Pohjoismainen museoliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pohjoismainen museoliitto (ruots. Nordiska museiförbundet, tansk./norj. Nordisk Museumsforbund) on yhdistys, jonka jäseniksi ovat tervetulleita kaikenikäiset museoammattilaiset sekä museotoiminnasta kiinnostuneet kaikista Pohjoismaista, Suomesta ja Ahvenanmaalta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Färsaarilta ja Grönlannista sekä Islannista. Jäsenet voivat olla sekä yksityishenkilöitä että yhteisöjä. Myös opiskelijat ja eläkeläiset ovat tervetulleita. Jokaisessa maassa toimii osasto, jota johtaa työvaliokunta. Suomessa osasto on järjestäytynyt yhdistykseksi, jonka nimi on Pohjoismainen Museoliitto Suomi ry.

Liitto perustettiin vuonna 1915. Tuolloin sen nimi oli Skandinaavinen museoliitto Skandinaviska museiförbundet ja se oli ensimmäisiä pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä harjoittavia yhteisöjä. Liiton aatteelliset juuret olivat tuolloin 1800-luvun poliittisessa skandinavismissa. Sata vuotta myöhemmin, vuonna 2015 Kööpenhaminassa pidetyssä juhlakonferenssissa, jäsenet päättivät muuttaa nimeksi Pohjoismainen museoliitto, koska pohjoismaisuus kuvaa käsitteenä parhaiten liiton toimintaa ja tarkoitusta.lähde?

Pohjoismainen museoliitto toimii Pohjoismaiden kulttuuri-, taide- ja luonnonhistoriallisten museoiden ja niiden työntekijöiden yhteisenä verkostona. Liiton tarkoitus on edistää museoalan pohjoismaista yhteistyötä ja ammatillisia kontakteja. Ytimessä on moniammatillisen osaamisen, kokemusten ja visioiden vaihto. Moniammatillisuus toteutuu erityisesti konferensseissa ja seminaareissa, joissa yhteisiä kysymyksiä käsitellään monipuolisesti eri näkökulmista.

Liitto järjestää kahden tai kolmen vuoden välein jossakin Pohjoismaassa konferenssin, johon kuuluu luentoja, työpajoja ja retkiä. Jokainen osasto järjestää välivuosina omaa ohjelmaa kuten museokäyntejä ja esitelmiä, mutta myös yhteistä ohjelmaa järjestetään, varsinkin virtuaalisesti.

Konferenssi on järjestetty viimeksi Kööpenhaminassa 2015, Helsingissä 2018, Falstadissa ja Stiklestadissa 2021 ja Tukholmassa 2023.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]