Pláka (Mílos)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pláka
Πλάκα
Plákan kylä.
Plákan kylä.

Pláka

Koordinaatit: 36°44′38″N, 24°25′21″E

Valtio Kreikka Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Egea
Alue Etelä-Egean saaret
Alueyksikkö Mílos
Kunta Mílos
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Kallikrates-koodi 6501000101
Väkiluku (2011) 749[1]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Pláka (kreik. Πλάκα) eli Mílos (Μήλος; myös Melos) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Míloksen saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Míloksen kuntaan, Míloksen alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Kylän väkiluku on 749 (vuonna 2011). Pláka on Míloksen saaren pääkylä ja Míloksen kunnan kuntakeskus.[1][2]

Panagía Thalassítran kirkko.

Pláka sijaitsee Míloksen saaren pohjoisosassa. Sieltä on matkaa Míloksen satamakylään Adámantakseen noin neljä kilometriä. Kylä syntyi 1800-luvulla aiemman pääkylän Chóran tuhouduttua.[3] Plákassa toimii Míloksen arkeologinen museo.[4] Míloksen lentoasema sijaitsee noin kahdeksan kilometriä kylästä kaakkoon.

Pláka muodostaa myös laajemman kyläyhdyskunnan (Τοπική Κοινότητα Μήλου, Topikí Koinótita Mílou), johon kuuluvat varsinaisen Plákan kylän lisäksi kylät Aretí, Empoureiós, Fourkovoúni, Fyropótamos, Kípos, Provatás, Psathádika, Raláki Chálakos ja Xylokeratiá, sekä saaret Akráthi, Anánes, Antímilos ja Paximádi. Koko yhdyskunnan väkiluku on 819.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Άρθρο 1: Νέα Αρχιτεκτονική της Αυτοδιοίκησης και της Αποκεντρωμένης Διοίκησης − Πρόγραμμα Καλλικράτης. (Kallikrates-suunnitelma, Kreikan virallinen lehti) Εφημερίς της Κυβερνήσεως της Ελληνικής Δημοκρατίας, 11.8.2010, nro Τεύχος Δεύτερο, Αρ. Φύλλου 1292. Κεντρική Ένωση Δήμων Ελλάδας (ΚΕΔΕ). Artikkelin verkkoversio (PDF). (kreikaksi)
  3. Plaka Village Greeka.com. Viitattu 15.12.2014.
  4. Archaeological Museum of Milos Greek Travel Pages. Viitattu 26.5.2016.