Mustavalas
| Mustavalas | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Valaat Cetacea |
| Alalahko: | Hetulavalaat Mysticeti |
| Heimo: | Silovalaat Balaenidae |
| Suku: | Mustavalaat Eubalaena |
| Laji: | glacialis |
| Kaksiosainen nimi | |
 Mustavalaan levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Mustavalas eli pohjanmustavalas (Eubalaena glacialis) on silovalaisiin kuuluva uhanalainen valaslaji. Niitä on jäljellä noin 350 yksilöä Pohjois-Atlantilla.[2]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustavalas on 11–18 metriä pitkä, josta pään osuus on noin neljännes. Eläin painaa noin 30–75 tonnia. Sen iho on sileä, pääosin musta, joskus valkoläikkäinen. Mustavalaan pään päällä voi olla pintaloisten muodostamia möykkyjä. Mustavalaalla ei ole selkäevää.[3] Grönlanninvalaasta lajin erottavat muun muassa vähemmän kaarevat huulet, joiden pinnalla on pieniä kyhmyjä. Hetuloita on noin 250 paria. Ne ovat enimmillään kolmen metrin pituisia.[4]
Levinneisyys ja taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjanmustavalasta tavataan Atlantin pohjoisosissa. Aiemmin samaksi lajiksi luettua japaninmustavalasta (Eubalaena japonica) tavataan vastaavasti Tyynenmeren pohjoisosissa. Kolmatta mustavalaslajia, etelänmustavalasta (Eubalaena australis), tavataan eteläisen pallonpuoliskon valtamerialueilla Eteläistä jäämerta myöten.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Cooke, J.G.: Eubalaena glacialis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Kivipelto, Arja: Grönlanninvalas on merten metusalem. Tiede, 8.2.2017, 37. vsk, nro 2, s. 41. Tieteen tiedotus ry. ISSN 1457-9030.
- ↑ Hammas- ja hetulavalaiden esittely Sarkanniemi.fi. Viitattu 15.11.2007.
- ↑ Vallardi, Francesco (päätoimittaja): Suuri Eläinkirja, Nisäkkäät, s. 404. WSOY, 1965.
| ||||||||||