Pertti Torstila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pertti Torstila kesäkuussa 2014.

Pertti Juhani Torstila (s. 13. helmikuuta 1946 Jyväskylän maalaiskunta)[1] on pitkän uran Suomen ulkoasiainministeriössä tehnyt virkamies ja diplomaatti. Ennen eläkkeelle jäämistään hän toimi ulkoasiainministeriön valtiosihteerinä vuosina 2006–2014.

Kesäkuussa 2014 Torstila valittiin Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi.[2]

Toukokuussa 2015 Torstila promovoitiin Budapestin yliopiston (Eötvös Lorand) yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.[3]

Pertti Torstila valittiin marraskuussa 2015 vuoden yhteiskuntatieteilijäksi. Valinnasta vastaa Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torstila kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1965. Vuosina 1966–1967 hän oli YK:n UNFICYP-rauhanturvaoperaation Suomen pataljoonan tiedustelujoukkueenjohtaja Kyproksella.[1] Vuonna 1970 Torstila valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta ja aloitti samana vuonna avustajan tehtävissä ulkoasiainministeriön palveluksessa. Vuosina 1972–1973 Torstila valmisteli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssia (Etyk), jonka huippukokous pidettiin Helsingissä vuonna 1975.[5]

Vuodet 1973–1976 Torstila oli lähetystösihteeri Pariisin suurlähetystössä ja vuosina 1976–1978 Budapestin suurlähetystössä. Vuosina 1979–1980 Torstila oli ulkoasiainministeriön poliittisen osaston ulkoasiainsihteeri. Vuosina 1980–1981 Torstila opiskeli Ranskan Kansallisesa hallintokoulussa (École nationale d'administration) ja oli vuodet 1981–1984 lähetysneuvos Pariisissa.[5]

Vuosina 1984–1988 Torstila oli ulkoministeriön poliittisen osaston aseidenriisunnan ja turvallisuuspolitiikan toimiston päällikkö ja vuosina 1988–1989 poliittisen osaston apulaisosastopäällikkö. Vuodet 1989–1992 hän oli Suomen Etyk-suurlähettiläs Wienissä. Vuonna 1992 Torstila oli Suomen Etyk-valtuuskunnan varapuheenjohtaja Etykin seuranta- ja huippukokouksessa Helsingissä.[5]

Torstila oli vuosina 1992–1996 suurlähettiläs Unkarissa sekä Kroatiassa. Vuosina 1996–2000 hän oli ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkö ja vuosina 2000–2002 alivaltiosihteeri. Vuosina 2002–2006 hän oli Suomen suurlähettiläs Tukholmassa ennen siirtymistään ulkoasiainministeriön valtiosihteeriksi toukokuussa 2006.[5] Eläkkeelle hän jäi tehtävästä helmikuussa 2014.[6]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuka kukin on 2011, s. 1034–1035. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Pertti Torstila SPR:n uudeksi puheenjohtajaksi Yle Uutiset. 8.6.2014. Viitattu 8.6.2014.
  3. Doctor Honoris Causa Pertti Torstila 13.5.2015. Suomen suurlähetystö, Budapest. Viitattu 11.11.2015.
  4. Suurlähettiläs ja Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Pertti Torstila on Vuoden yhteiskuntatieteilijä yhteiskunta-ala.fi. 13.11.2015. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry. Viitattu 17.1.2016.
  5. a b c d Curriculum vitae: Pertti Torstila 30.6.2006. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 11.11.2013. Viitattu 17.12.2014.
  6. Raeste, Juha-Pekka: Eläköityvä valtiosihteeri Torstila on todistanut Euroopan muutosta HS.fi. 23.2.2014. Viitattu 17.12.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pulkkinen, Kimmo & Mäntyvaara, Hannu & Veltheim, Risto (toim.): Isänmaan airuet : suomalaista diplomatiaa viidellä vuosikymmenellä : suurlähettiläs Pertti Torstila 70 vuotta. Helsinki: Edita, 2016. ISBN 978-951-37-6781-5.