Perinnemaisema

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lammas hoitamassa perinnemaisemaa.

Perinnemaisema on perinteisen karjatalouden tai muiden varhaisten elinkeinojen muovaama kulttuurimaisema. Perinnemaisemiin kuuluvat sekä rakennetut perinnemaisemat että ja niitto- ja laiduntalouden synnyttämät kulttuurivaikutteiset luontotyypit eli perinnebiotoopit. [1] Rakennettuja perinnemaisemia ovat historialliset rakennukset lähiympäristöineen sekä niihin liittyvät rakennelmat, kuten aitat, aidat, eläinsuojat ja tuulimyllyt. Rakennettuun perinnemaisemaan luetaan kuuluvaksi myös varhaisen liikenteen luomat maisemat sekä esihistorialliset ja historialliset maisemakohteet, kuten muinaisjäännökset, kalliomaalaukset ja vanhat kirkot.[2] Perinnemaisemiin liittyy runsaasti kulttuurihistoriallisia, maisemallisia ja biologisia arvoja.[3]

Perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, kedot, hakamaat, lehdesmetsät, nummet ja metsälaitumet. Vuosisatoja jatkunut niitto, laidunnus, kaskeaminen ja lehdesten kokoaminen ovat muovanneet näille alueille ympäristöstään poikkeavia luontotyyppejä, joilla on sopeutunut elämään omaleimainen lajistonsa. Perinnebiotoopit ovatkin sekä kasvi- että eläinlajistoltaan Suomen monimuotoisimpia luontotyyppejä.[3]

Perinnebiotooppien määrä on romahtanut maataloudessa tapahtuneiden muutosten myötä alle prosenttiin sadan vuoden aikana. Perinnebiotoopit ovatkin uhanalaisimpia luontotyyppejä. Niiden suurimpia uhkia ovat umpeenkasvaminen laiduntamisen tai niittämisen loputtua, rehevöityminen ja metsittäminen.[4]

Perinnemaisemien väheneminen on Suomessa syynä satojen lajien uhanalaistumiseen ja aiemmin runsaslukuistenkin lajien voimakkaaseen taantumiseen. Kaikista maassa uhanalaisista lajeista noin 23 prosentille perinneympäristöt ovat ensisijainen elinaluetyyppi.[5] Eniten maatalousympäristöjen uhanalaisissa lajeissa on hyönteisiä, esimerkiksi perhosia, pistiäisiä ja kovakuoriaisia. Perinnebiotoopeilla lajien uhanalaistuminen on nopeampaa kuin muissa elinympäristöissä. [6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vainio Maarit, Kekäläinen Hannele, Alanen Aulikki ja Pykälä Juha: Suomen perinnebiotoopit. Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527. Suomen ympäristökeskus., 2001.
  2. [1]
  3. a b Perinnemaisemien hoitotyöryhmän mietintö: Perinnebiotooppien hoito Suomessa. Suomen ympäristö 443. Ympäristöministeriö, 2000.
  4. Raunio Anne, Schulman Anna ja Kontula Tytti (toim.): Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Suomen ympäristökeskus, 2008.
  5. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 57. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3805-8.
  6. Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, 2000.