Pigga Keskitalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pigga Keskitalo (o.s. Järvensivu) on dosentti ja toimii opettajakoulutuksen apulaisprofessorina Sámi allaskuvlassa (Saamelaisessa korkeakoulussa) Norjan Koutokeinossa. Hän on Helsingin yliopiston dosentti vuodesta 2014[1] ja Siirtolaisuusinsituutin verkostotutkija[2]

Pigga Keskitalo asuu Enontekiön kunnan Peltovuomassa.[3] Hän on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi luokanopettajakoulutuksesta vuonna 1997, vuonna 2008 kasvatustieteen lisensiaatiksi ja vuonna 2010 kasvatustieteen tohtoriksi Lapin yliopistossa. Hän on työskennellyt ensin luokanopettajana, jonka jälkeen hän on toiminut lehtorina ja vuodesta 2010 apulaisprofessorina.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvensivu (Keskitalo), Pigga & Paksuniemi, Merja: Koulumenestyksen etnisen tasa-arvon toteutuminen arvosanojen perusteella Utsjoella. Syventävien opintojen tutkielma. Lapin yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Luokanopettajakoulutus, 1997.
  • Lauhamaa (Keskitalo), Pigga: Saamelaisopetussuunnitelman merkitys: tutkimus saamelaisopetuksen organisoinnista. Lisensiaatintutkimus. Lapin yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta, 2008.
  • Keskitalo, Pigga: Saamelaiskoulun kulttuurisensitiivisyyttä etsimässä kasvatusantropologian keinoin. Akateeminen väitöskirja, Dieđut 1/2010. Guovdageaidnu: Sámi allaskuvla, 2010. ISBN 978-82-7367-024-3.
  • Keskitalo, Pigga & Määttä, Kaarina 2011: Sámegielat álgooahpahusa gielalaš iešvuođat.  [English summary: Linguistic features in Sami instruction at first grades.] – Sámi dieđalaš áigečála 1/2011: 43–65.
  • Keskitalo, Pigga, Määttä, Kaarina & Uusiautti Satu 2013: Sámi Education. Frankfurt am Main: Peter Lange.
  • Keskitalo, Pigga, Rahko-Ravantti, Rauna & Äärelä, Rauni 2014: Katsaus saamelais koulutuksen historiaan ja nykytilanteeseen – assimilaatiosta kohti saamelaiskulttuurin soveltamista. Teoksessa Kulttuuri, identiteetti ja kasvatus (M. Laine toim.) Helsinki: Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 8.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dosentit. HY Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Viitattu 26.5.2015.
  2. Pigga Keskitalo. Siirtolaisuusinstituutti. Viitattu 26.5.2015.
  3. Keskitalo Blogspot. Viitattu 26.5.2015.