Petrolieetteri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pullo petrolieetteriä

Petrolieetteri on seos nestemäisiä alifaattisia hiilivetyjä Ne eivät siis ole kemiallisessa mielessä eettereitä vaan termi eetteri viittaa seoksen keveyteen ja hyvin suureen haihtuvuuteen. Petrolieetteriä käytetään hyvin yleisesti liuottimena kemianteollisuudessa ja laboratorioissa.[1][2][3][4]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petrolieetteri koostuu pääasiassa pentaanista, heksaanista, heptaanista sekä niiden haarautuneista isomeereista. Tyydyttymättömien ja aromaattisten hiilivetyjen pitoisuus petrolieetterissä on hyvin pieni. Petrolieetteriksi määritellään yleensä hiilivetyseokset, joiden kiehumispiste on välillä 25–80 °C, mutta toisinaan tällä nimellä kutsutaan myös seoksia, joiden kiehumispisteet ovat jopa yli 100 °C. Korkeammalla kiehuvia hiilivetyseoksia nimitetään usein ligroiiniksi. Petrolieetterin tiheys on välillä 0,63–0,68 kg/l. Petrolieetteri on erittäin helposti haihtuvaa sekä syttyvää. Sen ja ilman seokset syttyvät palamaan räjähdysmäisesti.[1][2][3][4]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petrolieetteriin kuuluva jae erotetaan maaöljystä tislaamalla. Seos voidaan tämän jälkeen pelkistää vedyttämällä, jolloin mahdolliset aromaattiset ja tyydyttymättömät hiilivedyt pelkistyvät alifaattisiksi hiilivedyiksi.[2][3][4]

Petrolieetteriä käytetään runsaasti liuottimena kemianteollisuudessa ja laboratorioissa. Se liuottaa hyvin muun muassa rasvoja, öljyjä, maaleja, lakkoja ja hartseja. Sitä käytetään uutettaessa kasveista eteeristen öljyjen komponentteja ja tekstiiliteollisuudessa pienten hienojen karvojen poistoon. Se on yleisesti käytetty liuotin myös eri kromatografiamenetelmissä ja kiteytyksissä.[1][2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Dieter Stoye: Solvents, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 5.8.2016
  2. a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 801. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  3. a b c d Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 851. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)
  4. a b c d Alan Phenix: Generic Hydrocarbon Solvents: a Guide to Nomenclature. WAAC Newsletter, 2007, 29. vsk, nro 2, s. 13–22. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.8.2016. (englanniksi)