Petrischule

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petrischule vuonna 1912.

Petrischule eli Die Deutsche Hauptschule zu St. Petri on Pietarissa toimiva koulu, jonka opetuskieli oli ensimmäiseen maailmansotaan saakka saksa. Koulu on perustettu 1709, ja 1760-luvulla valmistunut koulurakennus sijaitsee Pietarin ydinkeskustassa Nevski Prospektilla[1]. Se sai vuonna 1764 julkisen koulun aseman ja oli keisarinna Katariina Suuren erikoissuojeluksessa. Koulu oli taide- ja kulttuuripainotteinen.[2]

Koulu on Venäjän ensimmäisiä kouluja ja Pietarin ensimmäinen. Neuvostovallan aikana sen nimi muuttui, mutta 1991 se sai takaisin historiallisen nimensä. Nykyisinkin koulu on hyvin saksapainotteinen. Sen oppilasmäärä on 500.[1]

Pietarissa oli 1900-luvun alkupuolella neljä saksankielistä kirkkokoulua, joista Petrischule oli suurin. Oppilasmäärä oli niihin aikoihin noin 1 600, sekä poikia että tyttöjä. Tuolloin oppilaista neljännes oli venäläisiä, muut saksalaisia, baltiansaksalaisia, suomalaisia ja skandinaaveja. Koulu aloitettiin kymmenvuotiaana.[2]

Koulua ovat käyneet monet merkittävät venäläiset henkilöt, kuten Lev Puškin, Modest Musorgski, Friedrich Martens, Lou Salomé ja Carl Fabergén pojat sekä myöhemmin Daniil Harms ja kirjailija Joseph Brodsky sekä semiootikko Juri Lotman. Suomalaisista sitä on käynyt muun muassa runoilija Edith Södergran. Tyttökoulun kurssi kesti seitsemän vuotta, jonka jälkeen tytöt ylioppilastutkinnon suoritettuaan saattoivat aloittaa yliopisto-opinnot.[2]

Koulussa pantiin painoa nykykielten opetukseen. Oppiaineina olivat alaluokilta alkaen venäjän lisäksi saksa ja ranska, kolmannelta luokalta englanti. Muita aineita olivat algebra, geometria, maantieto, historia, luonnonhistoria, fysiikka, uskonto, käsityö ja piirustus.[2]

Koulu oli periaatteessa luterilainen, mutta oppilaina olleet ortodoksit ja juutalaiset saivat omaa uskonnonopetusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Stimme Russlands viitattu 27.4.2010(saksaksi)
  2. a b c d e Agneta Rahikainen, Edith : Runoilijan elämä ja myytti, Schildts & Söderströms, s. 48-51
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.