Petite Ceinture

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petite Ceinture de Paris
Pariisi vuonna 1859. Chemin de fer d'Auteuil merkitty vihreällä ja Petite Ceinture oranssilla. Nämä sijaitsivat Pariisin silloisten rajojen (Mur des Fermiers généraux, sininen) ja Thiersin puolustusmuurin (punainen) välissä.
Pariisi vuonna 1859. Chemin de fer d'Auteuil merkitty vihreällä ja Petite Ceinture oranssilla. Nämä sijaitsivat Pariisin silloisten rajojen (Mur des Fermiers généraux, sininen) ja Thiersin puolustusmuurin (punainen) välissä.
Perustiedot
Reitti Rapée, Pariisi, Ranska – Batignolle, Pariisi, Ranska
  Batignolle, Pariisi, Ranska – Boulogne, Ranska
  Boulogne, Ranska – Rapée, Pariisi, Ranska
Rataosanumero 955000, 971000, 981000
Rakennettu 1852–1869
Avattu 1869
Lakkautettu 1934–1993
Omistaja RFF
Ylläpitäjä RFF
Liikenne
Operaattori(t) SNCF

Osa radasta käytössä osana RER-linjaa C; muilla osuuksilla liikennettä vain satunnaisesti

Tekniset tiedot
Pituus 32 km
Raiteiden lkm 2
Raideleveys 1435 mm
Sähköistys Sähköistettu 1925
Petite Ceinture Rue Vitruven kohdalla Pariisin 20. arrondissementissa.
Matkustajajuna Petite Ceinturellä ennen ensimmäistä maailmansotaa

Petite Ceinture ("Pieni kehä") oli 32 kilometrin pituinen rautatie, joka kiersi Pariisin ympäri jonkin verran Marsalkkojen bulevardien sisäpuolella. Se avattiin vaiheittain vuosien 1852 ja 1869 välillä, aluksi ainoastaan tavara-, mutta myöhemmin myös henkilö­liikenteelle, lukuun ottamatta Auteuilin ja Boulognen välistä osuutta, Auteuilin linjaa, joka jo vuonna 1854 avattiin henkilö­liikenteelle, mutta oli vuodesta 1867 lähtien vain tavara­liikenteen käytössä.

Alun perin radan nimenä oli Chemin de fer de ceinture ("kehärautatie").[1] Myöhemmin se sai nimen Petite Ceinture ("pieni kehä") erotukseksi Pariisin ympäri useita kilometrejä ulompana kiertävästä Grande Ceinture -rautatielinjasta ("suuri kehä"). Petite Ceinturen eri osuuksia olivat seuraavat Ranskan rautatieverkon linjat: linja 955000 eli Rapéen–Batignollen linja (ransk. Ligne de Rapée à Batignolles, linja 971000 eli Auteuilin linja (ransk. Ligne d'Auteuil) sekä linja 981000 eli Auteuil-Boulognen–Rapéen linja (ransk. Ligne d'Auteuil-Boulogne à la Rapée).[2]

Kun Petite Ceinture ei enää voinut kilpailla matkustajista Pariisin metron kanssa, henkilöliikenne suurimmalla osalla siitä lopetettiin 23. heinäkuuta 1934. Kuitenkin Auteuilin linjalla liikennettä jatkettiin vuoteen 1985 saakka. Vuodesta 1988 lähtien osa Auteuilin linjasta on ollut jälleen henkilöliikenteen käytössä ja muodostaa nyt osan RER:n linjaa C.

Myös säännöllinen tavaraliikenne Petite Ceinture -radalla lopetettiin 1990-luvun alussa. Osa radasta on purettu, mutta suurin osa siitä muodostaa yhä virallisesti osan Ranskan rataverkosta, vaikka sillä onkin liikennettä enää vain satunnaisesti tai ei lainkaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisista eri suuntiin johtaneet rautatiet rakennettiin 1800-luvun puolenvälin aikoihin ilman mitään kokonaissuunnitelmaa, joka yhdistäisi eri yhtiöille kuuluneet rautatieasemat toisiinsa.

Noin kymmenen vuoden kuluessa kukin rautatieyhtiö rakennutti omalla kustannuksellaan kaupungin laitamille, silloin vielä suurelta osin rakentamattomalle alueelle oman asemansa:

Pariisin läpi ei kulkenut rataosaa, joka olisi yhdistänyt sieltä eri suuntiin johtaneet rautatiet toisiinsa. Täten Pariisista tuli liikenteen katkoskohta, jossa kaupungin läpi kulkeneet matkustajat joutuivat kulkemaan kävellen tai ajurien vetämissä vaunuissa asemalta toiselle ja jonka läpi myös rautateitse kuljetettavat tavarat jouduttiin kuljettamaan muilla kulkuneuvoilla.

Vuonna 1841 Pariisin ympärille, muutamia kilometrejä kaupungin silloisten rajojen ulkopuolelle alettiin rakentaa Thiersin puolustusmuureja ja linnoituksia. Tällöin katsottiin huollon kannalta välttämättömäksi, että niin sotilaat kuin aseet ja muut tavarat voitiin kuljettaa linnoituksen eri osista toisille kaupungin sisäpuolitse.

Rautatieyhtiöt olivat vastahakoisia rakentamaan yhdysratoja, mutta Ranskan hallitus määräsi rakennettavaksi Pariisia kiertävän rautatien, jonka linjaus oli lähellä uusia puolustusmuureja kaupungin puolella.

Niinpä 10. joulukuuta 1851 annettiin asetus, jonka mukaan oli rakennettava rautatieyhtyes Batignollesin asemien ja Gare d'Orléansin välille.[3].

Rakennustyöt uskottiin rautatieyhtiöiden samana päivänä tekemän sopimuksen mukaan yleisten töiden ministeriölle. Samalla rautatieyhtiöt perustivat syndikaatin, jossa olivat mukana Paris à Rouen-, Paris à Orléans-, Paris à Strasbourg- ja Nord -yhtiöt. Sopimus hyväksyttiin seuraavana päivänä uudella asetuksella.[4]

Rakennustöihin palkattiin kaupungin työttömiä. Radan rakensivat viisi rautatieyhtiötä yhdessä, mutta ne saivat lisäksi valtiolta tukea neljä miljoonaa frangia. Voidakseen käyttää hyväksi tätä yhdysraidetta niiden oli muodostettava syndikaatti.

Samaan aikaan Nord ja Paris à Strasbourg -yhtiöt rakensivat varsinaisen Petite Ceinture -radan lisäksi La Chapellen ja La Villetten välille toisenkin yhdysradan, josta siitäkin annettiin asetus 10. joulukuuta 1851.[5]

Yleisten töiden ministeriö ehdotti 9. elokuuta 1852 Compagnie du Chemin de fer de Paris à Saint Germain -yhtiölle sopimusta radan jatkamisesta Batignollesta Auteuiliin. Sopimus hyväksyttiin, ja saman kuun 18. päivänä radan rakentamisesta annettiin asetus.[6]

Rautatieyhtiöt Paris à Saint-Germain, Paris à Rouen, Rouen au Havre, Ouest ja Paris à Caen et à Cherbourg sopivat 30. tammikuuta 1855 yhtiöiden fuusiosta. Fuusio vahvistettiin 2. helmikuuta ja 6. huhtikuuta niiden ja Yleisten töiden ministeriön välisellä sopimuksella ja 7. huhtikuuta annetulla asetuksella.[7] Fuusiossa muodostettu yhtiö sai nimen Compagnie des chemins de fer de l'Ouest.

Radan jatkeen rakentamisesta Seinen eteläpuolella eli vasemmalla rannalla päätettiin Napoleon III:n 14. kesäkuuta 1861 vahvistamalla asetuksella.[8]

Radan rakennuskustannukset olivat arviolta 20 miljoonaa frangia.[9].

Seuraavien vuosien aikana radan eri osuuksien rakentamisesta tehtiin vielä joukko sopimuksia ja annettiin asetuksia. Esimerkiksi 26. heinäkuuta 1864 syndikaatti sopi Pariisin kaupungin kanssa haararadan rakentamisesta La Villetten teurastamoille karjan kuljetusta varten. Tämä sopimus hyväksyttiin keisarin 19. lokakuuta 1864 antamalla asetuksella.[10]

Alun perin Petite Ceinture -radalla oli siis kaksi tehtävää. Sen yhdisti toisiinsa Pariisin eri asemilta eri suuntiin johtavat säteittäiset radat ja mahdollisti tavaroiden siirron radalta toiselle, mutta sillä oli myös sotilaallinen tehtävä Pariisin linnoitusten huoltoreittinä, joka strategisista syistä oli rakennettava linnoitusketjun sisäpuolelle.

Petite Ceinture -rata myötäili Marsalkkojen bulevardeja ja kulki monin paikoin pitkiä viadukteja pitkin, paikoitellen myös tunneleissa.

Syndicat de ceinturen 040-tyypin veturi nro 3

Radan eri osuudet avattiin tavararliikenteelle:[11]

  • 11. joulukuuta 1852: BatignolleLa Chapelle
  • 30. syyskuuta 1853: La Chapelle – Évangile
  • 1. tammikuuta 1854: Évangile – Ivry
  • 24. tammikuuta 1854: Batignolle – Auteuil (Auteuilin rata, aluksi erillään muusta Petite Ceinturestä)
  • 25. helmikuuta 1867: Seinen eteläpuolella osuus AuteuilGare d'Austerilitz
  • 25. maaliskuuta 1869: Courcellesin yhdysrata, joka yhdisti Auteuilin radan varsinaiseen Petite Ceintureen.

Matkustajaliikenne aloitettiin ensimmäiseksi 24. tammikuuta 1854 Batignollen ja Auteuilin välisellä osuudella, joka tuli tunnetuksi Auteuilin linjana (ransk. Ligne d'Auteuil.[11] Muilla osuuksilla matkustajaliikenne aloitettiin vaiheittain heinäkuun 14. päivästä 1862 lähtien.[11]

Uusi linja sai nopeasti suuren merkityksen. Ranskan ja Preussin sodan aikana sillä kuljetettiin 16. heinäkuuta 1870 – 17. maaliskuuta 1871 välisenä aikana 800 000 sotilasta.[9]

Samalla sota osoitti kuitenkin selvästi, että radan kapasiteetti oli riittämätön. Niinpä Pariisin ulkopuolelle rakennettiinkin toinen, suurempi rengasrata, Grande Ceinture. Se avattiin vuonna 1877, minkä jälkeen tavaraliikenne Petite Ceinture -radalla väheni ja kapasiteettia vapautui henkilöliikenteelle.

Pariisin kartta vuodelta 1898.
Petite Ceinture merkitty violetilla.

Seinen pohjoispuolella eli oikealla rannalla rata rakennettiin aluksi maanpinnan tasoon. Liikenteen helpottamiseksi sen ja katujen risteyskohdissa tasoristeykset poistettiin vuoden 1889 maailmannäyttelyn edellä rakentamalla itään, varsinkin Cours de Vincennesin kohdalle, noin viisi metriä korkea ratapenger ja kaivamalla rata pohjoisosistaan noin 6–7 metrin syvyyteen.

Vuonna 1896 rataa tuolloin hallinnut yhtiö, Compagnie du Chemin de fer de Cunture, ehdotti Pariisin kaupungille kahden maanalaisen aseman perustamista. Toinen niistä olisi tullut Charonnen ja Ménilmontantin väliseen tunneliin lähelle Place Gambettaa, toinen Ménilmontantin ja Belleville-Villetten väliseen tunneliin lähelle Rue de Bellevillen ja Rue de la Villetten risteystä. Kaupunki piti ehdotusta toteutuskelvottomana suurten kustannusten sekä savun poistamiseksi asemilta tarvittavaan tuuletukseen liittyvien teknisten ongelmien vuoksi sekä lisäksi kannattamattomana. Suunnitelma hylättiin vuonna 1901. Tontti osoitteessa 117 Rue de Belleville, jonka kaupunki oli varannut asemalle, luovutettiin Rothschildin säätiölle, joka vuonna 1904 rakensi siihen vuokra-asuntotalon.[12]

Kesäkuun 7. päivänä 1931 Pariisin kunnallisneuvostolle toimitettiin raportti, jossa ehdotettiin radan sulkemista henkilöliikenteeltä. Sen kirjoittaja, Georges Prade, totesi, että vuosisadan vaihteen aikoihinkaan, jolloin liikenne radalla oli vilkkaimmillaan, se ei koskaan ollut enempää kuin 10 % Pariisin sisäisestä henkilöliikenteestä ja vuonna 1930 tuskin enää yhden prosentin.

Matkustajaliikenne radalla, Pont-Cardinet'n ja Auteuilin välistä osuutta lukuun ottamatta, päätettiinkin lopettaa maanantaista 23. heinäkuuta 1934 lähtien.[13]. Poikkeuksena oli Auteuilin rata eli Pont-Cardinet'n ja Auteuilin välinen osuus, jossa liikenne jatkui vuoteen 1985 saakka. Lakkautetun junaliikenteen korvaamiseksi perustettiin uusi linja-autolinja, joka vuodesta 1934 lähtien kiersi Pariisin ympäri Marsalkkojen bulevardeja pitkin.[9]

Rautatieyhtiöiden 27. elokuuta 1934 tekemän sopimuksen mukaisesti Petite Ceinture -radan syndikaatti lakkautettiin. Compagnie des chemins de fer du Nord sai hallintaansa koko radan lukuun ottamatta Auteuilin linjaa sekä lisäksi Courcellesin yhdysraiteen. Järjestely hyväksyttiin samana vuonna 23. lokakuuta annetulla asetuksella.[14]

Auteuilin viadukti, kaksitasoinen yhdistetty rautatie- ja katusilta, joka ylitti Seinen ja johti 15. arrondissementista Rue Victorilta 16. arrondissementtiin Porte d'Auteuilille, purettiin vuonna 1962. Sen tilalle rakennettiin yksitasoinen katusilta, Pont du Garigliano. Täten rataverkon eteläisen ja läntisen osuuden välinen yhteys katkesi.

Vuonna 1964 valmistunut Petite Ceinture -radan ja Gare des Invalidesille johtavan radan välinen yhdysraide France Télévisionsin toimitalon edessä.

1970-luvulta lähtien radalla kokeiltiin automatosoitua ARAMIS -liikenteen­ohjaus­järjestelmää. Radalle suunniteltiin myös raidetaksiliikennettä tai myöhemmin eräänlaista automatisoitua pienoismetroa, joiden oli määrä palvella vuodeksi 1989 suunniteltua, mutta peruutettua maailmannäyttelyä tai mahdollisesti vuoden 2000 olympiakisoja, joita Pariisikin aikoi hakea. Grenellen tavara-asemalle rakennettiin tekninen tutkimuskeskus. Kun hanke hylättiin, laitos purettiin.

Näissä kokeissa saatuja tuloksia käytettiin hyväksi suunniteltaessa automatisoitua VAL-junaliikennettä, joka otettiin käyttöön useissa Ranskan kaupungeissa. Pariisin seudulla sellainen on Orlyval, joka yhdistää RER:n B-linjan Orlyn lentoasemaan.

RATP vuokrasi vuosiksi 1994–1998 lyhyen osuuden radasta Pariisin 13. arrondissementissa. Sillä kokeiltiin liikenteen automatisointia Meteor -projektin yhteydessä. Saatuja kokemuksia käytettiin hyväksi rakennettaessa Pariisin metron linja 14. Kokeilun päättyessä väliaikaiset rakennelmat purettiin ja rataosuus palautettiin ennalleen.[15]

Nykyisin radasta noin 60 % on ulkoilmassa, osittain korotettuna penkereille tai viadukteille, ja loput 40 % maan alla, katettuna tai tunnelissa.[16]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petite Ceinture -radan aikataulu toukokuussa 1914

Vuonna 1855 Petite Ceintureä pitkin kuljetettiin 780 000 tonnia tavaraa. Tästä 20 000 tonnia oli paikallisliikennettä, loput Pariisin läpi kulkenutta liikennettä.

Matkustajaliikenne aloitettiin 14. heinäkuuta 1862 Batignolles'n ja Clichyn sekä La Rapéen ja Bercyn välillä, ja vähitellen se laajennettiin koko radalle. Matkustajamäärä kasvoi 5 miljoonasta vuonna 1878 aina 39 miljoonaan vuonna 1900, jolloin se oli suurimmillaan, mihin osaltaan vaikutti Pariisissa samana vuonna pidetty maailmannäyttely.

Tämän jälkeen matkustajamäärät vähenivät sitä mukaa kun Pariisin metron ja Nord-sud -linjat rakennettiin. Vuonna 1931 pidetyn siirtomaanäyttelyn yhteydessä rataa tosin parannettiin avaamalla uusi asema, Claude Decaen, mutta matkustajamäärät eivät edelleenkään kääntyeet nousuun.

Rataa hallinnoinut Syndicat de la Ceinture joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Rata yritettiin useita kertoja tuloksetta siirtää Compagnie du chemin de fer métropolitain de Paris -yhtiölle (CMP), joka tuohon aikaan ylläpiti Pariisin metroa. Vuonna 1934 Ranskan hallitus päätti Syndicat de Ceinturen toivomuksesta, että matkustajaliikenne lakkautettiin 23. heinäkuuta alkaen.

Petite Ceinture -radan länsiosa Gare de Pont-Cardinet'n ja Auteuilin välillä pysyi kuitenkin matkustajaliikenteen käytössä vuoteen 1985 saakka, jolloin alettiin rakentaa RER-linjan C pohjoista haaraa, joka valmistui vuonna 1988. Radan Pont-Cardinet'n ja Pereire-Levalloisin välistä osuutta ei liitetty C-linjaan. Sen sijaan sitä pitkin liikennöitiin heinäkuuhun 1996 saakka erillisenä rautatielinjana, kunnes se korvattiin linja-autolla.

Korvaava auto- ja raitioliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Régie Autonome des Transports Parisiensin (RATP) edeltäjä, Société des transports en commun de la région parisienne aloitti välittömästi liikenteen uudella linja-autolinjalla, joka kiersi Pariisin ympäri Marsalkkojen bulevardeja pitkin ja jonka tunnuksena käytettiin linjanumeron sijasta kirjaimia PC.[17] Tämän linjan liikenne oli vuonna 1944 toisen maailmansodan vuoksi jonkin aikaa keskeytyksissä[18], mutta muutoin sitä jatkettiin siihen saakka, kunnes se 1. lokakuuta 1999 korvattiin kolmella linjalla, PC1, PC2 ja PC3. siihen saakka, kunnes sen 2010-luvulla korvasi raitiolinja T3.[17]

16. joulukuuta 2006 otettiin käyttöön raitiolinja T3, joka tunnetaan myös nimellä Maréchaux sud. Se muutettiin 15. joulukuuta 2012 linjaksi T3a, samalla kun avattiin linja T3b, Maréchaux est.

Tavaraliikenne vuoden 1934 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuusta 1934 lähtien Petite Ceinture -radalla oli vain tavaraliikennettä.

Radan eteläosa palveli vuoteen 1976 saakka Citroënin tehtaita Grenellessä (nykyisen Parc André-Citroënin paikalla) sekä Vaugirardin metrovarikkoa ja teurastamoja vuoteen 1979. Paris-Gobelinsin tavara-asema 13. arrondissementissa oli käytössä vuoteen 1991 saakka.

Radan pohjois- ja itäosia käytettiin 1980-luvulle saakka junien siirtoon asemalta toiselle. Tavaraliikenne jatkui 1990-luvun alkuun saakka.

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petite Ceinture-linjaa ylläpiti alun perin erityinen osakeyhtiö. Sitä hallinnoi syndikaatti, johon kuului kaksi edustajaa kustakin perustajayhtiöstä. Syndikaatti perustettiin virallisesti 22. tammikuuta 1853, mutta yhtiön yhtiöjärjestys on monimutkaisempi, sillä finanssikysymysten ja muotovirheiden vuoksi Ranskan valtioneuvosto ei aluksi laillistanut yhtiötä.

Asemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat Petite Ceinture -radan asemat olivat aikoinaan matkustajaliikenteen käytössä:

Asemat myötäpäivään luettuna lännestä alkaen :

Asema Koordinaatit Arrondissementti Lisätieto
Auteuil-Boulogne 48°50′54″N, 2°15′36″E 16. Rata aseman kohdalta on purettu, mutta asemarakennus on yhä jäljellä, nykyisin ravintolana.
Passy-la-Muette 48°51′29″N, 2°16′20″E 16. Rata aseman kohdalta on purettu, mutta asemarakennus on yhä jäljellä, nykyisin ravintolana.
Avenue Henri Martin 48°51′51″N, 2°16′20″E 16. Nykyisin RER C -linjan asema
Avenue du Bois-de-Boulogne 48°52′14″N, 2°16′31″E 16. Nykyisin RER C -linjan asema Avenue Foch
Neuilly-Maillot 48°52′40″N, 2°17′03″E 17. Lähellä RER A:n asema
(Neuilly - Porte Maillot)
Courcelles-Levallois 48°53′09″N, 2°17′52″E 17. Nykyisin RER C -linjan asema Pereire–Levallois
Courcelles-Ceinture 48°53′14″N, 2°18′04″E 17. aikoinaan matkustajaliikenteen pääteasema, nyttemmin purettu
Batignolles 48°53′16″N, 2°18′51″E 17. Lähellä nykyistä Pont-Cardinet'n asemaa, jossa Gare Saint-Lazarelta lähtevät Transilien -junat (linja L) pysähtyvät
Avenue de Clichy 48°53′33″N, 2°18′45″E 17. Nykyisin RER C -linjan asema Porte de Clichy,
alkuperäinen asema on purettu ja korvattu uudella maanalaisella asemalla.
Avenue de Saint-Ouen 48°53′44″N, 2°19′42″E 18.
Boulevard Ornano 48°53′51″N, 2°20′39″E 18.
La Chapelle-Saint-Denis

48°53′53″N, 2°21′20″E

18.
Évangile 48°53′48″N, 2°22′24″E 19.
Est-Ceinture (halte) 48°53′48″N, 2°22′24″E 19.
Pont de Flandre 48°53′43″N, 2°22′53″E 19.
Belleville-Villette 48°53′09″N, 2°23′06″E 19. Myös tavara-asema
Ménilmontant 48°52′13″N, 2°23′17″E 20.
Charonne 48°51′34″N, 2°24′11″E 20. Vanha asemarakennus nykyisin konserttisalina, La Flèche d'or.
Rue d'Avron 48°51′12″N, 2°24′27″E 20. Myös tavara-asema (Charonne-marchandises)
Avenue de Vincennes 48°50′53″N, 2°24′35″E 12.
Bel-Air-Ceinture 48°50′27″N, 2°24′29″E 12.
Rue Claude-Decaen 48°50′02″N, 2°24′03″E 12.
La Rapée-Bercy 48°49′46″N, 2°23′23″E 12. Alun perin pieni järjestelyratapiha
Orléans-Ceinture 48°49′32″N, 2°22′48″E 13.
Maison-Blanche 48°49′17″N, 2°21′35″E 13.
La Glacière-Gentilly 48°49′19″N, 2°20′53″E 13. Entinen tavara-asema
Parc de Montsouris 48°49′17″N, 2°20′34″E 13.
Montrouge-Ceinture 48°49′29″N, 2°19′32″E 14. Petit-Montrouge
Ouest-Ceinture 48°49′45″N, 2°18′22″E 14.
Vaugirard-Ceinture 48°50′00″N, 2°17′26″E 15.
Grenelle-Ceinture 48°50′22″N, 2°16′14″E 15. Lähellä sijaitsee RER C -radan asema Pont du Garigliano
Point-du-Jour 48°50′27″N, 2°15′55″E 16.

Henkilöliikenteen asemien lisäksi radan varrella oli viisi paikallisliikenteen tavara-asemaa:

Lisäksi sen varrella oli kaksi järjestelyratapihaa:

sekä kaksi vain karjan kuljetukseen tarkoitettua asemaa:

Sillat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petite Ceinture -rataan liittyy 36 siltaa. Niistä 36 on alikulkusiltoja, joissa rautatie ylittää kadun, ja 25 ylikulkusiltoja, joissa katu ylittää rautatien.

Nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petite Ceinturen raiteet nähtynä Rue des Meuniers'n jalankulkusillalta 12. arrondissementissa.
Petite Ceinturen raiteet 13. arrondissementissa lähellä Maison Blanchea.
Avenue de Saint-Ouenin asema 18. arrondissementissa.

Radan nykyisin jäljellä oleva osuus on 23 kilometrin pituinen ja ulottuu Gare Saint-Lazarelle johtavalta radalta, läheltä Porte de Clichytä Pariisin pohjoisrajalla, Pariisin itäosien kautta Gare des Invalidesille johtavalle radalle Pariisin etelärajalle.

Radan läntinen osa on purettu. Sen aikoinaan viemästä maa-alueesta sen omistaja, Réseau ferrée de France (RFF) on tehnyt Pariisin kaupungin kanssa sopimuksen, jolla kaupunki on saanut alueen käyttöönsä ensin määräajaksi. Kesäkuussa 2007 kaupunki osti alueen RFF:ltä. Sen jälkeen perustettiin toimikunta, jonka toimesta alue kunnostettiin. Entiselle ratalinjaukselle, joka käsittää 10 metrin levyisen maakaistaleen, rakennettiin 1,3 kilometrin pituinen yleinen kävelytie, "luontopolku", joka johtaa etelästä Boulevard de Montmorencyltä läheltä Porte d'Auteuiliä entiselle Gare de Passy-la-Muettelle saakka.[29][30]

Boulevard Victorin luona oleva yhdysraide, joka tunnettiin myös nimellä "Point X" ("X-piste"), katkaistiin muutamaksi kuukaudeksi ja avattiin jälleen vuoden 2007 alussa, kun raitiolinjaa T2 jatkettiin Porte de Versaillesille, minkä jälkeen linjan jatke osittain kulkee aivan Boulevard Périphériquen vieressä.

Rautatielinjauksen sisäpuoleinen raide on katkaistu kunnostustöiden muutaman metrin pituudelta myös Rue Maninin ja Rue de Criméen risteyksen luona, jotta saatiin tilaa uudelle tukipylväälle.

Petite Ceinture -rataan liittyy joitakin arkkitehtonisesti huomattavia rakennelmia, jotka on pidetty kunnossa tai kunnostettu. Avenue de Flandren yli johtavaa siltaa levennettiin vuonna 2006. Vuonna 2007 SNCF, joka nykyisin hallinnoi rataa, tilasi tutkimuksen rakenteiden nykytilasta voidakseen arvioida, kuinka paljon niiden kunnostaminen maksaa.

Rautatielinjauksen sisäpuoleinen raide on katkaistu kunnostustöiden muutaman metrin pituudelta myös Rue Maninin ja Rue de Criméen risteyksen luona, jotta saatiin tilaa uudelle tukipylväälle.

Radanvarsialueet ovat paikoitellen olleet roskien ja jätteiden vallassa. Toisaalta kun rata ei ole juuri käytössä eikä yleisöllä myöskään ole pääsyä rata-alueelle, sen kasvillisuus on villiintynyt ja nykyisin siellä kasvaa monia harvinaisiakin kasveja. Lisäksi eräässä lähellä Porte de Vanvesia olevassa tunnelissa pesii yli 1500 Pipistrellus -suvun lepakkoa, enemmän kuin missään muualla Île-de-Francen alueella.[31] Radanvarsialueella katsotaankin nykyisin olevan huomattava merkitys biodiversiteetin kannalta.[32]

Entisen Gare des Meuniersin eli Gare Rue Claude-Decaenin[33] välisestä, Rue des Meuniers'n ja Rue Claude-Decaenin välillä olevasta osuudesta Jean-Claude Varin on tehnyt viranomaisten kanssa virallisen sopimuksen, että kuvataiteilijoilla on pääsy radalle maisemamaalausta varten.[34]

Pääsy radalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiattomien pääsy radalle on kielletty 22. maaliskuuta annetun ja 10. kesäkuuta 1969 annetun asetuksen nojalla, ja suurin osa radasta on eristetty ympäristöstään aidalla tai muurilla, jotka kuitenkaan eivät ole estäneet joitakuita graffitimaalareita tai muutoin uteliaita pääsemästä radalle. Itse asiassa sen maanalaisilla osuuksilla onkin luvattomasti käynyt enemmän ihmisiä kuin millään muulla yleisöltä suljetulla maanalaisella paikalla Pariisissa.[35] Vuodesta 2015 sen varrella Rue Belliardin kohdalla on sitä paitsi majaillut joukko romaneja[36]

Neljä osuutta radasta on kuitenkin avattu yleisölle:

Paikoitellen 12., 14., 17. ja 18. arrondissementeissa aivan radan vieressä on lisäksi yleisölle avoimia, puuistutuksin varustettuja jalankulkuteitä, jotka muodostavat osan Pariisin laitaosien nykyisestä viheralueverkosta. Sitä paitsi 17. arrondissementissa rata kulkee lähes kaksi kilometriä Boulevard Pereire -nimisen puistokadun alla. Alun perin tämä rataosuus, joka on edelleen käytössä osana RER C -injaa, kulki kuilussa keskellä katua, mutta jo vuonna 1889 kuilu peitettiin kannella ja katutasossa paikalla on nykyisin puistokäytävä, Promenade de la Pereire.[41]

Tulevaisuuden suunnitelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin kaupungin hanke Petite Ceinturen "takaisinvaltaamiseksi"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin kunnallisneuvosto päätti kokouksissaan 13. ja 14. huhtikuuta 2015 aloittaa SNCF:n kanssa neuvottelut Petite Ceinture-radan tulevaisuudesta.[42]

Pariisin kaupunki ja SNCF ovat yhtä mieltä siitä, että rata on säilytettävä ja että sen alueella ei ole suoritettava sellaisia peruuttamattomia muutoksia, joiden jälkeen sitä ei enää voitaisi tarvittaessa palauttaa rautatieliikenteen käyttöön.[43] Alustavan sopimuksen mukaan SNCF luovuttaa korvauksetta jotkut osat radasta Pariisin kaupungin käyttöön, joka vuorostaan sitoutuu pitämään kunnossa alueet, jotka mahdollisesti avataan yleisölle.[44]

Vuoden 2015 lopulla käynnistettiin monivuotinen hanke, jonka tarkoituksena kaupungin tiedotteen mukaan[45] on avata mahdollisimman monet osuudet radan varresta jalankulkijoille ja ottaa ne yleiseen käyttöön, kuitenkin biodiversiteettia kunnioittaen ja tavalla, joka tekee tarvittaessa mahdolliseksi palauttaa rata liikenteen käyttöön. Tarkemmat suunnitelmat laaditaan yhdessä pariisilaisten sekä hankkeeseen osallistuvien tahojen kanssa. Niihin osallistuvat arrondissementtien viranomaiset yhdessä asukkaiden kanssa.

Näin toteutetaan kevyitä ja purettavissa olevia järjestelyjä, joilla voidaan muodostaa viherkäytäviä ja kävelyteitä sekä saada tilaa kulttuuri- ja urheilutapahtumille. Pariisin määri Anne Hidalgon mukaan radan varrelle voidaan mahdollisesti perustaa myös ravintoloita, elokuvateattereita ja yökerhoja.[43]

Ranskan kommunistinen puolue (PCF) pitää valitettavana, ettei Petite Ceinture -rataa käytetä henkilö- eikä tavaraliikenteeseen, vaikka kaupunki on ryhtynyt toimenpiteisiin ilman saastumista vastaan. Kaupunki päätti kuitenkin jo kauan sitten rakentaa raitiolinja Marsalkkojen bulevardeille sen sijaan että Petite Ceinture -rata otettaisiin uudestaan käyttöön. Tätä on perusteltu sillä, että Petite Ceinture kulkee monin paikoin aivan vierestä asuintalojen ohi ja vilkas rautatieliikenne alentaisi asumisviihtyvyyttä.[46]

Sitä vastoin Union pour un mouvement populaire (UMP) on ehdottanut, että rata purettaisiin ja paikalle rakennettaisiin Pariisia kiertävä jatkuva pyörätie.[43]

"Vihreät" hankkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Istutettu kävelytie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radan paikalle on ehdotettu samantapaista kävelytietä, jollainen jo nyt on Coulée verte René-Dumont entisen Place de la Bastilleen johtaneen radan paikalla. Radan haltija RFF on neuvotellut asiasta Pariisin kaupungin kanssa. Pariisin kunnallisneuvosto hyväksyi asiaa koskeneen sopimuksen keväällä 2006[47], mutta sitä ei ole koskaan toteutettu, vaikka se otettu tavoitteeksi myös Pariisin liikennettä koskevaan, helmikuussa 2006 laaditussa suunnitelmassa.

Hankkeen arvostelijat ovat huomauttaneet, että rata kulkee suurelta osin viadukteissa tai kuiluissa, minkä vuoksi sinne olisi vaikea päästä. Lisäksi siinä on useita, jopa kilometrin pituisia tunneleita, jotka olisivat jalankulkuväylinä synkkiä ja luotaantyöntäviä.

Vuonna 2013 radasta kuitenkin avattiin jalankulkijoille 15. arrondissementissa ensimmäinen noin 1300 metrin pituinen osuus Place Balardin ja Rue Olivier-de-Serresin välillä. Tämän vuoksi toteutetut järjestelyt olivat keveitä ja tarvittaessa helposti peruutettavissa. Työt maksoivat noin neljä miljoonaa euroa.[39]

Tammikuussa 2016 yleisölle avattiin toinen, 13 600 neliömetrin laajuinen alue entisen Place de Rungisin aseman läheisyydessä. Sinne pääsee Rue de läInterne-Loebilta.[48]

Pariisin vihreät valtuutetut vaativat Petite Ceinturen rata-alueen muuttamista vihervyöhykkeeksi. Täten Pariisin rajojen sisäpuolella olevien viheralueiden yhteenlaskettu pinta-ala kasvaisi 10 prosenttia.[49]

Pyörätie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parsiin 7. ja 15. arrondissmenttien pyöräilijöiden järjestö on ehdottanut, että rautatielinja muutettaisiin Pariisia kiertäväksi jatkuvaksi pyörätieksi.[50] Tämä muusta liikenteestä erotettu pyörätie olisi turvallinen, koska se ei missään leikkaisi autoteitä samassa tasossa eikä toisaalta myöskään häiritsisi jalankulkijoita. Pyöräilijöiden kannalta reitillä olisi myös se etu, ettei sillä missään kohdassa ole kovin jyrkkiä rinteitä. Paikkoihin, joissa radan ja sen ylittävän tai alittavan kadun välinen korkeusero on liian suuri rampin rakentamiseksi, rakennettaisiin hissi polkupyörien siirtoa varten. Radan entisille asemille perustettaisiin kaupunkipyöräjärjestelmän (Vélib) asemat.

Rautatiehankkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 2016 mennessä ei ole käynnistetty mitään hankkeita rautatieliikenteen aloittamiseksi uudestaan, vaikka asiaa on toisinaan ehdottanut varsinkin Ranskan kommunistinen puolue[51] ja jotkut yhdistykset[52] ja asiasta on tehty useita selvityksiä.

Metro-, raitio- tai kevytmetrolinja tai tavaraliikennerata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ARAMIS-hankkeen koealue vuonna 1986 entisen Gare de Grenelle-marchandises'in paikalla

1970- ja 1980-luvuilla Pariisissa käynnistettiin ARAMIS-hanke, jossa suunniteltiin automatisoitua raideliikennettä. Siinä yhteydessä Petite Ceinture -radalle ehdotettiin joko raidetaksi- tai automatisoitua kevytmetriliikennettä. Grenellen tavara-asemalle rakennettiin tekninen tutkimuskeskus. Kun hanke hylättiin, laitos purettiin.

Kun raitiolinjaa T2 päätettiin jatkaa Porte de Versaillesille, yhtenä vaihtoehtona olisi, että linja olisi kulkenut vanhaa Petite Ceinture -ratalinjaa pitkin Rue de Vaugiradille tai mahdollisesti Porte d'Ivryyn saakka. Lopulta sille kuitenkin valittiin toinen linjaus.

Toisaalta raitiolinjaa T3a on suunniteltu laajennettavaisi Pariisia kiertäväksi rengaslinjaksi, joka korvaisi bussilinjan PC. Myös se suunniteltiin aluksi kulkemaan osan matkastaan vanhaa Petite Ceinture -rataa pitkin, mutta linja päätettiinkin sijoittaa Marsalkkojen bulevardeille. Linja T3b, joka on linjan T3a pohjoinen jakso, kulkee sekin Marsalkkojen bulevardeja pitkin mutta erkanee niistä Pariisin koillisosassa ja johtaa Pantiniin.

Sen jälkeen kun nämä raitiolinjat rakennettiin, on hankkeet matkustajaliikenteen palauttamisesta Petite Ceinture -radalle käytännössä hylätty, lukuun ottamatta mahdollisesti Gare Rosa Parksin ja Porte de Vincennesin välistä osuutta, jolla rata on kauempana Marsalkkojen bulevardeista kuin muualla, enimmillään 1400 metrin päässä.

Pariisin seudun kaupunkisuunnitteluvirasto onkin esittänyt elokuussa 2011 julkaisemassaan tutkielmassa[53] alustavasti, että tuleva raitiolinja 8 kulkisi Pariisin itäosissa Petite Ceinturen ratalinaa pitkin Rosa Parksin ja Porte de Vincennesin välillä. Vanhojen asemien lisäksi tälle osuudelle on ehdotettu kolmea uutta pysäkkiä, joissa olisi vaihtomahdollisuudet Pariisin metron linjoille 11 3 ja 3bis.[54]

Eräät järjestöt ovat kuitenkin ehdottaneet radalle nopeaa henkilöliikennettä, joka täydentäisi raitiolinjojen T3a ja T3b liikennettä ja josta olisi vaihtoyhteys RER- ja Transilien-radoille.[55] Samalla raideliikenne keventäisi bussilinjojen 62, 64 ja 26 ylikuormitusta.

Myös tavaraliikennettä radalle on ehdotettu. Asiaa on pitänyt esillä kommunistien valtuustoryhmä, jonka mielestä tavaraliikenne olisi mahdollisuuksien mukaan siirrettävä raiteille saasteiden vähentämiseksi.[49] Rata voisi mahdollisesti korvata osan kuorma-autoliikenteestä. Erityisesti Gare de Paris-Gobelins, joka on alueella toimivien tukkuliikkeiden vuoksi tärkeä liikenteen solmukohta ja logistiikkakeskus, on yhteydessä rataverkkoon ainoastaan Petite Ceinture -radan välityksellä.[56]

Rautatieasemien välinen yhdysraide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin eteläosissa suoritettujen hankkeiden yhteydessä Petite Ceinture -radan ja Gare d'Austerlitzin välinen yhdysraide rakennettiin uudestaan, jotta rautatiekalustoa voidaan siirtää viimeksi mainitulta Gare de Lyonille tai päinvastoin. Samalla rakennettiin toinenkin yhdysraide, joka alitta Boulevard du Général-Jean-Simonin.

Vélorail[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin kaupungin ja RFF:n vuonna 2006 allekirjoittamassa pöytäkirjassa käsiteltiin myös ajatusta, että jotkin osuudet radasta voitaisiin avata yleisölle, paitsi istutettuina jalankulkuväylinä, myös siten, että niitä pitkin voitaisiin kulkea eräänlaisilla lainattavilla tai vuokrattavilla resiinoilla, joista käytetään nimitystä vélorail.[57] Tämä ehdotus on kuitenkin jo täysin hylätty.

Toteutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaetut puutarhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoleja Jardins du Ruisseaussa.
Jardins du Ruisseau nähtynä Rue du Ruisseaulta.

Gare d'Ornamon asemalaiturit ovat nykyisin maavaraisia, ja niillä on jo useiden vuosien ajan kasvatettu hedelmiä, vihanneksia ja kukkia. Nämä puutarhat perustettiin 18. arrondissementin asukkaiden vuonna 1998 tekemän aloitteen perusteella, jonka tarkoituksena oli edistää ympäristön tuntemusta ja kansalaismieltä läheisten koulujen oppilaiden keskuudessa tekemällä heille mahdolliseksi osallistua puutarhanhoitoon.[58]

Puutarhat saivat niiden ohi kulkevan Rue du Ruisseau -nimsen kadun mukaan nimen "Les Jardins du Ruisseau" ("Puron puutarhat")[59]. Ne sijaitsevat lähellä Porte de Clignancourtia ja Saint-Ouenin kirpputorialuetta, ja niistä on tullut kaupunkiluonnon ystävien rauhallinen mielipaikka sen jälkeen, kun Pariisin määrin virasto ryhtyi toimiin tehdäkseen ne tunnetuiksi. Siellä järjestetään myös yleisötapahtumia kuten mehiläis- ja hunajajuhla (ransk. Fête des abeilles et du miel),[60] sekä "Clignancourt danse sur les rail" ("Clignancourt tanssii raiteilla")[61].

Vanhalle rata-alueelle on perustettu muitakin puutarhoja, esimerkiksi Rue de Coulmiers'n puutarhat 14. arrondissementissa[62] sekä Petite Ceinturen puutarhat 12 arrondissementissa, jossa 300 metrin pituisella osuudella Square Charles-Péguynn jatkeella on jaettu puutarha ja luontopolku, jolta voi tarkastella alueelle muodostunutta biotooppia. Lisäksi 12. arrondissementissa on Claude Decaenin jaettu puutarha, joka on 500 neliömetrin laajuinen viheralue ja promenadipaikka.[37]

Myös Uudessa Gare de Rungisin kaupunginosassa Pariisin 13. arrondissementissa[63], on hehtaarin laajunen alue 500 metrin pituinen osa rata-alueesta avattu yleisölle, ja sinnekin on tarkoitus perustaa puutarha.[64]. Siellä on pidetty myös urheilutapahtumia ja järjestetty lapsille tarkoitettuja esityksiä.

Kulttuuritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat taiteilijat ovat esiintyneet Petite Ceinture -radan varrella. Yksi radan vanhoista asemarakennuksista, Gare de Charonne, muutettiin 1900-luvulla konserttisaliksi, joka sai nimen La Flèche d'or.[65] Sen esikuvan mukaisesti myös 18. arrondissementissa kaksi hylättyä asemarakennusta, Gare d'Ornamo vuonna 2013 ja Gare de l'avenue Saint-Ouen vuonna 2015 on oettu kulttuurikäyttöön Hasard Ludique -projektin yhteydessä, jonka tarkoituksena on tarjota tiloja nykymuusikoille ja luoville taiteilijoille.[66]

Valokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Ligne de Petite Ceinture

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Pariisi”, Tietosanakirja, 7. osa (Oulun tuomiokunta–Ribes), s. 259. {{{Julkaisija}}}. Teoksen verkkoversio.
  2. Gares et lignes du Nord. COPEF, 1985.
  3. N° 3434 – Décret portant qu'il sera établi, à l'intérieur du mur d'enceinte des fortifications de Paris, un chemin de fer de ceinture reliant les gares de l'Ouest et Rouen, du Nord, de Strasbourg, de Lyon et d'Orléans. (10.12.1851 annettu asetus) Bulletin des lois de la République Française, sarja X, 1851, 8. vsk, nro 470, s. 1105–1112. Pariisi: Imprimerie Nationale. (ranskaksi) www = http://gallica.bnf.fr/ark:/12148/bpt6k4861271/f1128.image.
  4. N° 3435 - Décret qui approuve la convention passée entre le ministre des Travaux publics et les Compagnies des chemins de fer de Paris à Rouen, de Paris à Orléans, de Paris à Strasbourg et du Nord pour la concession du chemin de fer de ceinture. (11.12.1851 annettu asetus) Bulletin des lois de la République Française, sarja X, 1851, 8. vsk, nro 470, s. 1112–1123. Pariisi: Imprimerie Nationale. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi)
  5. N° 3421 – Décret qui autorise les compagnies concessionnaires des chemins de fer du Nord et de Strasbourg à établir un chemin de fer de raccordement entre les gares de la Chapelle et de la Villette. (10.12.1851 annettu asetus) Bulletin des lois de la République Française, sarja X, 1851, 8. vsk, nro 470, s. 1105–1112. Pariisi: Imprimerie Nationale. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi).
  6. N° 4396 – Décret qui déclare d'utilité publique l'exécution d'un chemin de fer formant prolongement du chemin de fer de ceinture et se dirigeant de la commune des Batignolles sur Passy et Auteuil. (18.8.1852 annettu asetus) Bulletin des lois de la République Française, sarja X, 1851, 10. vsk, nro 573, s. 447–450. Pariisi: Imprimerie Nationale. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi).
  7. N° 2877 – Décret impérial qui approuve la convention passée, les 2 février et 6 avril 1855, entre le ministre de l'Agriculture, du Commerce et des Travaux publics et les Compagnies des chemins de fer de Paris à Saint-Germain, de Paris à Rouen, etc.. (7.4.1855 annettu asetus) Bulletin des lois de l'Empire Française, sarja XI, 1855, 6. vsk, nro 313, s. 57–58. Pariisi: Imprimerie Impériale. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi).
  8. N° 9342 – Décret impérial qui déclare d'utilité publique le prolongement du chemin de fer de ceinture de Paris, sur la rive gauche de la Seine, entre Auteuil et la gare d'Orléans. (14.6.1861 annettu asetus) Bulletin des lois de l'Empire Française, sarja XI, 1861, 18. vsk, nro 953, s. 253–254. Pariisi: Imprimerie Impériale. (ranskaksi)
  9. a b c Alfred Fierro: Histoire et dictionnaire de Paris, s. 765–766.
  10. N° 13051 – Décret impérial qui, 1° déclare d'utilité publique l'établissement d'un chemin de fer d'embranchement destiné à relier le marché à bestiaux de Paris avec le chemin de fer de Ceinture ; 2° approuve la convention passée, le 26 juillet 1864, entre la ville de Paris, et le syndicat du chemin de fer de Ceinture, pour la construction et l'exploitation dudit embranchement. (19.10.1864 annettu asetus) Bulletin des lois de l'Empire Française, sarja XI, 1864, 26. vsk, nro 1314, s. 171–174. Pariisi: Imprimerie Impériale. (ranskaksi)
  11. a b c Histoire de la Petite Ceinture ferroviaire de Paris petiteceinture.org. Viitattu 27.8.2016.
  12. Projet non concrétisé de gares souterraines sur la Petite Ceinture ferroviaire petiteceinture.org. Viitattu 27.8.2016.
  13. Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 172–173. La Vie du Rail, 1991.
  14. Décret relatif à la réorganisation de l'exploitation des chemins de fer de ceinture de Paris. (23.10.1934 annettu asetus) Bulletin des lois de la République Française, 1934, nro 257, s. 10940–10942. Pariisi: Imprimerie Nationale. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi).
  15. La Base d’Essais de la Petite Ceinture (BEPC) metro.pole.net. 14.5.2004. Viitattu 27.8.2016.
  16. Étude prospective sur le devenir de la Petite Ceinture (sivu 4) Atelier parisien d'urbanisme.
  17. a b Petite Ceinture et service de Ceinture : du bus PC au tramway T3 Association Sauvegarde de Petite Ceinture. Viitattu 27.8.2016. (ranskaksi)
  18. La guerre et la reprise Paris: histoire des autobus. Viitattu 27.8.2016. (ranskaksi)
  19. Élisabeth Phillipp: L’approvisionnement de Paris en viande et la logistique ferroviaire, le cas des abattoirs de La Villette, 1867-1974. Revue d'histoire des chemins de fer, 2010, nro 41, s. 113–141. Artikkelin verkkoversio.
  20. a b Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 23. La Vie du Rail, 1991.
  21. a b Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 44. La Vie du Rail, 1991.
  22. a b c d e f Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 201. La Vie du Rail, 1991.
  23. a b Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 134. La Vie du Rail, 1991.
  24. Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 198. La Vie du Rail, 1991.
  25. Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 84. La Vie du Rail, 1991.
  26. Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 84. La Vie du Rail, 1991.
  27. La Petite Ceinture est-elle fermée à tout trafic (voyageurs et marchandises) depuis 1934 ? petiteceinture.org. Viitattu 14.8.2009.
  28. Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture, s. 201. La Vie du Rail, 1991.
  29. La Petite Ceinture du 16e arr. - De la friche ferroviaire au sentier nature Paris.fr. Pariisin kaupunki. Viitattu 27.8.2016.
  30. a b La Petite Ceinture : la reconfiguration d’un site mythique metropolitiques.eu. 27.5.2013. Viitattu 27.8.2016.
  31. Article sur la protection des chauves-souris 15.12.2008. Conseil Général de l'Essonne. Viitattu 27.8.2016.
  32. Petite Ceinture et biodiversité 9.9.2008. Ecofaubourgs. Viitattu 27.8.2016.
  33. Situation topographique petiteceinture.org. Viitattu 27.8.2016.
  34. Film documentaire de 1994: Train spécial (17 minuutin pituinen elokuva, kuvattu klo 2.27–3.54) petiteceinture.org. Viitattu 27.8.2016.
  35. Urban escape n°1 : Expédition sur la Petite Ceinture de Paris fr.rezinwood.com. 13.5.2015. Viitattu 27.8.2016.
  36. Paris : l'ancienne voie ferrée occupée par un camp de Roms leparisien.fr. 22.7.2015.
  37. a b La petite ceinture Pariisin kaupunki.
  38. Aménagement d'un nouveau tronçon de la Petite ceinture (13e) 30.6.2015. Pariisin kaupunki.
  39. a b Nouveau départ pour la petite ceinture. Le Parisien, 6.7.2011. Artikkelin verkkoversio.
  40. Un nouveau tronçon de petite ceinture ouvre au public 26.8.2013. Pariisin kaupunki. Viitattu 27.8.2016.
  41. La Promenade Pereire - Paris 17e (runsaasti myös valokuvia) paris1900.lartnouveau.com. Viitattu 27.8.2016.
  42. Situation actuelle de la Petite Ceinture petiteceinture.org. Viitattu 27.8.2016.
  43. a b c Paris: "L’acte 2" de la reconquête de la Petite ceinture sur le tapis du Conseil de Paris 12.4.2015. Agence France-Press. Viitattu 27.8.2016.
  44. Petite Ceinture: accord entre Paris et la SNCF. Le Figaro, 7.4.2015. Artikkelin verkkoversio.
  45. Petite ceinture, la reconquête continue Pariisin kaupunki. Viitattu 27.8.2016.
  46. Paris et la SNCF s’accordent pour reconquérir la Petite Ceinture Lemoniteur.fr. 8.4.2015. Viitattu 27.8.2016.
  47. Protocole entre la Ville de Paris et Réseau Ferré de France concernant la Petite Ceinture web.archive.org. 15.6.2006. Viitattu 27.8.2016.
  48. Christine Henry: L’ancienne voie ferrée de Paris s’ouvre un peu plus aux promeneurs. Le Parisien, 22.1.2016. Artikkelin verkkoversio.
  49. a b Quel devenir pour la Petite Ceinture dans le 12e?. Votre 12e, maalis/huhtikuu 2013.
  50. Association des cyclistes des 15e et 7e arrondissements de Paris velo15et7.free.fr.
  51. Paris : les élus PCF propose de conserver la vocation ferroviaire de la Petite Ceinture. L'Humanité, 7.4.2015. Artikkelin verkkoversio.
  52. Association Sauvegarde Petite Ceinture petiteceinture.org. Viitattu 27.8.2016.
  53. Étude prospective sur le devenir de la Petite Ceinture Phase 1, s. 41, 46, 48, 49, 50. Atelier parisien d'urbanisme. Teoksen verkkoversio.
  54. Étude prospective sur le devenir de la Petite Ceinture Phase 2, s. 41, 55, 59. Atelier parisien d'urbanisme. Teoksen verkkoversio.
  55. Petite Ceinture ferroviaire : non à la chronique d’un démantèlement annoncé ! Oui à son utilisation pour renforcer les transports publics ! Association Sauvegarde Petite Ceinture. Viitattu 27.8.2016.
  56. Étude prospective sur le devenir de la Petite Ceinture. Sivut 43-44. Atelier parisien d'urbanisme. Teoksen verkkoversio.
  57. Protocole-cadre entre la ville de Paris et Réseau ferré de France concernant la Petite Ceinture de Paris (Pariisin kaupungin ja RFF:n allekirjoittama Petite Ceinture -rataa koskeva pöytäkirja, sivu 5) api-site-cdn.paris.fr. Viitattu 27.8.2016. (ranskaksi)
  58. Les Jardins du Ruisseau: Jardinons ensemble jardinons-ensemble.org. Viitattu 27.8.2016.
  59. Les Jardins du Ruisseau Facebook.
  60. Fête des abeilles et du miel aux Jardins du Ruisseau blogs.paris.fr.
  61. Clignancourt danse sur les rails, un nouveau souffle pour la Petite Ceinture. Vivre Paris, 4.7.2015. [Osoite = ttp://vivre.paris/clignancourt-danse-sur-les-rails-un-nouveau-souffle-pour-la-petite-ceinture Artikkelin verkkoversio].
  62. Historique du jardin vert-tige.org.
  63. Les espaces publics parisgarederungis.fr.
  64. Paris part à la reconquête de son ancienne voie ferrée. Le Parisien, 6.4.2015. Artikkelin verkkoversio.
  65. A propos flechedor.fr.
  66. Avec Le Hasard Ludique, au cœur de la gare de Saint Ouen dixhuitinfo.com. 18.1.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jacques Reda, Marc Soriano (teksti), Pierre Pitrou, Bernard Tardien (valokuvat): 1851-1981 : le Chemin de fer de Petite Ceinture de Paris. Pierre Fanlac, 1981.
  • J. Banaudo: Trains oubliés volume 4: L'État, le Nord, les Ceintures. Cabri, 1982.
  • La Petite Ceinture de Paris. Connaissance du Rail, lokakuu 1991.
  • Bruno Carrière: La saga de la Petite Ceinture. La Vie du Rail, 1991.
  • Philippe-Enrico Attal: La fin de la Petite Ceinture. Historail, lokakuu 2012, nro 23, s. 6–25.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]