Polyteknikkojen ilmailukerho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Polyteknikkojen ilmailukerho ry, joka tunnetaan paremmin lyhenteellään PIK, on Aalto-yliopiston (ennen Teknillisen korkeakoulun) opiskelijoiden lentokerho. Se perustettiin 26. maaliskuuta 1931. Kerho toimi ensimmäiset kaksi vuotta ensin nimellä ”Ilmailuteikkarit” ja sitten ”Polyteikkareiden Ilmailukerho”.

Vuonna 1983 kerholle myönnettiin ensimmäisenä Kar-Airin kiertopalkinto tuloksellisesta moottorilentotoiminnasta.[1]

Koneiden suunnittelija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerho alkoi hyvin pian rakentaa omien suunnitelmien pohjalta purjelentokoneita. Näistä ensimmäiset perustuivat ulkomaisten koneiden ”kopiointiin”, esimerkiksi Wrona-purjelentokone oli PIK-1-koneen taustalla. Myöhemmin, 1940-luvulta lähtien, purjelentokoneet on suunniteltu siten, että suunnittelutyö on ollut lentotekniikkaa opiskelevien teekkareiden harjoitustöitä ja diplomitöitä. Kuuluisin, kaupallisesti menestynyt ja kilpailuissa menestynyt oli PIK-20-purjelentokone 1970-luvulla.

PIK-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PIK-15 ”Hinu” Nummelan lentokentällä kesällä 2000
  • PIK-1 tehopurjelentokone, pääsuunnittelijat olivat Sergei Forsblomin ja Paavo Järvenpään, joten koneen alkuperäinen tunnus oli PS-1. Kone valmistui vuoden 1938 alussa. Sarjatuotantoa ei toisen maailmansodan takia tullut. Harlen teoksen mukaan Forsblom suunnitteli koneen Henrik Rydin kanssa.
  • PIK-2 oli Sergei Forsblomin suunnitelma Wrona-koneen pohjalta – tätä konetta ei rakennettu.
  • PIK-3a oli Lars Norrménin diplomityönä (”Aerodynamiska och hållfasthetsberäkningar av ett segelflygplan”, vuonna 1947) suunnittelema Kanttikolmosen nimen saanut kerholuokan purjelentokone. Niitä rakennettiin kahtena versiona neljä kappaletta 1950-luvulla.
  • PIK-3c ”Kajava” on Olavi Roinisen johtama purjelentokonehanke, joka alkoi vuonna 1957. Pääsuunnittelijoina toimivat Olavi Roinisen ohella myös Urpo Pikkarainen ja Tuomo Tervo. Kone pärjäsi erinomaisesti kansainvälisissä kilpailuissa.
  • PIK-4 oli Kaarlo J. Temmeksen, joka toimi sodassa hävittäjälentäjänä, vuoden 1944 suunnitelma Wronan perusteella. Yhtään tällaista konetta ei rakennettu.
  • PIK-5a-harjoituspurjelentokone, pääsuunnittelija Kaarlo Temmes. Suunnittelu alkoi 1945 ja Cumulus muuntui PIK-5b:ksi ja PIK-5c:ksi
  • PIK-6 oli Pehr Schalinin 1946 suunnittelema teholuokan purjelentokone, joka oli hänen diplomityönsä (”Konstruktion av högvärdigt distanssegelflygplan”, 1946). Konetta ei rakennettu.
  • PIK-7 eli Harakka II ja III -koneiden pääsuunnittelijat olivat J. Nurmi, Raimo Häkkinen ja Juhani Heinonen.
  • PIK-8 oli PIK:in ensimmäinen moottorikone, jota ei kuitenkaan rakennettu. Se oli Juhani Heinosen diplomityö vuodelta 1948 (”Suunniteltava 115 hv moottorilla varustettu 2-paikkainen alatasoinen, vapaasti kantava urheilu- ja koulukone, joka sopii purjelentokoneiden hinaukseen”)
  • PIK-9 oli toinen moottorikone eikä sitäkään rakennettu. Se oli Raimo Häkkisen diplomityö (”65 hv:n moottorilla varustetun yksipaikkaisen harjoituslentokoneen suunnittelu”) vuonna 1948.
  • PIK-10 ”Paukkulauta” -moottoripurjehtija, jonka pääsuunnittelija oli Carl Stude. Se oli Grunau Baby -purjelentokoneen moottoroitu versio, joka lensi 1950–1969.
  • PIK-11 ”Tumppu” oli kerhon rakentama moottorilentokone. Kai Mellén ja Ilkka Lounanmaa suunnittelivat sen vuonna 1948. Konetta on rakennettu eri lentokerhoissa neljä kappaletta.
  • PIK-12 ”Kakstoistapaikkainen” oli kerhon ensimmäinen kaksipaikkainen purjelentokone, jonka suunnitteli vuonna 1952 Ilkka Lounamaa. Sitä rakennettiin neljä kappaletta.
  • PIK-13-kilpapurjekone, jonka suunnitteli Antti Koskinen vuosina 1953–1954. Kone lensi 1954–1956.
  • PIK-14 oli vuonna 1956 Olavi Roinisen tekemä suunnitelma, jota ei toteutettu.
  • PIK-15 ”Hinu” -moottorikone purjelentokoneiden hinaukseen, pääsuunnittelijat Kai Mellén, Ilkka Lounamaa ja Jussi Rinta. Suunnittelu alkoi vuonna 1960 ja koneen ensilento oli 29. elokuuta 1964. Seitsemän valmistettua konetta.
  • PIK-16 ”Vasama” oli vakioluokan purjelentokone 1960-luvun alusta. Pääsuunnittelijat Tuomo Tervo ja Kurt Hedström. Yli 50 teollisesti valmistettua konetta.
  • PIK-17a ”Tumppi” – pääsuunnittelijat Kurt Hedström, Ilkka Järvempää ja Juhani Mäkinen.
  • PIK-17b ”Tintti” – edellisen variaation suunnittelivat Kurt Hedström, Mauri Määttänen ja Björn-Olof Lagerqrantz.
  • PIK-18 ”Sytky” oli Ilkka Lounamaan 1950-luvulla suunnittelema pieni moottorikone, jonka tamperelainen ilmailukerho rakensi vuonna 1976.
  • PIK-19 ”Muhinun” suunnittelivat Jukka Tervamäki, Ilkka Rantasalo ja Pekka Tammi vuonna 1969. Se oli tehty kuitulujitetusta muovista TKK:n Kevytrakennetekniikan laboratoriossa.
  • PIK-20 ”Tiu” perustuu Pekka Tammen diplomityöhön. Koneesta tehtiin eri versioita, joita valmistettiin teollisesti yli 420 kappaletta, joka on ylivoimaisesti Suomen ilmailuhistorian suurin lentokoneen tuotantosarja. 20E-mallin valmistusoikeudet myytiin 1980 ranskalaiselle Siren-yhtiölle.[2]
  • PIK-21 ”Super-Sytky” on vuonna 1975 Kai Mellénin suunnittelema moottorikone.
  • PIK-22 oli Erkki Ahopellon diplomityö vuonna 1977. Se oli kaksipaikkaisen purjelentokoneen esisuunnitelma.
  • PIK-23 ”Suhinu” (”superhinauskone”), prototyyppi valmistunut vuonna 1982. Koneen rakenne on lujitemuovia eikä metallia kuten useimmat luokkansa tuonaikaiset koneet. Suunnittelijoina muun muassa J. Purje ja Erkki Ahopelto.
  • PIK-24 ”Pileus” on PIK-20:n siipeen perustuva moottoripurjehtija, jonka suunnitteli Björn-Olof Lagercranzin 1977.
  • PIK-25 ”Varttimarkka”, pääsuunnittelija DI Ari Vahtera. Suunnittelu alkoi vuonna 1985. Ensilento tapahtui 21. kesäkuuta 2007.
  • PIK-26 on PIK:in ainut ultralight-kone. Pääsuunnittelija on DI Kai Mellén. Sen ensilento tapahtui 10. elokuuta 1996.
  • PIK-27 ”Sehinu” on hinauskone. Pääsuunnittelija toimi DI Aki Suokas.

Lentokerho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PIK on ollut 1980-luvulla Suomen suurin purjelento- ja moottorilentokouluttaja. Se toimii Malmin ja Räyskälän lentokentiltä. Moottorikonekalustoon kuuluu Diamond DA-40 TDI OH-DDS, Cessna 152 OH-CAO ja PIK-23 Suhinu OH-TOW. Lisäksi yhdistys omistaa Diamond DA-40 TDI -koneen hylyn (OH-FDA), joka teki pakkolaskun mereen keväällä 2007 Helsingin edustalle. Purjekonekalustona on kaksipaikkaiset DG-505 Orion, Grob G103A ja yksipaikkaiset LS8-18, LS4-a sekä Grob G102.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • pik.fi/ PIKin kotisivu
  • Vilho Harle: Vinka ja Haukka. Tampere, 1978.
  • Riihelä, Kaitera, Oikarainen, Patolinna, Pääsky ja Vallikari (toim.): Polyteknikkojen Ilmailukerho r.y. 50 v 26.3.1931 – 26.3.1981. PIK, 1981.
  • Raunio, Jukka: Lentäjän näkökulma III, PIK-sarjan lentokoneet. J. Raunio, 1995. ISBN 951-96866-1-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. KAR-AIRin kiertopalkinto, Suomen Ilmailuliitto. Viitattu 14.1.2017.
  2. Nyman, Hannele & Poutasuo, Tuula: Muovikirja, Arkitavaraa ja designesineitä, s. 165. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29132-3.