Pirunpesä (Jalasjärvi)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Jalasjärvellä sijaitsevaa Pirunpesä-rapaumaonkaloa. Muita samannimisiä paikkoja on lueteltu täsmennyssivulla.
Aidoin ympäröity Pirunpesä 21-metrisestä näkötornista nähtynä.
Pirunpesän suuaukko, näkötorni ja Isovuoren lakea.
Näkymä Pirunpesän pohjalta ylöspäin.

Pirunpesä on Kurikassa, entisen Jalasjärven kunnan Ylivallin kylässä Isovuoren laella sijaitseva preglasiaalinen rapaumaonkalo,[1] jonka halkaisija on nykyisin 14 metriä ja syvyys 23 metriä.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirunpesä on saanut nimensä paikalliselta väestöltä, sillä aikaisemmin Pirunpesä oli täynnä suuria en kivenlohkareita, ja lohkareiden välisissä onkaloissa arveltiin elelleen paholaisen. Lapsia on varoiteltu, että piru saattaa tulla ja viedä pesäänsä, jos menee liian lähelle tätä aukkoa.[1]

Eräät tarinat kertovat aukon olleen niin syvä, että jos kivenlohkareiden väliin pudotti pienen kiven, putoili se kiveltä kivelle monen minuutin ajan.[1]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirunpesä sijaitsee Isovuoren laella, sen pohjoislaidalla noin 145 metriä merenpinnan yläpuolella. Isovuoren laki sijaitsee noin 20 metriä sitä ympäröivien soiden yläpuolella. Vuoren laki on miltei tasainen, eikä siellä ole jääkauden jälkeisen rantavaiheen seurauksena juurikaan maapeitettä.[1]

Isovuoren kallioperä koostuu karkearakeisesta punertavasta porfyyrisestä graniitista. Graniitissa on läpimitaltaan 2–4 senttimetriä paksuja kalimaasälpähajarakeita. Perusmassa muodostuu sarvivälkkeestä, biotiitista, kvartsista sekä albiittisesta plagioklaasista. Pirunpesän länsi-, luoteis- ja pohjoispuolella on pinta-alaltaan suuri, enimmäkseen granodioriitista ja kvartsista muodostuva syväkivialue. Lisäksi alueella on paikoin dioriittigabrolinssejä.[1]

Pirunpesän tyhjennys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1980 elinkeinoasiamies Pekka Kunnas ja Jalasjärven kunnan koulutoimenjohtaja Kustaa Ala-Hautala kertoivat Ylivallin Isovuorella sijaitsevasta erikoisesta, melko pyöreästä kalliosyvennyksestä, joka oli suurien kivenlohkareiden täyttämä. Lisäksi syvennyksen reunat olivat osittain pyöristyneet. Alettiin ajatella, että syvennys saattaisi olla suurikokoinen hiidenkirnu ajalta ennen viimeistä jäätiköitymistä. Jalasjärven kunta päätti tyhjentää syvennyksen, sillä Pirunpesä oli matkailullisesti ja geologisesti mielenkiintoinen kohde.[1]

Vuoden 1997 alussa ryhtyi Ylivallin kylätoimikunta turkulaisen Keijo Parkkusen aloitteesta syventämään Pirunpesää uudelleen, jolloin päästiin sen nykyiseen syvyyteen saakka. Hankkeen rahoittajiksi tulivat Jalasjärven kunta ja Spede Pasanen. Tyhjennyshankkeen organisoinnista vastasi Ylivallista kotoisin ollut pitäjänneuvos Mauno Välimäki. Pasanen on saanut Pirunpesälle Heikki Räsäsen veistämän muistomerkin panostuksestaan.[2]

Speden patsas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirunpesän läheisyyteen Isovuorelle on pystytetty kesäkuussa 2005 muistopatsas Spede Pasasen kunniaksi.[3] Pirunpesän avaaminen matkailunähtävyydeksi mahdollistui, koska Pasanen oli kiinnostunut luonnonihmeistä. Patsaan teki kuvanveistäjä Heikki Räsänen.[2]

Paimenpojan mänty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimenpojan mänty.

Isovuorella on myös nähtävyytenä ”Paimenpojan mänty” ja ”Kollinluola”. Paimenpojan mänty on paikka, josta 1850-luvulla löytyi paimeneen lähetetty poika kuolleena. Hänen paimenvuoronsa aikana sää oli kesällä viilentynyt, ja paimennettavien eläinten palattua takaisin maatilalle paimenpoika löytyi männyn juurelta kuoliaaksi paleltuneena.[4] Joidenkin käsitysten mukaan tapahtumavuosi olisi ollut 1854, mutta vuotta ei ole voitu vahvistaa ilmastohavaintojen perusteella. Paimen on saattanut olla huutolainen.[5]

Kollinluola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kollinluola sijaitsee Isovuoren kallion rapaumaonkalolta noin 250 metriä itään. Siellä on onkalo, jossa sanotaan 1840-luvulla asuneen kylässä elämiseen kyllästyneen Juhon, joka elätti itsensä metsästämällä ja marjoilla.

Luontopolku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isovuoren kallion alueella on luontopolku, joka on merkitty mäntyihin punakeltaisilla männyt ympäröivillä maalatuilla renkailla.

Kesäaikaan Pirunpesää hoitaa Ylivallin Nuorisoseura ry.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Pirunpesä - preglasiaalinen rapaumaonkalo Jalasjärvellä Jalasjärven Luontoyhdistys Luhurikka ry. Viitattu 3.5.2009.
  2. a b Spedelle muistopatsas Jalasjärven kunta. Viitattu 11.5.2009.
  3. Saarikoski, Sonja: HS kiersi Suomen oudoimmat nähtävyydet: Lähtisitkö Kusikivelle tai ufojärvelle? Helsingin Sanomat 27.7.2014. Viitattu 22.10.2014.
  4. Ylivallin Nuorisoseura: Paimenpojan männyn opaste, luettu 26.7.2007
  5. Ylivallin Nuorisoseura: Kahvilaopas, luettu 29.7.2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]