Pihtihäntäiset
| Pihtihäntäiset | |
|---|---|
 Isopihtihäntä (Forficula auricularia) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Alaluokka: | Siipikantaiset Pterygota |
| Osaluokka: | Uussiipiset Neoptera |
| Lahko: |
Pihtihäntäiset Dermaptera De Geer, 1773 |
| Alalahkot | |
| Katso myös | |
Pihtihäntäiset (Dermaptera) on hyönteisten luokkaan kuuluva lahko. Sen tunnusmerkki on kalvomaiset siivet lyhyiden nahkamaisten etusiipien alla. Takaruumis jatkuu paljon siipien taakse ja päättyy usein, muttei aina pihtimäiseen rakenteeseen. Lahkossa on noin 1900 tunnettua lajia[1].
Orvaskesitäit (Hemimerinoidea) ja lepakkopihtihäntäiset (Arixeniidae) ovat niin erikoistuneita pihtihäntäisiä, että ne luettiin aiemmin omiksi alalahkoikseen varsinaisten pihtihäntäisten (Forcifulina) ja sukupuuttoon kuolleen Archidermaptera-alalahkon ohella.[1][2][3][4] Kehityshistoriallisesti ne kuuluvat kuitenkin Forcifulina-ryhmän sisään, ja nykyään kaikki nykyiset pihtihäntäiset luetaan samaan Neodermaptera-alalahkoon.[1][2][4] Sukupuuttoon kuolleita alalahkoja ovat Archidermaptera ja Eodermaptera.[1][4]
Kiviaineksessa säilyneitä pihtihäntäisten fossiileja tunnetaan jo trias- ja jurakaudelta.[1][5] Myöhemmin sedimentteihin hautautuneita tai meripihkaan joutuneita yksilöitä tunnetaan useimmista liitu- ja tertiäärikausilla syntyneistä esiintymistä.[5] Kaikkiaan fossiiliaineistosta on voitu määrittää yli 80 erilaista esihistoriallista pihtihäntäislajia.[1][5]
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihtihäntäiset ovat melko yleisiä mutta yöaktiivisina ja muutenkin melko piilottelevan elämäntapansa vuoksi niitä harvoin tapaa sattumalta. Ne ovat vaihtelevan ruskeansävyisiä, litteitä, pitkänomaisia hyönteisiä, joiden takaruumiin kärjessä on tavallisesti pihtimäiset lisäkkeet. Pihtejä käytetään apuna ainakin puolustautumisessa, saalistuksessa ja lenninsiipien taittelemisessa peitinsiipien alle. Koiraat käyttävät pihtejä myös aseenaan kilpaillessaan naaraista. Koiraiden pihdit ovat tavallisesti kaarevat kun naarailla ne ovat lähes suorat. Osalla lajeista on siivet, jotka tavallisesti ovat taitettuina lyhyiden, nahkamaisten peitinsiipien alle. Lentotaitoonsa pihtihäntäiset turvautuvat kuitenkin vain harvoin ja silloinkin lentomatkat ovat lyhyitä. Osa lajista on kokonaan siivettömiä. Muodonvaihdos on osittainen: toukat muistuttavat pienikokoisia aikuisia, mutta ovat siivettömiä. Toukkavaiheita on 4–5.[6][7]
Pihtihäntäiset käyttävät sekaravintoa; ne syövät eläviä tai kuolleita kasvien osia tai saalistavat toisia hyönteisiä. Vaikka näitä eläimiä joskus eksyy sisälle asuntoihin, ihmiselle pihtihäntäisistä ei ole haittaa.[8]
Yleensä hyönteiset eivät huolehdi jälkeläisistään, mutta pihtihäntäisillä naaras hoivaa aktiivisesti munia ja niistä kuoriutuvia poikasia. Naaras munii syksyllä ja talvehtii munien kanssa. Se myös puhdistaa munat säännöllisesti, jotta ne eivät homehdu tai sairastu muutoin. On voitu osoittaa, että naaras tunnistaa jälkeläistensä tuoksusta niiden kunnon ja ruokkii sekä huolehtii ainoastaan hyväkuntoisista toukista. Myös naaraan into hankkia ravintoa jälkeläisilleen on sitä suurempi, mitä terveemmiltä poikaskatras tuoksuu.[9]
Uskomuksen mukaan pihtihäntäiset ryömivät ihmisen korvaan.[10] Tähän uskomukseen pohjautuu mm. englanninkielinen nimi earwig ja ranskan perce-oreille.
Pihtihäntäiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan reilusta kolmestakymmenestä pihtihäntäislajista Suomesta on tavattu kolme lajia.
- isopihtihäntä (Forficula auricularia) on yleinen eteläisessä Suomessa ja kaikkialla Euroopassa.
- pikkupihtihäntä (Labia minor) ovat Euroopan pienikokoisin laji ja edellistä harvinaisempi tuttavuus.
- pensaspihtihäntä (Apterygida media) esiintyy Suomessa vain Ahvenanmaalla ja mahdollisesti lounaissaaristossa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Kelly, Richard S. & Ross, Andrew J. & Jarzembowski, Edmund A.: Earwigs (Dermaptera) from the Mesozoic of England and Australia, described from isolated tegmina, including the first species to be named from the Triassic. Earth and Environmental Science Transactions of the Royal Society of Edinburgh, 1.2.2018, 107. vsk, nro 2–3, s. 129–143. Royal Society of Edinburgh Scotland Foundation. doi:10.1017/S1755691017000329. ISSN 1755-6910. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 27.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Haas, Fabian: Biodiversity of Dermaptera. Teoksessa Foottit, Robert G. & Adler, Peter H. (toim.): Insect Biodiversity: Science and Society, Volume II, First Edition, s. 318. John Wiley & Sons Ltd, 2018. ISBN 9781118945575. (englanniksi)
- ↑ Koivisto, Ilkka (päätoim.): ”Eläinkunnan järjestelmä”, Kodin suuri eläinkirja. 10. Töy–Ä, s. 297. Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-1713-6.
- ↑ a b c Hopkins, Heidi et al.: order Dermaptera Dermaptera Species File. Version 5.0/5.0. Viitattu 27.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Penney D. & Jepson J. E.: Fossil Insects: An introduction to palaeoentomology. Siri Scientific Press, 2014. ISBN 978-0957453067. s. 106–107
- ↑ http://tolweb.org/Dermaptera
- ↑ http://www.mm.helsinki.fi/mmeko/kurssit/ME473/Suomen%20hyonteislahkot.pdf[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.islington.gov.uk/DownloadableDocuments/Environment/Pdf/pestearwig.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/276/1668/2847
- ↑ http://urbanlegends.about.com/library/owt/blowt-earwig.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ITIS: Dermaptera (englanniksi)
- Funet