Pohjois-Suomen Ryhmä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryhmän komentaja kenraalimajuri Wiljo Einar Tuompo.

Pohjois-Suomen Ryhmä perustettiin ennen talvisotaa tehtävänään puolustaa Suomen valtakunnan aluetta Lieksan ja Jäämeren välisellä alueella.[1] Lähinnä armeijakuntaan rinnastettava yhtymä kävi merkittävimmät taistelunsa Suomussalmella ja Raatteen tiellä sekä Kuhmossa, Petsamossa ja Sallassa.

Komentaja(t)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan alkutilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeija aiheutti suomalaiselle sodanjohdolle melkoisen yllätyksen etenemällä koko Laatokan ja Jäämeren välisellä alueella kaikkien merkittävien rajan yli johtavien teiden suunnissa 1–2 divisioonan vahvuisin voimin. Pohjois-Suomen ryhmän alueella aina Ilomantsista Jäämerelle ulottuvalla alueella tärkeimpien tiesuuntien alueilla eteni noin divisioonan vahvuisia voimia (paitsi Petsamon alueella, jossa neuvostojoukkoja oli vielä enemmän). Oulun-Kemin alueella oli kuitenkin päämajan reservinä 9. divisioona, jota suunniteltiin käytettäväksi lähinnä Karjalankannaksella. Päämajan suunnitelmiin oli kuitenkin tehtävä muutos ensimmäisen sotaviikon aikana kun sodanjohdolle selvisi ryhmän alueella etenevien puna-armeijan joukkojen todellinen määrä. Suomussalmen suunnassa eteni Neuvostoliiton 163. divisioona ja Kuhmon suunnassa 54. vuoristodivisioona.[3] Neuvostoliitolla oli tällä rintamalla noin 140 000 miestä, noin 150 tankkia, 550 tykkiä ja 150–200 lentokonetta,[4] jotka hyökkäsivät kaikissa tieyhteyssuunnissa 18 000 – 20 000 miehen vahvuisina muodostelmina. Heitä vastaan Suomella oli useinkin asettaa vain 800 miehen pataljoona.[5]

Viivytysvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan alkupäivinä käytiin viivytystaistelua, jolloin suomalaiset rajajoukot vetäytyivät varsinaisiin puolustusasemiin. Kovimman paineen sai aluksi vastaanottaa Pohjois-Karjalan ryhmä, jota johti eversti Erkki Raappana. Lieksan taisteluissa hyökkääjä saatiin ensin pysähtymään ja 26.12. hyökkääjän oli peräännyttävä rajan taakse.[4] Kuhmon alueella Neuvostoliiton valtava miesylivoima tuotti Suomelle vaikeuksia, ja hyökkäys uhkasi pian Kuhmon kirkonkylää. Oulusta tulleiden apujoukkojen avulla tilanne kuitenkin tasaantui. Suomussalmen puolustus perustui aluksi Raatteen tien puoliväliin rakennettuun puolustuslinjaan. Suomalaiset eivät tällöin tienneet, että pohjoisempana oli hyökkääjän käytössä tie Juntusrantaan, mikä muutti asetelman täysin toiseksi. Kahdeksan vuorokauden jälkeen Suomussalmen kirkonkylä oli jäämässä viholliselle, ja suomalaiset polttivat kylän.[5] Apuvoimaksi komennettu prikaati Siilasvuo saapui alueelle 8.12. Sallan kirkonkylää puolustanut osasto Roininen joutui samaan aikaan luovuttamaan kirkonkylän vihollisen panssarivoimille. Petsamon puolustajat olivat noin 500 kilometrin päässä muista joukoista, ja ne aloittivat menestyksellisen sissisodan venäläisten raskaita muodostelmia vastaan.[4] Lapin ryhmän komentajana oli aluksi kenraalimajuri K. M. Wallenius ja myöhemmin kenraali Ernst Linder.

Ratkaisutaistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prikaati Siilasvuo valloitti Suomussalmen kirkonkylän 12.–28.12. kovan pakkasen vallitessa uskaliailla hyökkäyksillä. Joulun jälkeen vastustajan yhteydet Juntusrantaan katkaistiin ja sen 163. divisioona jäi joulukuun lopussa saarroksiin. Samaan aikaan Raatteen tiellä saarrettiin 44. divisioona. Molemmat divisioonat tuhoutuivat vuodenvaihteessa (6.1. mennessä). Neuvostoliiton paine kohdistui joulukuun loppupuolella kohti Pelkosenniemeä. Suomalaisten vastaisku epäonnistui, ja koko Sallan aluetta uhkasi saarroksiin joutuminen. Tilanne kuitenkin laukesi, kun osasto Roinisen hyökkäys neuvostojoukkojen sivustaan johti suuriin vihollisen miehistö- ja kalustotappioihin. Kuhmon vastahyökkäys tammikuun lopussa parantaa suomalaisten asemia, kun tärkeitä tienristeyksiä saadaan vallatuksi 15.2. mennessä ja venäläinen hiihto-osasto jäi mottiin Luelahdessa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Talvisodan historia osa 1, s. 123.
  2. Talvisodan historia osa 1, s. 279.
  3. Jorma Järventaus et al: Suomi sodassa, s. 84.
  4. a b c d Ensio Siilasvuo (toim.): Talvisota-kronikka, s. 28, 34, 36, 65, 40, 49, 51, 52, 67, 68, 72, 77, 80, 107, 129. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-20-3446-8.
  5. a b Tuompo, W. E.: Sotilaan tilinpäätös, s. 177, 179–187. Historiallisten asiatietojen osalta muistelmat tarkistanut Matti Lauerma. Porvoo: WSOY, 1967.
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: Ryhmän toimintaa kuvattu, mutta sen joukot kuvaamatta