Pesäpuu ry

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pesäpuu ry on vuonna 1998 perustettu ja vuonna 1999 rekisteröity lastensuojelun kehittämisyhteisö. Pesäpuu ry:n toiminta on yleishyödyllistä ja sitä on tukenut Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuella. Pesäpuu ry:n visio on, että jokainen lapsi lastensuojelussa on turvassa, osallinen, arvokas ja rakastettu.

Pesäpuu ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka toimialueena on koko Suomi. Sääntöjen mukaan Pesäpuu kehittää lastensuojelua ja sen perhehoitoa vahvistaen niissä lasten osallisuutta ja kuulluksi tulemista sekä edistäen lapsen terveyden, kehityksen ja hyvinvoinnin toteutumista. Pesäpuu ry on Lastensuojelun Keskusliitto ry:n ja Eurochild järjestön jäsen.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää lapsille ja nuorille vertaistukea, ylläpitää vertaistukiverkostoa maakunnissa ja kehittää lastensuojelun työmenetelmiä. Pesäpuu tuottaa välineitä lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn ja siten lisää vanhempien ja työntekijöiden osaamista. Pesäpuu tukee nuorten omia yhteisöjä ja järjestää muuta vastaavaa toimintaa, joka auttaa lapsia ja nuoria heidän kasvussaan ja kehityksessään itsenäisiksi aikuisiksi. Pesäpuu vaikuttaa myös lasten oikeuksien toteutumiseksi yhteiskunnassa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteätä omaisuutta sekä järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä asianmukaisen luvan saatuaan.

Yhdistyksen toimintaperiaatteet ovat lapsilähtöisiä, avoimia ja ne perustuvat vahvaan kumppanuuteen ja asiakaslähtöisyyteen.

Pesäpuu ry:n arvoja ovat lapsilähtöisyys, rohkeus, kumppanuus, vaikuttavuus ja elämyksellisyys.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhdistys Pesäpuu. Viitattu 14.1.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • www.pesapuu.fi