Pirkanmaan lääni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nykyinen Pirkanmaan maakunta Suomen kartalla. Ehdotettu Pirkanmaan lääni olisi vastannut alueeltaan suunnilleen sitä.

Pirkanmaan lääni oli Suomeen 1980-luvulla suunnitteilla ollut uusi lääni. Lääni suunniteltiin muodostettavaksi Hämeen läänin pohjoisosasta ja eräistä Turun ja Porin lääniin kuuluneista kunnista. Jäljelle jäävästä Hämeen läänistä oli lisäksi tarkoitus siirtää Somero Turun ja Porin lääniin.[1] Pirkanmaan lääniin olisi tullut 34 kuntaa, joista 25 Hämeen läänistä.[1]

Jo aiemmin 1950-luvulla oli pohdittu Tampereen läänin perustamista.[2] Tämän ehdotuksen mukaiseen lääniin olisivat kuuluneet lähes samat kunnat kuin 1980-luvulla suunniteltuun Pirkanmaan lääniin. Vuonna 1962 asiasta säädettiin jo laki, jonka mukaan Tampereen ja myös Satakunnan läänit olisi voitu perustaa asetuksella sitten, kun valtion tulo- ja menoarviossa oli myönnetty tarkoitukseen määrä­rahat. Samalla Turun ja Porin läänin jäljelle jääneen osan nimi olisi muutettu Turun lääniksi.[3] Näitä lain mahdollistamia uusia läänejä ei kuitenkaan koskaan perustettu, ennen kuin hallitus vuonna 1986 antoi edus­kunnalle uuden esityksen laiksi lääni­jaosta. Tämän esityksen mukaan olisi perustettu kolme uutta lääniä: Pirkanmaan, Satakunnan ja Kainuun läänit.[4] Eduskunnan laki- ja talousvaliokunta kuitenkin asettui mietinnössään vastustamaan uusien läänien perustamista[5], ja sen mukaisesti eduskunta päätti niukalla äänten­enemmistöllä (91-89) hylätä suunnitelmat uusien läänien perustamiseksi.[6]

Vaikka Pirkanmaan lääniä ei koskaan perustettu, useimmat siihen kuuluviksi ehdotetut Turun ja Porin läänin kunnat siirrettiin Hämeen lääniin kuuluviksi vuoden 1993 alussa. Lisäksi Somero siirrettiin Hämeen läänistä Turun ja Porin lääniin vuonna 1990.

Lääniin kuuluviksi ehdotetut kunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirkanmaan lääniin siirrettäviksi ehdotettiin 25 kuntaa Hämeen läänistä:

sekä yhdeksän Turun ja Porin läänistä:[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hämeen-Pirkanmaan läänitoimikunnan mietintö, s. 41. Lisäksi Liite 7: Valtioneuvoston kannanotto uusien läänien rajoihin. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1982. ISBN 951-46-5771-3.
  2. Aluejakokomitean mietintö. Kartta n:o 3 Komitean esitys uudeksi läänijaoksi. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino, 1953.
  3. ”Laki läänien luvusta, annettu 2. maaliskuuta 1962”, Suomen Asetuskokoelma 1962, s. 375. Valtioneuvoston kirjapaino, 1963.
  4. ”Hallituksen esitys n:o 19/1986 laiksi läänijaosta”, Valtiopäivät 1986, Asiakirjat A1, Hallituksen esitykset 1-50. Valtion Painatuskeskus, 1986.
  5. ”Laki- ja talousvaliokunnan mietintö Ltvm 6”, Valtiopäivät, Asiakirjat C2, Valiokuntien mietinnöt ja lausunnot. Valtion Painatuskeskus, 1986.
  6. Valtiopäivät 1986, Pöytäkirjat, 2. osa, s. 2002. Valtion Painatuskeskus.