Phoenix (luotain)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Phoenix
Tietokoneella tehty kuva Phoenix-laskeutujasta Marsissa
Tietokoneella tehty kuva Phoenix-laskeutujasta Marsissa
Organisaatio NASA
Tehtävätyyppi Planeetan pinnan tutkiminen
Kohde Mars
Laukaisu 4. elokuuta 2007[1]
Laukaisualus Delta II[1]
Kohteessa 25. toukokuuta 2008[1]
Tehtävän kesto 2. marraskuuta 2008[1]
Massa 410 kilogramaa[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
COSPAR ID: 2007-034A

Phoenix on Mars-laskeutuja, jonka suunnittelua johti Arizonan yliopiston kuu- ja planeettalaboratorio NASAn johdolla. Luotaimessa käytetään joitakin alun perin vuoden 2001 peruutettuun Mars-laskeutujaan suunniteltuja laitteita sekä kyseisen luotaimen runkoa. Phoenix laskeutui 25. toukokuuta 2008 Marsin vesi- ja jäärikkaalle pohjoisnapa-alueelle. Toukokuun lopulla 2010 NASA totesi laitteen toiminnan päättyneen.[2]

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtävällä on kaksi päämäärää. Ensimmäinen on veden geologisen historian tutkiminen, jonka perusteella voidaan selvittää menneisyydessä tapahtuneen ilmastomuutoksen syitä. Toinen on etsiä todisteita elinkelpoisesta alueesta, joka voisi sijaita jään ja maaperän välisellä rajavyöhykkeellä. Phoenixin instrumentit on suunniteltu Marsin arktisten seutujen geologiseen ja biologiseen tutkimiseen. Luotaimessa on myös suomalainen painemittari, jonka on valmistanut Ilmatieteen laitos. Luotain on ensimmäinen, joka lähettää dataa Marsin napa-alueilta. Se jatkaa NASAn "seuraa vettä" -strategiaa Marsin tutkimisessa.

Luotain laukaistiin Cape Canaveralista Boeingin Delta 7925 -raketilla 4. elokuuta 2007 kello 12.26 Suomen aikaa. Luotain laskeutui Marsiin 26. toukokuuta 2008 puoli kolmen jälkeen aamuyöllä.[3]

NASA ilmoitti 10.11.2008 menettäneensä yhteyden luotaimeen. Tämä oli odotettavissa Marsin kylmyyden heikentäessä akkujen tehoa ja lähestyvän talven vähentäessä aurinkopaneelien tuottamaa energiaa. Luotain oli toiminnassa viisi kuukautta pidempään kuin alun perin ennakoitiin.[4] Luotainta yritettiin herätellä Marsin kevään koittaessa vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu.

Suomen kontribuutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luotaimen kokoonpano.

Ilmatieteen laitos toimitti luotaimeen kaasukehän painemittalaitteen, joka on mitannut luotaimen ympäristön painevaihteluita. Mittauksia käytettiin säämallien luomiseen ja havaittiin mm. Marsille tyypillisiä pölypyörteitä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Phoenix In Depth – Solar System Exploration: NASA Science. 25.1.2018. Viitattu 7.12.2018.
  2. Martian probe Phoenix is kaput: NASA Mars Daily. 24.5.2010. MarsDaily. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
  3. Phoenix-luotain laskeutui Marsiin Yle Uutiset. 26.5.2008. Viitattu 7.12.2018.
  4. Smith, Peter H.: Mars Phoenix Lander Finishes Successful Work On Red Planet Phoenix Mars Mission – The University of Arizona. Viitattu 7.12.2018 (englanniksi).
  5. Phoenix-luotain vie Ilmatieteen laitoksen painemittalaitteen Marsiin Ilmatieteen laitos – Tiedotearkisto: 2007. 31.7.2007. Viitattu 7.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Phoenix-luotain.