Tämä on lupaava artikkeli.

Peterloon verilöyly

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taiteilija George Cruikshankin näkemys Peterloon verilöylystä.

Peterloon verilöyly oli Manchesterin St. Peter’s Fieldsissä 16. elokuuta 1819 tapahtunut väkivallanteko. Osapuolina verilöylyssä olivat yleistä äänioikeutta sekä muita uudistuksia vaatineiden mielenosoittajien joukko ja paikalliset sotilasyksiköt, jotka hajottivat mielenosoituksen väkivaltaisesti. Mielenosoittajien päämiehinä toimivat Samuel Bamford sekä Henry Hunt, jota nimitettiin myös ”Orator” Huntiksi hänen puhetaitojensa vuoksi. Paikallisten talonpoikien ratsuväen osastoa komensivat kapteeni Hugh Birley ja majuri Thomas Trafford.[1][2]

Mielenosoitukseen osallistuneiden määrästä ei ole varmaa tietoa. Usein on esitetty arvioita noin 60 000 osallistujasta, mutta myös jopa 100 000 osallistujan arvioita on nähty. Myöskään kuolonuhrien määrästä ei ole täyttä varmuutta, mutta sen arvioidaan yleisesti olevan 10 ja 20 hengen välillä.[1][3][4]

Nimitys ”Peterloo” on pilkallinen viittaus Waterloon taisteluun 1815.[1]

Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Manchesterin keskustasta verilöylyn tapahtuma-aikaan. Mielenosoittajien sijainti on osoitettu punaisella ja paikallisten sotilasyksiköitten sijainti sinisellä.

Yleistä äänioikeutta ja yhteiskunnallisia uudistuksia vaatineiden mielenosoittajien joukko kokoontui marssien St. Peter’s Fieldsiin maanantaina 19. elokuuta 1819. Marssia paikalle oli harjoiteltu jo ennestään sen sujuvuuden takaamiseksi, ja sitä säesti musiikki, laulu ja tanssi. Osa mielenosoitukseen osallistujista tuli lähes 50 kilometrin päästä.[3][5]

Vaikka mielenosoitus ei ollut väkivaltainen eivätkä sen osallistujat olleet aseistautuneet, paikalliset viranomaiset päättivät silti hajottaa sen ja vetosivat sen sotilaalliselta ja järjestäytyneeltä vaikuttaneeseen olemukseen. Virallinen talonpoikien ratsuväelle annettu määräys oli, että vain mielenosoituksen puhujat tuli pidättää ja muut jättää rauhaan. Mielenosoittajat kuitenkin pyrkivät estämään ratsuväen etenemisen tarttumalla toinen toistaan käsistä muodostaen ihmisketjuja, joten talonpoikien ratsuväki suoritti rynnäkön ja iski sapelein maahan ihmisiä ja näiden kantamia banderolleja. Joillakin ratsumiehistä oli myös henkilökohtaisia kaunoja tiettyjä mielenosoittajia kohtaan. Syntynyttä paniikkia ja sekasortoa pidettiin merkkinä vastarinnasta esivaltaa kohtaan, joten myös 600 miehen vahvuinen husaariosasto, jota komensi everstiluutnantti Guy L’Estrange, määrättiin hajottamaan mielenosoitusta.[1][3][4]

Noin kymmenessä minuutissa kaikki hengissä selvinneet mielenosoittajat olivat paenneet St. Peter’s Fieldsistä, ja jäljellä oli jäljellä enää ruumiita ja loukkaantuneita. St. Peter’s Fieldsissä paikalla olleet lehtimiehet pidätettiin.[1]

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useita mielenosoituksen päämiehiä joutui oikeuteen verilöylyn jälkeen. Heitä syytettiin ensin valtiopetoksesta, mutta syytteestä luovuttiin vastahakoisesti. Useimmat heistä tuomittiin vankeuteen, Henry Hunt kahdeksi vuodeksi. Myös tapausta julkisuudessa kritisoineita uudistusmielisiä, merkittävimpinä Francis Burdett[6] ja John Cartwright[7], tuomittiin vankeuteen ja sakkoihin. Prinssihallitsija Yrjö lähetti verilöylyyn osallistuneille husaareille viralliset onnentoivotuksensa, mikä osoitti ettei hän katsonut näitä syylliseksi mihinkään rikkeeseen.[1][4]

The Times -lehti julkaisi verilöylyn tapahtumista kuvauksen, joka järkytti kansaa laajalti. Runoilija Percy Bysshe Shelley kirjoitti verilöylyn innoittamana runon ”The Masque of Anarchy”, joka kuitenkin jäi julkaisematta.[3] Verilöylyä todistamassa ollut liikemies John Edward Taylor perusti tapauksen johdosta The Manchester Guardian -lehden.[1]

Peterloon verilöylyn jälkeen Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus hyväksyi joukon uusia lakeja, joissa muun muassa vaadittiin kirkollisia tai valtiollisia asioita käsittelevien yli 50 henkilön julkisten kokoontumisten hyväksyttämistä etukäteen paikallisviranomaisella.[3]

Samuel Bamford ei jatkanut yhteiskunnallisena aktivistina vankeustuomionsa jälkeen ja kieltäytyi osallistumasta myöhempään chartistien uudistusmieliseen liikkeeseen. Teoksissaan Passage in the Life of a Radical (1843) ja Early Days (1849) hän esitti huomattavaa kritiikkiä aiempia poliittisia tovereitaan kohtaan.[2]

Verilöylyn muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peterloon verilöylylle ei pitkän aikaa ollut omistettu muistomerkkiä Manchesterissa. Free Trade Hall -rakennuksen ulkoseinään oli aiemmin kiinnitettynä sininen muistolaatta, jossa viitataan ainoastaan ”ihmismassan hajottamiseen” ilman mainintaa kuolonuhreista.[8] Muistolaatta korvattiin vuonna 2007 Manchesterin kaupunginvaltuuston päätöksellä punaisella laatalla, jossa kerrotaan 15 ihmisen kuolleen ja yli 600 loukkaantuneen verilöylyssä.[9]

Vuonna 2014 Manchesterin kaupunginvaltuuston kulttuurivastaava Maria Balshaw pyysi taiteilija Jeremy Delleriä suunnittelemaan muistomerkin Peterloon verilöylyn vuonna 2019 koittavaa 200-vuotispäivää varten. Deller julkisti suunnitelmansa muistomerkille loppuvuonna 2018. Suunniteltu muistomerkki on noin kuusi jalkaa (noin 182 senttimetriä) korkea ja 82 jalkaa (noin 11,6 metriä) leveä kiviveistos, jonka rakennusmateriaalina käytetään kiveä eri puolilta Britanniaa ja sen entisiä siirtomaita. Muistomerkin suunniteltu sijaintipaikka on vain noin sadan metrin päässä verilöylyn tapahtumapaikasta.[10]

Peterloon verilöyly mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peterloon verilöylyä käsittelee Mike Leigh’n vuoden 2018 elokuva Peterloo. Siinä Henry Huntia esittää Rory Kinnear.[11]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Newman, Gerald; Brown, Leslie Ellen (toim.): Britain in the Hanoverian Age, 1714-1837: An Encyclopedia. Routledge, 1997. ISBN 978-0815303961. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g History of The Peterloo Massacre peterloomassacre.org. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
  2. a b Samuel Bamford Spartacus Educational. Viitattu 10.12.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e Mather, Ruth: The Peterloo Massacre The British Library. 15.5.2014. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
  4. a b c Peterloo Massacre Britannica.com. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
  5. Newman & Brown 1997, s. 544
  6. Newman & Brown 1997, s. 80
  7. Newman & Brown 1997, s. 102-103
  8. Manchester – History – Peterloo Massacre BBC. 15.8.2007. Viitattu 10.12.2018. (englanniksi)
  9. New plaque tells truth of Peterloo killings 188 years on The Guardian. 27.12.2007. Viitattu 10.12.2018. (englanniksi)
  10. Pidd, Helen: Manchester: Jeremy Deller unveils design for Peterloo memorial The Guardian. 1.11.2018. Viitattu 10.12.2018. (englanniksi)
  11. Bradshaw, Peter: Peterloo review – force, grit and brilliance The Guardian. 1.9.2018. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]