Pikaluistelu

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Pikaluistelija)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ireen Wüst MM-kilpailuissa vuonna 2007.
Jaap Eden vuoden 1890 tietämillä.

Pikaluistelu on urheilulaji, jossa kilpailijat pyrkivät soikion muotoisella jäisellä radalla etenemään luistimilla ennalta määrätyn matkan mahdollisimman nopeasti.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikaluistelu on yksi vanhimmista talviolympialaisten urheilulajeista. Kansainvälinen luisteluliitto ISU (International Skating Union) on perustettu jo vuonna 1892, ja lajin maailmanmestaruudesta on kilpailtu vuodesta 1893 lähtien. Kilpailumatkat ovat alusta lähtien olleet 500, 1 500, 5 000 ja 10 000 metriä.

MM- ja EM-kilpailuissa kilpaillaan kaikkien matkojen yleismestaruudesta, kun sen sijaan olympialaisissa jaetaan mitalit kultakin matkalta erikseen. Ainoastaan ensimmäisissä talviolympialaisissa 1924 Chamonix'ssä palkittiin kokonaiskilpailun voittaja, tuolloin Suomen Clas Thunberg. Vuonna 1976 olympiaohjelmaan lisättiin 1 000 metrin matka. 1990-luvulla myös yksittäismatkoille on alettu järjestää omat MM-kilpailunsa. Suomi oli yhdessä Norjan kanssa pikaluistelun alkuaikojen mahtimaita 1950-luvulle saakka.

MM-kilpailuissa naisten sarja oli ensimmäistä kertaa mukana 1933, ja olympialaisissa 1960 Squaw Valleyssä. 1976 Innsbruckissa olympiaohjelmaan lisättiin miesten 1 000 metriä, ja 1988 Calgaryssä naisten 5 000 metriä.

Aikaisemmin luistelijat eivät olleet kovinkaan voimakkaasti erikoistuneet tietyille matkoille, ja esimerkiksi 1980 Lake Placidin olympialaisissa Yhdysvaltain Eric Heiden voitti kaikki viisi miesten kultamitalia. Nykyisin luistelijat ovat erikoistuneet pitemmille tai lyhyemmille kilpailumatkoille, ja yksittäiskilpailujen MM-kisoja on alettu järjestää. Samaten maailmancupissa kilpaillaan matkakohtaisesti.

1986 pikaluistelun emä- ja mahtimaan Alankomaiden Heerenveeniin valmistui hallirata, ja 1988 Calgaryssä kilpailtiin olympialaisissa jo sisäradalla. Vielä 1992 Albertvillessä luisteltiin ulkojäillä, toistaiseksi viimeisen kerran olympialaisten historiassa.

Havainnollistava kuva perinteisen pikaluistimen ja klap-luistimen välisestä erosta.

Sisäradoille siirtymisen jälkeen toinen vallankumous tapahtui talvella 1997/1998, jolloin käyttöön otettiin ns. klap-luistimet, jossa luistin on kiinnitetty hieman suksisiteen tapaan terään ainoastaan etuosastaan. Klap-luistin mahdollistaa ennen kaikkea reisien voiman siirron tehokkaammin jäähän. Tästä seurasi huikean tuloskehityksen vaihe ja esimerkiksi 1998 Naganon talviolympialaisissa monet maailmanennätykset laitettiin uuteen uskoon. Kierrosaikoihin tuli parannusta noin sekunnin verran.

Teknistä kehitystä on tapahtunut myös luistelijoiden asuissa, joiden aerodynaamisia ominaisuuksia on parannettu muun muassa materiaaleja kehittämällä.

2006 Torinon olympialaisissa oli ensi kertaa mukana ratapyöräilystä omaksuttu joukkuetakaa-ajokilpailu.

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panoraamakuva Heerenveenin Thialf-pikaluisteluhallista 2006 sprintterien MM-kisojen aikaan.

Aikuiset luistelevat arvokisoissa 400 metrin mittaisella radalla. Luistinradalla on kaksi leveydeltään vähintään nelimetristä rataa. Kilpailut kilpaillaan parilähtönä, jossa radoilla on kerrallaan kaksi luistelijaa, ja he vuoron perään vaihtavat rataa kunkin kierroksen aikana takasuoralla sijaitsevalla 70 metrin mittaisella vaihtoalueella.

Kokonais- eli yleiskilpailussa luistelumatkan käydään lyhimmästä pidempään siten, että kunkin matkan 500 metrin keskiajat lasketaan yhteen. Kilpailut käydään kahdessa tai kolmessa päivässä.

Sprinttimatkoilla (500 ja 1 000 metriä) kumpikin matka luistellaan kahdesti kaksipäiväisissä yhteispistekilpailuissa edellä mainitun pistelaskujärjestelmän mukaan.

Pikaluistelukilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 11. joulukuuta 2017[1]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Luistelija Paikka Päivämäärä
500 m 33,98 Venäjän lippu Pavel Kuližnikov Salt Lake City 20. marraskuuta 2015
1 000 m 1.06,42 Yhdysvaltain lippu Shani Davis Salt Lake City 7. maaliskuuta 2009
1 500 m 1.41,02 Venäjän lippu Denis Juskov Salt Lake City 9. joulukuuta 2017
3 000 m 3.37,28 Norjan lippu Eskil Ervik Calgary 5. marraskuuta 2005
5 000 m 6.01,86 Kanadan lippu Ted-Jan Bloemen Salt Lake City 10. joulukuuta 2017
10 000 m 12.36,30 Kanadan lippu Ted-Jan Bloemen Salt Lake City 21. marraskuuta 2015
500, 500 m 68,31 Kanadan lippu Jeremy Wotherspoon Calgary 12.–16. maaliskuuta 2008
500, 1 000, 500, 1 000 m 136,065 Alankomaiden lippu Kai Verbij Calgary 25.–26. helmikuuta 2017
500, 3 000, 1 500, 5 000 m 146,365 Alankomaiden lippu Erben Wennemars Calgary 12.–14. elokuuta 2005
500, 5 000, 1 500, 10 000 m 145,742 Yhdysvaltain lippu Shani Davis Calgary 18.–19. maaliskuuta 2006
Joukkuetakaa-ajo 3.35,60 Alankomaiden lippu (Kramer, Blokhuijsen, Verweij) Salt Lake City 16. marraskuuta 2013

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Luistelija Paikka Päivämäärä
500 m 36,36 Etelä-Korean lippu Lee Sang-hwa Salt Lake City 16. marraskuuta 2013
1 000 m 1.12,09 Japanin lippu Nao Kodaira Salt Lake City 10. joulukuuta 2017
1 500 m 1.50,85 Yhdysvaltain lippu Heather Bergsma Salt Lake City 21. marraskuuta 2015
3 000 m 3.53,34 Kanadan lippu Cindy Klassen Calgary 18. maaliskuuta 2006
5 000 m 6.42,66 Tšekin lippu Martina Sáblíková Salt Lake City 18. helmikuuta 2011
500, 500 m 74,19 Yhdysvaltain lippu Heather Richardson Salt Lake City 27. joulukuuta 2013 – 1. tammikuuta 2014
500, 1 000, 500, 1 000 m 146,390 Japanin lippu Nao Kodaira Calgary 25.–26. helmikuuta 2017
500, 1 500, 1 000, 3 000 m 155,576 Kanadan lippu Cindy Klassen Calgary 15.–18. maaliskuuta 2001
500, 3 000, 1 500, 5 000 m 154,580 Kanadan lippu Cindy Klassen Calgary 18.–19. maaliskuuta 2006
Joukkuetakaa-ajo 2.50,87 Japanin lippu (N. Takagi, M. Takagi, Satō) Salt Lake City 8. joulukuuta 2017

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. World records Viitattu 11.12.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]