Philip Habib
| Philip Habib | |
|---|---|
 Habib Libanonissa joulukuussa 1982. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. helmikuuta 1920 Brooklyn, New York, Yhdysvallat |
| Kuollut | 26. toukokuuta 1992 Puligny-Montrachet, Ranska |
| Ammatti | diplomaatti |
| Muut tiedot | |
| Aktiivisena | 1949–1987 |
| Koulutus | Idahon yliopisto Kalifornian yliopisto, Berkeley |
Philip Charles Habib (25. helmikuuta 1920 – 26. toukokuuta 1992) oli yhdysvaltalainen diplomaatti. Habib toimi esimerkiksi Vietnamissa Vietnamin sodan aikana ja sittemmin Lähi-idässä.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Philip Habib syntyi 25. helmikuuta 1920 Brooklynissä New Yorkin kaupungissa Yhdysvalloissa. Hänen vanhempansa olivat Libanonin maroniitteja. Habib opiskeli ensin Toledon yliopistossa ja valmistui Idahon yliopistosta vuonna 1942. Toisessa maailmansodassa hän palveli armeijassa. Sodan jälkeen vuonna 1952 hän sai maatalouden tohtorinarvon Kalifornian yliopistosta Berkeleyssä.[1]
Habib oli aloittanut uransa diplomaattina United States Foreign Servicen palveluksessa vuonna 1949.[1] Hänellä oli ensin useita eri virkoja Korean tasavallassa, Kanadassa, Trinidad-Tobagolla ja Uudessa-Seellannissa.[2] Vuonna 1965 hänet lähetettiin Vietnamin tasavaltaan eli Etelä-Vietnamiin tuolloin maan Yhdysvaltojen lähettiläänä toimineen Henry Cabot Lodgen neuvonantajaksi Saigonissa.[1] Saigonissa Habib tuli tunnetuksi Aasian asioiden asiantuntijana.[2] Vuoden 1968 Tet-hyökkäyksen jälkeen Habib oli kenraali Earle Wheelerin selvitystyöryhmän jäsen. 25. maaliskuuta 1968 hän antoi hyvin pessimistisen lausunnon Vietnamin tilanteesta presidentti Lyndon B. Johnsonin neuvonantajille. Habibin mukaan tilanteen muuttaminen Vietnamissa veisi vähintään 5–10 vuotta. Arvio merkitsi muutosta Yhdysvaltain politiikassa Vietnamin sodan suhteen,[1] ja Johnson rajoitti Pohjois-Vietnamin ilmapommituksia.[2]
Pariisin rauhanneuvottelut alettua Habibista tuli neuvottelujen Yhdysvaltojen lähetystön jäsen. Richard M. Nixon asetti hänet lähetystön johtoon marraskuussa 1969.[1] Vuosina 1971–1974 hän toimi Yhdysvaltojen lähettiläänä Etelä-Koreaan[2] ja vuonna 1974 hänestä tuli ulkoministeriön Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen asioiden johtaja.[1] Gerald Ford nimitti Habibin vuonna 1976 ulkoministeriln alisihteeriksi. Hän keskittyi sittemmin etenkin Lähi-idän asioihin. Habib suostutteli esimerkiksi Egyptin presidentti Anwar Sadatin ja Israelin pääministeri Menachem Beginin aloittamaan Camp Davidin rauhanneuvottelut, jotka alkoivat vuonna 1978. Samana vuonna Habib sai sydänkohtauksen, jonka jälkeen hän jäi eläkkeelle ulkoministeriöstä. Vielä Ronald Reaganin kaudella hän oli kuitenkin mukana selvittämässä Libanonin tilannetta. Habibin onnistui välittää väliaikainen rauha, jonka aikana PLO evakuoi Beirutin Yhdysvaltain merijalkaväen valvonnassa. Työstään Beirutissa hänet palkittiin Presidential Medal of Freedom-siviilikunniamerillä vuonna 1982.[2]
Myöhemmällä urallaan Habib työskenteli Filippiineillä ja keski-Amerikassa. Filippiineillä Habib taivutteli maan presidentti Ferdinand Marcosin lähtemään maanpakoon.[2] Keski-Amerikassa Habib toimi vuodesta 1986 erikoislähettiläänä Nicaraguassa. Vain viisi kuukautta myöhemmin Habib erosi tehtävästään, koska hän piti Yhdysvaltojen tavoitteita alueella mahdollisen rauhan esteenä.[1] Lopullisesti Habib jäi eläkkeelle vuonna 1987, ja seuraavan vuonna hän sai vielä Ranskan kunnialegioonan komentajuuden.[2] Habib kuoli 26. toukokuuta 1992 hänen ollessaan lomalla Puligny-Montrachetissa Ranskassa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
