Peter J. Ratcliffe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peter J. Ratcliffe
Peter J. Ratcliffe
Peter J. Ratcliffe
Henkilötiedot
Koko nimi Peter John Ratcliffe
Syntynyt 14. toukokuuta 1954
Morecambe, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kansalaisuus Yhdistynyt kuningaskunta
Koulutus ja ura
Tutkinnot Cambridgen yliopisto
Queen Maryn yliopisto
Instituutti Francis Crick -instituutti
Tutkimusalue lääketiede, nefrologia
Palkinnot Royal Societyn jäsen
Albert Lasker -palkinto lääketieteellisestä perustutkimustyöstä
Physical Societyn vuotuinen palkintoluento 2012,
Louis Jantet’n lääketieteen palkinto
Academy of Medical Sciencesin jäsen
EMBOn jäsen
Balyn mitali
Grand Prix scientifique de la Fondation Lefoulon-Delalande
Robert J. ja Claire Pasarowin säätiön palkinto lääketieteellisestä tutkimuksesta
Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto
Aiheesta muualla
Virallinen kotisivu

Peter John Ratcliffe (s. 14. toukokuuta 1954 Morecambe, Englanti) on brittiläinen lääketieteen tutkija ja nefrologi.[1][2][3] Hän on toiminut lääkärinä Oxfordissa John Radcliffe Hospitalissa ja Nuffieldin kliinisen lääketieteen professorina sekä vuosina 2004-2016 Oxfordin yliopiston kliinisen lääketieteen Nuffieldin osaston päällikkonä. Vuonna 2016 hänet nimitettiin Francis Crick -instituutin kliinisen tutkimuksen johtajaksi,[4] mutta hän toimi edelleen myös Oxfordin yliopistossa Ludwigin syöpätutkimusinstituutin jäsenenä ja Target Discovery Instituten johtajana.[5]

Ratcliffe tunnetaan parhaiten tutkimuksistaan siitä, miten solut reagoivat hapen puutteeseen eli hypoksiaan. Tästä tutkimuksestaan hän sai vuonna 2019 Nobelin fysiologian ja lääketieteen palkinnon yhdessä William Kaelinin ja Gregg L. Semenzan kanssa.[6][7]

Opinnot ja harjoittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratcliffe syntyi Morecambessa Lancashiressä vuonna 1954.[8] Hänen vanhempansa ovat William Ratcliffe ja Alice Margaret Ratcliffe.[9] Hän kävi Lancaster Royal Grammar Schoolia vuosina 1965–1971.[10]

Ratcliffe hyväksyttiin 1972 Cambridgen yliopiston Gonville and Caius Collegeen opiskelemaan lääketiedettä,[11] ja hän suoritti vuonna 1978 Bachelor of Medicine -tutkinnon Lontoon Queen Maryn yliopiston St Bartholomew's Hospital Medical Collegessa.[12]

Tämän jälkeen Ratcliffe jatkoi opintojaan Oxfordin yliopistosa ja keskittyi munuaislääketieteeseen ja erityisesti hapettumiseen munuaisissa.[13] Hän suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon Cambridgessä vuonna 1987.[14]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratcliffe otettiin 1990 Wellcome Trustin vanhemmaksi jäseneksi tutkimaan, miten solut reagoivat hypoksiaan veren happipitoisuuden ollessa normaalia alhaisempi.[15] Vuosina 1992–2004 hän oli Oxfordin yliopiston Jesus Collegessa kliinisen lääketieteen vanhempana tutkijajäsenenä.[16] Vuonna 2002 hänet hyväksyttiin Academy of Medical Sciencesin jäseneksi, ja seuraavan vuonna hänet nimitettiin Oxfordin yliopiston Nuffield-professoriksi ja kliinisen lääketieteen Nuffield-osaston johtajaksi.[15]

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Havainnekuva siitä, miten solut havaitsevat hapen saatavuuden ja sopeutuvat siihen.

Ratcliffe perusti 1989 Oxfordin yliopiston Nuffieldin lääketieteen osastoon laboratorion, jossa tutkitaan erytropoietiinin (EPO) säätelyä. Erytropoietiinin on munuaisten erittämä hormoni, joka kiihdyttää veren punasolujen syntyä. Tiedettiin, että tätä hormonia syntyy happitason ollessa alhainen, ja Ratcliffen tutkimusten tavoitteena oli selvittää mekanismit, joilla munuaiset havaitsevat alhaisen happitason eli hypoksian, johon ne reagoivat tuottamalla EPOa. Tutkimuksissaan Ratcliffe havaitsi, että samaa munuaisten mRNA:ta, jolla on osansa EPO:n tuotantoon johtavasta tapahtumaketjussa, esiintyy ihmisellä ja eläimillä useissa muissakin elimissä, kuten pernasa, aivoissa ja kiveksissä.[17] Tämä viittasi siihen, että kun happea on niukasti, EPO:a syntyy munuaisten ohella muissakin elimissä.[17] Ratcliffen ryhmän tutkimukset osoittivatkin, että prosessit, jotka munuaisissa johtavat EPO:n tuottoon, toimivat samaan tapaan lähes kaikissa eläinten soluissa.[15] Edelleen Ratcliffe osoitti, että monet sellaisetkin solut, jotka eivät tuota EPO:a, havaitsevat hapen niukkuuden oleellisesti samalla tavalla.[17]

Näiden löytöjen sekä William Kaelinin ja Gregg Semenzan tutkimusten perusteella Ratcliffin ryhmä pystyi selvittämään yksityiskohtaisesti, mitä molekyylitasolla tapahtuu niin, että solut havaitsevat hapen. Muuan tunnistettu vaihe oli VHL-geenin muodostamien proteiinien sitoutuminen hypoksian indusoimaksi tekijäksi (HIF), transkriptiotekijäksi, joka aktivoi EPO-geenin. Ratcliff havaitsi, että VHL-proteiini voi sitoa hydroksyloityneet HIF-jäämät, mikä lopulta johtaa HIF-proteiinin tuhoutumiseen. Kun happitaso laskee, happea vaativat HIF-hydroksylaasientsyymit PHD1, 2 ja 3 lakkaavat toimimasta eikä VHL enää sido HIF:ää, joka tällöin runsastuu ja aktivoi EPO-geenin. Tämä prosessi tapahtuu muutamassa minuutissa, siksi elimistö voi reagoida hypoksiaan nopeasti.[18]

Sama tapahtumaketju käynnistyy usein myös syöpäkasvaimissa, jota näin muodostavat lisää verihiutaleita, jotka ylläpitävät niiden kasvua. Suuri osa nykyisestä hypoksiaa koskevasta tietämyksestä on peräisin Ratliffen laboratorioista.[13] Sen tapahtumaketjun selvittäminen, millä hypoksia käynnistää EPO:n tuotannon, on tehnyt mahdolliseksi kehittää lääkeaineita, jotka estävät VHL:ää sitomasta HIF:ää, mitä voidaan käyttää hyväksi anemian ja munuaistautien hoidossa.[18]

Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratcliffe meni naimisiin Fiona Mary MacDougallin kanssa vuonna 1983.[9]

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratcliffelle on myönnetty muun muassa seuraavat palkinnot:

Ratcliff on Royal Societyn, Academy of Medical Sciencesin ja EMBOn jäsen. Kuningatar Elisabet II myönsi hänelle 31. joulukuuta 2013 ritarin (engl. Knight Bachelor) arvon tunnustukseksi palveluksista kliinisen lääketieteen hyväksi.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peter Ratcliffe – Hypoxia Biology Laboratory Francis Crick Institute. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  2. Biologists who decoded how cells sense oxygen win medicine Nobel. Nature, {{{Vuosi}}}. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  3. Sir Peter Ratcliffe Hellenic Society of Biochemistry and Molecular Biology. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  4. Peter Ratcliffe Julkaisija = The Francis Crick Institute crick.ac.uk. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  5. Peter Ratcliffe Francis Crick -instituutti. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  6. The Nobel Prize in Physiology or Medicine 2019 NobelPrize.org. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  7. a b Kolata, Gina – Specia, Megan: Nobel Prize in Medicine Awarded for Research on How Cells Manage Oxygen. The New York Times, 7.8.2019. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  8. The Nobel PrizeSir Peter J. Ratcliffe – Facts – 2019 Nobel Media AB. Viitattu 26.11.2019. (englanniksi)
  9. a b ”Ratcliffe, Sir Peter (John)”, Who's Who. , 2019. Teoksen verkkoversio. doi:doi=10.1093/ww/9780199540884.001.0001. (englanniksi)
  10. Former Lancaster Royal Grammar School pupil to be awarded Nobel Prize. Lancashire Post, 8.10.2019. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  11. Cambridge alumnus Sir Peter Ratcliffe awarded 2019 Nobel Prize in Physiology or Medicine 7.10.2019. Cambridgen yliopisto. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  12. a b Peter J. Ratcliffe Gairdner. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  13. a b Sir Peter J Ratcliffe wins the Nobel Prize in Medicine 2019 7.10.2019. Oxfordin yliopisto. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  14. Peter Ratcliffe 7.10.2019. The Francis Crick Institute. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  15. a b c Professor Sir Peter Ratcliffe to give this year’s Linacre Lecture 11.1.2018. St John's College, Cambridgen yliopisto. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  16. Sir Peter J Ratcliffe wins the Nobel Prize in Medicine 2019 Jesus College. Oxfordin yliopisto. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  17. a b c Hurst, Jillian H.: William Kaelin, Peter Ratcliffe and Gregg Semenza receive the 2016 Albert Lasker Basic Medical Research Award. The Journal of Clinical Investigation, 3.10.2016. The American Society for Clinical Investgation. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  18. a b Leford, Heidi – Callaway, Ewen: Biologists who decoded how cells sense oxygen win medicine Nobel. Nature, 7.10.2019. (englanniksi)
  19. Wellcome Trust 26.3.2009. Wellcome.ac.uk. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  20. Nuffield Department of Medicine – Prof Peter J Ratcliffe FRS Ndm.ox.ac.uk. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  21. Oxygen sensing – an essential process for survival Lasker Foundation. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  22. Buchanan Medal Royal Society. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  23. Massry Prize 2018 9.10.2019. Keck School of Medicine of USC. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  24. The Nobel Prize in Physiology or Medicine 2019 NobelPrize.org. Viitattu 28.11.2019. (englanniksi)
  25. London Gazette, 31.12.2013, nro 60278. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Peter J. Ratcliffe