 2005. Suojelualueen pinta-ala on noin 200 000 hehtaaria.

Lahden rannalla Usedomin saarella sijaitsevat Saksan keisarien aikanaan arvostamat kylpyläkohteet eli Dreikaiserbäder: Ahlbeck, Bansin ja Heringsdorf. Muitakin kylpylöitä on, etenkin Rügenillä, ja Ostseebad Binzistä Berliinin ja Erfurtin kautta Düsseldorfiin kulkeva InterCity-juna kantaa nimeä Pommersche Bucht.