Pihtiputaan mummo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pihtiputaan mummo on journalismissa ja muussa suureen yleisöön kohdistetussa viestinnässä käytetty käsite, jolla kuvataan lehden keskivertolukijaa, television keskivertokatsojaa, radion keskivertokuuntelijaa jne. Sitä käytetään määrittelemään uutisjuttujen ja tiedotteiden ym. ymmärrettävyystaso: viestin pitää olla maaseudulla asuvan, vähemmän koulutetun ja iäkkään henkilönkin ymmärrettävissä. Ihmisten koulutustason ja medialukutaidon parantumisen myötä myös ”Pihtiputaan mummon” ymmärryksen taso arvioidaan jatkuvasti hieman korkeammaksi.[1]

Käsitteen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihtiputaan mummo -käsitteen keksijäksi mainitaan lehtimies ja Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Allan Liuhala. 1960-luvun alussa hänen muistellaan opettaneen: "'Pitää kirjoittaa niin, että Pihtiputaan mummokin se ymmärtää.”[2]

Pihtiputaan mummoon viitataan myös viestinnässä tai muilla elämänalueilla tapahtuvien teknologisten murrosten yhteydessä. Digitelevisioon siirryttäessä esimerkiksi pohdittiin, miten kauan sen rinnalla tulee pitää yllä analogisia televisiolähetyksiä ”jotta Pihtiputaan mummo näkee televisio-ohjelmansa”.[3][4]

Pihtiputaan mummon kaltaista käsitettä käytetään myös äänitteiden ja muun sähköisen viestinnän, kuten televisio- tai radiomainosten äänen ja kuvan viimeistelyssä. Ääni- tai videostudiossa saattaa tätä varten olla huippuluokan ammattilaitteiden lisäksi myös ”mummotelkkari” eli pieni ja vanha kuvaputkitelevisio tai ”mummoradio” eli pieni matkaradio tai halpa ministereo, joilla voidaan havaita, miltä tuotos näyttää ja kuulostaa teknisesti alkeellisilla laitteilla.

Pihtiputaan mummo Pihtiputaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihtiputaalla on sanonnan innoittamana vuodesta 1994 kolmen vuoden välein valittu Pihtiputaan mummo.[5][6]

Pihtiputaan mummot aikajärjestyksessä:[5]

  • Kyllikki Varha
  • Anneli Aaltonen
  • Kirsti Pulkkinen
  • Maija Tiainen
  • Virpi Paananen
  • Paula Kivinen
  • Kaija Aikioniemi
  • Aune Turunen

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuutti, Heikki ja Puro, Jukka-Pekka: Mediasanasto. Jyväskylä: Atena, 1998. ISBN 951-796-094-8.
  2. Pietilä, Jyrki: Allan Liuhala – lehtimies. Edita, 2008, ks. Kysy kirjastonhoitajalta: Onko henkilöitävissä ja ajoitettavissa, kuka toi julkisuuteen käsitteen "Pihtiputaan mummo"? Kirjastot.fi. Viitattu 30.7.2013.
  3. Pihtiputaan mummon ja stadin fabun mediamaailma 4.4.2002. Dagmar Oy. Viitattu 30.7.2013.
  4. Kasvi, Jyrki J.J.: Myyttinen Pihtiputaan mummo hidastaa julkisten sähköisten palvelujen kehitystä 7.9.2011. IT-viikko. Viitattu 30.7.2013.
  5. a b Pihtiputaan mummon historia Luettu 21.7.2020.
  6. Kivinen, Anna: Hän on uusi Pihtiputaan mummo Keskisuomalainen. 9.6.2012. Arkistoitu 13.6.2012. Viitattu 30.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]